Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. marraskuuta 2025
Mutta olihan Nelma sanonut, ettei hän Sakriksen luo enää koskaan tulisi. Ei koskaan! Sakris huokasi. Ja kyyneleitä tipahti hänen poskilleen. Hän istahti katukäytävän reunalle lyhdyn juurelle ... isolla kadulla. Tuntui kuin jokin hirmuinen paino olisi musertanut hänen selkäänsä; mutta se paino oli sisällä, rinnassa. Tyttö oli syyttänyt häntä siitä, että oli tullut kituvaksi koko iäkseen.
Minä asetan nyt lyhdyn tähän lattialle, mutta älä kaada sitä kumoon, muutoin saat vaivautua sytyttämään sen uudelleen... Onko akkunaluukuissa aukkoja? Ei, luukuissa ei ole aukkoja.
Hyväntuulen näköisenä kävellä törkkäili lattialla, ottipa sikaarin taskustaan, sytytti sen ja veteli siitä, kupristeli mustia kulmiaan ja paksuja hieman vinoja silmäluomiaan ja mukavasti pihautteli sinertävää savua paksujen huuliensa raosta. Hannan iltasruuat olivat jo pöydällä, kun Antti tuli tallista, puhaista tupsautti lyhtynsä kynttelin sammuksiin ja lyhdyn pisti naulaan.
Hän sytytti sen sisässä olevan kynttilän, ojentaen sitten lyhdyn kreiville. Tämän huoneen alla on pieni kellari, virkkoi Anna; säilytämme siellä ruokatavaramme ja viinimme... Ota lyhty, niin minä lasken sinut sinne... Kukaan ei etsi sinua sieltä. Jumala siunatkoon sinua siitä ajatuksesta! huudahti kreivi ja tarttui lyhtyyn.
Tuli autiossa talossa ... huih, katso! Roosa-neiti värisi kuin lapsi tarttuessaan kaksin käsin ystävänsä käsivarteen. Hänen silmänsä olivat kuin juotetut siihen häilyvään, kelmeään liekkiin. Se ehkä heijastaa lyhdystä. Vai lyhdystä, hätäili piika, katsokaa. Hän peitti lyhdyn hameittensa alle, ja tuli näkyi sittenkin. Mutta eihän siellä voi olla ketään, puhui rouva, koettaen näyttää miehuuttaan.
Mutta lyhdyssä syttyi nyt se paperi, joka oli loppuun palaneen kynttilänpätkän ympärillä. Valo loimotti entistä suurellisempana, valaisi joka lastun, mutta uhkasi sitä pikemmin sammua ja jättää Henrikin pimeään. Puut olisivat vielä olleet halottavat, mutta peläten ettei hän pimeässä osaisi liiteristä, Henrik kiirehti loimottavan lyhdyn kanssa kyökkiin.
Minä otin veneesen ruokatavaroita, lihaa, leipää ja juomavettä, sen verran kun löysin; sitä paitsi otin mukaani kompassin, lyhdyn, muutamia kynttilöitä ja tulitikku-tukkuja, jotta voisin tulta sytyttää. Viimeiseksi muistin pyssyn ja ruutia sekä kuulia. Minä löysin vähän ruutia ja kuulia sekä vanhan pyssyn kapteenin hytistä, ja päätin tyytyä siihen, sillä aika oli kallis.
Huusiko se? Ei. Se oli ääneti. Liikuttiko se käsivarttaan? Ei. Se nojautui lyhdyn patsaasen, pitäen molemmat kätensä silmien edessä. Näin. Taas seurasin silmilläni hänen liikettänsä. Se oli surua ilmaiseva liike. Olen haudoilla nähnyt surevia tällä tavoin kuvattavan. Menittekö sen luokse?
Tuontuostakin pui hän nyrkkiä alhaalla oleville ja vilkkui heihin kuin metsän peto. »Valaise meitä, isä», Knut kuiskasi kuului siltä kuin hän olisi ollut tukehtumaisillaan. Mutta Holt ei kuullut mitään. Hän istui kädet ristissä, vavisten koko ruumiissaan ja jupisi: »Nyt se on mennyttä, nyt se on mennyttä.» Vasta kuin Knut kolmannen kerran puhutteli häntä, nousi hän ylös ja otti lyhdyn.
Ranta-aitasta löydettiin sitte myöskin tinakannu ja luulyhty. Kannu oli painunut litteäksi jättiläispeikon otsaan sattuessaan, ja lyhdyn oli hirviö murskannut, rengin päästyä pakenemaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät