Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
JOSAFAT. Ja kumpaiseenko vihollinen pyrkii? SOTAMIES. Tää oikea sen silmämäärä on. AHAB. Sen kautta mekin vastaan marssimme. Tuo toinen sola, millainen se on? SOTAMIES. Se aluks' jyrkkään alas laskeikse. AHAB. Siis helppo suojella, jos vihamies Sen kautta pyrkis meidän taaksemme. Sen tehtävän suon sulle, Obadja. Valitse itse toverikses miehet.
Tämän päivän tappelussa haavoittui meidän pataljonasta ainoastaan kolme miestä. Ehtoon tullen hiljeni kaikki vähitellen ja pimeän tultua pääsimme eli saimme käskyn tulla jälleen Adokiöin kylään yöksi. Tammikuun 16 päivän aamulla kl. 8 lähdimme mainitusta kylästä ja marssimme pitkin rautatien rataa Filippopolia kohden.
Vanha kenraali von Pressent ratsasti edellä ja tervehti miekallaan ja painoi sen ales maahan päin, ja Fredrikki Frans, joka silloin oli meidän herttuamme, hän seisoi siinä nauraen, kun me marssimme ohi ja äkseerasimme puutarhassa". "Mutta miksi hän nauroi sitten?" kysyi Swart. "Kukas häntä voi kieltää nauramasta? Olihan hän herttua, eikö hän voinut nauraa, jos hän vaan tahtoi?"
Vartioina oli 6 rakuunaa, joidenka kanssa syntyi pieni kahakka, ja yksi minun miehistäni kaatui ja haudattiin metsään. Me saimme paljon ruokaa ja runsaasti kananpaistia. Metsän kautta marssimme sitten Lopelle. Me olimme muka hakemassa hevosiamme, jotka venäläiset olivat vieneet.
Sen tehtyään jätti H. M. meidät hyvästi kiitellen vielä lähteissäänkin monta kertaa. Tultuamme maneisista ulos, panivat Pietarissa asuvat Suomalaiset soturiemme painettein kärkiin kukkakimppuja ja seppeleitä. Soittokunnan soittaessa marssimme kaupungin lävitse ja menimme Kyrassierin maneissiin jossa olimme majaa.
Minä, minä opetan poikia nenälleni loiskeilemaan. Sillä Kolistimen vaari ei siinä juuri kauankaan siekaile ennen kun hän iskee. JUHANI. Minä häntä isken tuohon takkuiseen kaulukseen ja kiskon äijän ilman armoa olutkestiin. Heisaa, ukko! Nyt marssimme! UKKO. Helvettiin sinä! JUHANI. Olutta juomaan että mahas repee! UKKO. Hellitä kaulukseni, saatpa muutoin vasten klanias.
Venäjän sisämaahan päin hän ei myöskään uskaltanut lähteä, sillä siellä olisi saattanut joutua taisteluun; niinpä me kaikista voitoistamme marssimme Inkeriin nälkää ja kurjuutta kärsimään. Siellä Apraksin meidät karkoitti väärillä kirjeillä ja uhkauksilla meren rantaan, jossa Lybecker käski Ankarstjernan viemään kaikki joukot kotiin Suomeen.
Me marssimme sitä suurta maantietä, joka johtaa Adrianopolia kohden ja jonka läheisyydessä kulkee myös rautatien-rata, joka alkaa Sarambeystä vähän matkaa Tatar-Basardschukin kaupungista ja johtaa eli menee aina Konstantinopoliin saakka. Me poikkesimme puolipäivä levolle ja nauttimaan päivällistä erään kylän lähelle.
Mitäs meinasit, Matti, saarnasta? kysyi isäni. Tuima oli ja totuutta täynnä, vastasi Matti, ja niin se provasti ne sanansa paiskelee pitkin kirkkoa aina peräparven trapuille asti. Kyllähän se niin on, terävät ovat sanansa ja nasevat. Vaiti oltiin taas vähän aikaa; hiki hatussa marssimme pitkin metsäpolkua kohti kotiamme.
Vanha kenraali von Pressent ratsasti edellä ja tervehti miekallaan laskien sen kärjen alas, ja Friedrich Franz, joka silloin oli meidän herttuamme, seisoi ja nauroi, kun me marssimme ohi ja äkseerasimme puutarhassa.» »Mutta miksi hän oikeastaan nauroi», kysyi Swart. »Mitä syytä hänellä oli nauraa?» »Mitäkö syytä? Kukas häntä voi kieltääkään nauramasta?
Päivän Sana
Muut Etsivät