United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin kerran kuukaudessa kanssasi keskustellessani, rakas lukijani, sattuu helposti, ettei pakinoimisemme aina jatku juuri siltä kohdalta, jossa se katkesi. Salli minun siis huomauttaa sinulle, että istumme tulen ääressä, luettuani perheelleni lukuni kodista ja sen hoidosta.
Mut jos sa nuokut, särjet soittimes; Sen otan pois. Nyt, poikani, hyv' yötä! Mut, annas olla, lehden kai ma taitoin, Kun päätin lukuni? Täss' on se, luulen. Haa! ken tuossa? Se, luulen, on vaan silmissäni heikkous, Jok' ilmiön tuon hirvittävän luopi. Se käypi päälle. Oletko sa ken? Jumala, enkeli vai perkelekö, Kun hiukset pöyristät ja veren jäädät? Mik' olet, sano? HAAMU. Paha henkes, Brutus.
Isä tokasi äreästi: »Mikä siinä kiikastaa, kuin et raittiimmasti saata lukea?» Mutta kun lukuni siitä kävi yhä sekavammaksi, niin hyppäsi isä ylös penkiltä, tapasi tukkaani ja möykytti päätäni seinään, että jytisi kuin riihtä puidessa. Hampaat kirahtelivat yhteen isälläni ja hän rupesi pieksämään kuin mielivaivanen. Paljoa en olisi enää kestänyt, kun olin vastikään hengen rajoja myöten revitty.
Mutta teillä on kaiketi ystävä tai pari? Minulla on kolmekin, ja he ovat hyvin mielissään, jos saavat ryhtyä samaan peliin kuin minä. Kolme? mainiota! Kuinka hyvin se sopiikin! sanoi d'Artagnan, sehän on juuri minun lukuni. Mutta nyt, kuka te olette. Nimeni on d'Artagnan, olen gaskonjalainen aatelismies, henkivartija herra Desessarts'in komppaniiasta. Entäs te?
Minä olin tullut sisään siinä luulossa, että kunnostaisin itseäni, sillä minä olin mielestäni erittäin hyvin valmistanut lukuni; mutta tämä näkyi kokonaan olevan erhetystä. Kirja kirjan perästä pantiin jälkitöitten kasaan, ja Miss Murdstone katseli meitä lujasti koko ajan. "Clara!" sanoi Miss Murdstone varoittavalla äänellänsä. "Minä en voi oikein hyvin, rakas Jane'ni", lausui äitini.
Mutta ei se luku onnelliseksi tehnyt, aina oli vaan semmoista hiukasemista, janoa taikka mitä lienee ollutkaan. Lukuni takia hutiloin töissänikin. Monesti sai kyntöhevonen seisoa pitkät tuokiot sill'aikaa kuin minä pensaan juurella luin Kristityn vaellusta tai Eustakiuksen kirjaa. Monta kertaa oli lukemiseni juuri syynä hirvennahkaisen läikymiseen.
«Me elämme hyvin onnellisesti nykyään, ainakin minun mielestäni!» hän lausui eräänä iltana tuttavallisesti jutellen äitinsä kanssa, «enkä minä puolestani ole milloinkaan niin nauttinut elämän suloutta kuin nyt. Tunnen, että nyt lukuni todellakin edistyvät ja luulen itsestäni vielä jotakin tulevan.
Miten paljon olenkaan surrut sitä, että minun jo kuudentoista vuotiaana piti lopettaa lukuni ... luulin, että kaikki kävisi toisin ... olihan isälläni sellainen asema, että minäkin saatoin uneksia voivani antautua omille harrastuksilleni ... ja sitten minun täytyikin lähteä itse ansaitsemaan leipääni..." "Mutta onhan neidin suurin ilo hoitaa lapsia", huomautti Eugen.
Koko kyläkunta piti varsin paljon äidistäni: he onnittelivat sen tähden häntä, kun minä palasin kotiin lukuni kiitettävästi lopetettuani. "Toivon että piankin näemme teidät isänne saarnas-tuolissa", sanoi vaivashoidon esimies herra Manning, joka jo heti samana iltana, kun minä tulin kotiini, tuli minua tervehtimään.
Mutta sitten saan loppupuolella kesää isältä lyhyen kirjeen, jossa hän ilmoittaa, että äiti on sairastunut, että hän taitaa pian muuttaa parempaan elämään ja että hän tahtoisi heittää minullekin jäähyväisensä. Ihminen on itsekäs, ja ensimmäinen tunteeni oli pieni tyytymättömyys siitä, että täytyi keskeyttää lukuni ja lähteä koluuttamaan kauas Pohjois-Suomeen hauskasta meren saaristosta.