Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. marraskuuta 2025
Hän sanoi Elsalle: "Nyt tyttäreni lähden minä maailmasta Isän tykö. Vaan kun minä olen poissa, vaella sittenki elämäsi läpi Herran tiellä ja Jesuksen Kristuksen uskossa. Rukoile Jumalaa varjelemaan sinua kaikesta pahasta ja sielun viettelijän pauloista."
Moinen olisi tässä maailmassa ollut hänelle uskomaton ihme, sellainen kummallisuus, että hänen hapsensa olisivat nousseet pystyyn ... maailmassamme, jossa ei kuitenkaan mikään kumma ole mahdotonta, koska kaikki on maailmasta syntyisinkin. Entä Sanelma? Hänellä oli täällä ikävä... Yksitoikkoista ja yksinäistä.
Mitäpä hänelle olisi muuta voinut tehdä? Itsekkyys vapisee vanhurskauden edessä ja sen äänetön rukous on: säästä minut, anna minun vielä elää, jätän sinut rauhaan! Ja vanhurskaus säästää itsekkyyden, sillä yhden ihmisen epäitsekkyys ei hävitä pahuutta maailmasta. Väinämöinen heittää Iku-Turson takaisin laineisiin ja kieltää häntä enää aalloista ylenemästä.
Silloin nousee muistojen maailmasta ihan odottamatta hänen mieleensä Ollin unohtunut hahmo. Helsinkiin tultuaan syksyllä Heikki ensi työkseen lähti hakemaan Ollia. Ei hän ollut Ollin kanssa enempää kuin muidenkaan toverien kanssa seurustellut kahteen viime vuoteen paljon ollenkaan. Mutta mitä kauemmas tuo Fannyä koskeva tapaus alkoi jäädä, sitä selvemmin oli vanha Olli taas tullut mieleen.
Ajattelin, että tahdon hävittää edes yhden raihnaajan maailmasta, vaikka itsekin hänen kanssaan musertuisin. Minä tapan hänet, niin tapankin. Rikkaat uhraavat lapsillensa hopeaa ja kultaa; niitä minulla ei ole. Tahdon siis uhrata itseni. Ajattelin, että kohtaan hänet saman naapurin luona, jossa olin hänet ensin tuntemaankin oppinut. Jo silloin aavistin hänen kasvoissaan jotain kurjaa.
Vähän taaempana hänestä seisoi vaikka hän minusta näytti ikään kuin leijailevalta nuori ... ja todellakin ainoastaan nuori tyttö, mutta niin ihastuttava, niin enkelin-ihana, että tosiaankin tahtoi epäillä, oliko hänen olentonsa maailmasta kotoisin.
Aavistaen suurta sisäistä murrosta hän vetäytyi joksikin aikaa Valkoisille vuorille ja siellä erämaassa, kaukana maailmasta, joka oli vaimentanut hänen sisäisiä ääniään, hän ratkaisi asiansa omantuntonsa mukaisesti. Palattuaan Bostoniin hän ilmoitti eroavansa papinvirasta. Hän oli silloin 29-vuotias koettelemusten karaisema nuori mies.
Isän huomio kiintyi asiaan. »No, näitkö venäläisiä?» kysyi hän. »Kyllä niitä näin. Heitä oli niin paljo, että muuta en mitään nähnytkään. Tuskin näkyi mitään koko maailmasta heidän tienoillansa.» »Näkivätkö hekin sinut?»
Saivat nähdä sisäänlämpiävän pirtin, joka oli samalla sauna ja riihi ja joka kuitenkin oli niin puhdas ja soma, etteivät osanneet kyllin kiitellä. He tulivat melkein liikutetuiksi ukon luona istuessaan ja hänen tyyntä ja älykästä puhettaan kuunnellessaan ja haikailivat aina lähtiessään sitä, etteivät saaneet sinne iäkseen jäädä ja elää muusta maailmasta erillään tässä yksinkertaisessa majassa.
Kävelin ja itkin Manan maata pitkin. Miss' on äidin mielitietty? Kukan valjun kitkin. Mitä etsit, vanha vaimo? Etsin emon lasta. Minne kulki kullan kehrä? Läksi maailmasta. Tappoi tauti naurusuisen? Tappoi suuri suru. Kitui? Kuihtui? Kesä-yössä kuoli kullan muru. Vaalinut et varmaan häntä, lemmen liekutellut? Liiemmin ei äiti toinen lasta laulatellut.
Päivän Sana
Muut Etsivät