Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
En milloinkaan, en milloinkaan anna itselleni sitä anteeksi!» Louise oli vallan pois suunniltaan; koko hänen ruumiinsa vapisi eikä hän milloinkaan ennen ollut osoittanut semmoista mielenliikutusta.
"Sehän tapahtuu usein," vastasi Louise. "Seuratkaamme ääntä; kenties on se jonkun nälkään kuolemaisillaan olevan kulkijan ääni." Tämän luulon houkutuksesta kulkivat tytöt ripein askelin sitä hiljaista, valittavaa ääntä kohti, joka kuului metsän sisästä.
Mutta ei siinä kyllin, ettei Eva tiennyt mitään äidistään, hämäräksi hänen muistonsa isästäkin jäi, sillä tämä kuoli, kun Eva oli päässyt viiden vuoden vanhaksi. Hän ja hänen kahta vuotta vanhempi sisarensa Anna joutuivat silloin kahden tädin, *Amalia* ja *Sophie Louise Peranderin*, huostaan, ja *Elias Lönnrot* rupesi heidän holhoojakseen.
Louise vastasi juuri samalla tavalla kuin tuomiokirkkokin olisi vastannut; hän näytti hyvin totiselta ja oli vaiti. Petrea oli illallisen jälkeen ihan valloillaan eikä jättänyt ketään rauhaan, joka mahdollisesti osasi vastata hänen kysymyksiinsä. «Onko järki kylliksi ihmiselle? Mikä on siveyden peruste? Mikä on ilmestyksen oikea tarkoitus? Minkätähden on valtiossa kaikki aina niin nurin?
«Miten sinä puhut!» sanoi Louise; «parasta on kuitenkin pitää se, ponnistella vähemmän eikä valvoa öisin lukien, niin ei tule päiväksi päänkivistystä!» «Teidän majesteettinne, saan kaikkein nöyrimmästi kiittää nuhteista! Mutta jos ruumiini ei tahdo olla sieluni alamainen, vaan tahtoo kukistaa sen, niin minua haluttaa taistella ja riidellä sen kanssa.»
Niin oli hänen sielunsa kiintynyt niihin tapauksiin, niin haaveileva hänen mielentilansa, ettei hän kertoessaan ensinkään huomannut siskojen hämmästystä, heidän levottomuuttansa, heidän väkinäistä hymyilyään, heidän välistä maahan luotuja katseitaan. Vasta silloin kuin Eeva ilosta säihkyvin silmin kertoi siskoille, että majuri R * piakkoin saapuisi kaupunkiin viettämään joulua sukulaistensa luona ja että hän silloin aikoisi Eevan vanhemmilta pyytää häntä omaksensa, vasta silloin hänen silmänsä aukenivat. Louise lausui ankaria mielipiteitä majuri R *stä, kummasteli ja valitti, että Eeva «voi pitää semmoisesta ihmisestä». Louise ei olisi odottanut mitään semmoista sisareltaan. Eeva puolusti kovin loukkaantuneena majuri R *ää sekä puhui suvaitsemattomuudesta ja ennakkoluuloista. Louisen tyytymättömyys siitä yhä yltyi; Gabrielle rupesi itkemään ja Louise teki samoin; heidän mielestänsä Eeva oli melkein hukassa. Leonore oli rauhallisempi, ei lausunut sanaakaan, joka olisi voinut loukata Eevan tunteita, mutta huokasi välistä syvästi ja katseli surullisesti armasta, hairahtunutta siskoaan. Huomatessaan minkä ikävän käänteen keskustelu oli saanut hän lausui rauhallisella herttaisuudella, joka oli hänelle ominaista: «
Povatkaa minulle kauniisti pieni vaimo; vaimo, sievä ja rakastettava kuin Louise serkku. *Kandidaatti* luoden tilanomistajaan silmäyksen, jouduttaaksensa häntä siten kiireen kaupalla takaisin
Mutta äiti oli kuitenkin vähän hajamielinen, sillä hänellä oli tärkeätä sanottavaa vanhimmalle tyttärelleen, ja kun Louise samassa tuli sisään, syntyi heidän välillään vilkas neuvottelu, josta laamanni kuuli seuraavat sanat: «...ja pannukakkuja lopuksi! Ja, tyttöseni, pidä huolta siitä, että kuusi tulee jauhokkaaksi ja tukevaksi, jonkalaisesta tiedät Henrikin pitävän.»
Hän punastuu, hän näyttää liikutetulta, hän avaa suunsa; ah! mitä hän sanoo minulle. *Louise*. Yks, kaks, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen pistosta nenään. Kaava on vähäsen epäselvä. *Jacobi*. Te ette tahdo kuunnella minua, ette käsitä minua. Te leikitte tuskani kanssa! Oi Louise!
Louise nyökkää ääneti ja punastuu. *Jacobi*. Lähden täältä tunnin perästä, mutta minun täytyy pyytää teitä vastaamaan erääsen kysymykseen ennenkuin jätän teidät hyvästi. *Louise*. Matkustatteko? Minne? Miksi? *Jacobi*. Minnekö on minulle yhdentekevää kunhan vaan pääsen täältä pois! Minkä vuoksi?
Päivän Sana
Muut Etsivät