Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Viimeistä lupausta eivät lähettiläät tahtoneet antaa, mutta Kaarle oli voittaja ja hänen käskyjänsä piti toteltaman.
En tuo mitään sodanjulistusta, en vaadi mitään uskollisuuden lupausta; kannan kädessäni öljypuun oksaa, ja puheeni on vaan rauhan kieltä. OLIVIA. Kuitenkin alotitte niin röyhkeästi. Ken olette ja mitä tahdotte? VIOLA. Minussa ilmenevän röyhkeyden opin siitä tavasta, millä minut otettiin vastaan.
Sinä pyydät sellaista lupausta minulta, sinä joka olet voi minua! rikokseni uhri! Bartholdus Simonis. Pyydän .... pian!.... Silmäni eivät enää näe sinua ... vastaa pian... Anna. Bartholdus! minä lupaan! Mutta älä kuole! Bartholdus Simonis. Jumala siunatkoon sinua Anna!.... Muista min.... Anna. Bartholdus! Bartholdus! Ah! Hän ei enää kuule minua! Hän on kuollut kuollut!
»Tapahtukoon niin», koko joukko yhtaikaa toisti. Siinä oli miehiä, jotka kahta poikkeusta lukuunottamatta olivat kansan alhaisoa. Näiksi poikkeuksiksi Apekides huomasi erään kaartinupseerin ja aleksandrialaisen kauppiaan. »Emme vaadi», Olintus alkoi, »emme vaadi sinulta vaitiolon lupausta.
Näin muodoin olette te, herra Sganarelle, oman tunnustuksenne jälkeen, noin kahden- eli kolmen-kuudetta vuoden vanha mies. Sganarelle. Kuka? Minäkö? Se ei ole mahdollista. Jeronymus. Miksikä ei? Ja paitsi sitä, sen sanon teille vapaasti, koska itse vaaditte minulta lupausta puhuani teille kaikki suoraan, että naiminen ei sovi teidän miehellenne.
»Muuta sitten meille.» »No se on eri asia.» »Mutta tiedät sanomattakin, millä ehdolla!» »Minä lupaan, että moitteen syytä ei ole niin kauan kuin teillä asun.» »Lupaa samalla iäksesi.» »Voisinhan minä mieliksesi luvata, vaan sen enempää se ei merkitse. Minä olen tehnyt sata lupausta, rukoillut Jumalaa, käynyt seuroissa, kulkenut kirkossa, itkenyt itkemästäkin päästyäni, katunut ja kaduttuani...»
Hän ei ole tässä, kaukana hän on. ELMA. No, sano. HANNA. Kuule sitten. Häntä, joka Tykosi kumppanina läksi sotahan vieraille maille, häntä muistelen aina. ELMA. Veljeäni? Mitä ilmaisit ja miksi et ennen? HANNA. Oi! sitä kainostelin sinulle tunnustaa. ELMA. Erositteko lujilla lupauksilla myöskin te? HANNA. Ilman lupausta, ilman ainokaista sanaa lemmestä.
Sitten hän kuvailee paria vieraskäyntiä Runebergeilla tältä ajalta: »Vanhassa P:ssa viivyin pari viikkoa ja asuin kuten melkein aina piispan luona; mutta melkein joka päivä olin ainakin pienen hetken Rbg:lla. Olin luvannut sen heille, ja tätä lupausta ei tosiaan ollut vaikea pitää, kun sydän veti vain sinne. Olin äskettäin saanut pienen maisemaharjoitelman Sofi N:ltä.
Jonkun minuutin kuluttua he taas istuivat samalla penkillä. Ja se pieni kiiltävä turkosisydämellä varustettu sormus oli Lilyn sormessa, ja he istuivat siellä lähes puoli tuntia; he eivät puhuneet paljon, mutta olivat ihmeen onnelliset; ei ainoatakaan uskollisuuden lupausta tehty. Ei, ei edes sanaakaan lausuttu, jota olisi voinut selittää lauseeksi "Minä rakastan sinua."
"Mitä ajattelet, sinä sydänkäpyseni?" sanoi lukkariukko imarrussana, jota hän oli käyttänyt tyttärestänsä aina pienestä lapsesta asti, sillä hän väitti, että hän oli palanen hänen omasta elämästänsä. "Minä ajattelen isän lupausta", vastasi Mari ja lyykisti niin veitikkamaisen kauniisti, että ukko ei voinut olla nauramatta.
Päivän Sana
Muut Etsivät