United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Maannut olen, maata voinut, Hukkaan maata vapauden, Kolmen lyhven tiiman päästä Olen orja jällehen! Miehuutta, Sebastian! Työhön! Oi, se syntiäkö ois?» Tarttui pensseliin ja aikoi Pyyhkäistä madonnan pois. Mutta voimaa, henkisyytt' on Heikoissa sen piirteissä. Oi, se hengittävän näytti, Hymy hurmas sydäntä.
Pyydämme teitä ottamaan ne meiltä muistoksi muutamista täällä viettämistämme mitä mieluisimmista hetkistä ja laskemaan ne vaatimattomana uhriantina rauhan madonnan alttarille. Te uskotte häneen? Uskomme, joskin ehkä hiukan toisella tavalla kuin te, isä. Rauhan madonna ei ole koskaan saanut lahjaa, joka olisi ilahuttanut hänen mieltään enemmän kuin nämä.
Oli siis jo olemassa rauhanmadonnan palvelus, rauhanseurakunta, oli rauhanaatteen uskovaisia sen alttari, pappi oli pantu tulevan rauhankirkon perustus tosin kaukana suuresta maailmasta, tosin poissa todellisuudesta yläpuolella pilvien, ehkä vain hämäränä tunnelmana mutta se oli kuitenkin. Ettekö puhu heille koskaan tuossa madonnan pengermällä? kysyin eräänä iltana noustessamme.
Hän tuli, kädessään kimppu alppiruusuja, joista hän hyvästiksi ojensi yhden kullekin lähtevistä, virkkaen kuin usein kerratun toivotuksen: Muistoksi rauhan madonnan puutarhasta. Silloin heistä yksi, ranskalainen, keksi sen. Ottaen lakin päästään irroitti hän sen lieren ympärille kiinnitetyn kiehkuran valkoisia edelweisseja. Ymmärtäen heti hänen tarkoituksensa tekivät hänen toverinsa samoin.
Hän kertoi, kuinka he olivat katselleet tänne jouluna ja uudenvuoden yönä, toivoen näkevänsä tulen niinkuin ennen... Eräässä taistelussa on koko se komppania, jonka kanssa Hanselin olisi ollut mentävä, pyyhkäisty pois. El ainoatakaan ole jäänyt henkiin. Rauhan madonnan penkereen oli talvi kokonaan nietostanut umpeen. Loimme tien alttarille ja puhdistimme sen lumesta.
Hän kyllästyi siihen, niinkuin kaikki muutkin ovat kyllästyneet. Hän vetäytyi pois siitä, työnsi ulos purtensa, souti saarehen merellisehen, kiipesi läpi viinimaiden ja hedelmäpuistojen, tunki kiviseen erämaahan, heitti viimeiset hyvästinsä siinä, mihin on itkevän madonnan kuva pystytetty, löysi suojaisan paikan kalliossa ja rakensi siihen majansa.
Mutta mikä oli tapahtunut yhtäällä, olisi voinut tapahtua toisaallakin, millä rintamalla hyvänsä, eikä vain jouluna, vaan milloin hyvänsä, tunteiden tultua siihen vireeseen, että ollaan yksiä kristityitä ja yksiä veljiä. Hänellä oli kädessään kaksi lapiota. Toisen niistä hän tarjosi minulle, pyytäen minua tulemaan alas madonnan penkereelle. Matkalla hän kertoi kuulumisia laaksosta.
Tuli se vaikea, jyrkkä taival, joka melkein portaana nousi madonnan lähteelle. Levähdyspaikkana olisi siinä ollut alppiruusupengermä, josta olisi ollut otettava kukka uhriksi alttarille. Ei kumpikaan meistä sitä tehnyt. En minä, kun ei hänkään. Hän nousi nousemistaan ja katosi louhukkoon. Saavutin hänet vasta madonnan pengermällä. Hän odotti minua, sylissään pyhän äidin ja hänen lapsensa kuva.
Papit eivät ole sitä siunanneet, mutta se on silti pyhää, sillä madonna itse on sen siunannut. Se ei koskaan samene. Kaikki muut lähteet samenevat, kun jäätiköillä sataa, mutta madonnan lähdettä ei suurinkaan sade samenna. Enhän voinut seurata häntä aivan kaikkeen tuohon.
Hänellä on oma aikansa, jolloin hän mielellään vastaanottaa kiitollisia uskovaisiaan. Joku munkki, pappi tai kirkonpalvelija, jonka erityisenä toimena on tämän madonnan ja hänen kappelinsa vaaliminen, nähdään juhlan aattona olevan suuressa hommassa.