United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
Väliin heittäyin seljälleni nurmikolle ja loin silmäni siintävään korkeuteen; silloin tuntui juuri kuin olisi minulla kumppali, oli juurikuin pikku Susie olisi istunut vieressäni. Ja eikö niin ollutkin?
Sen muutoksen alussa, joka vähitellen tapahtui minussa, kun koetin tarkemmin ymmärtää itseäni ja ruveta paremmaksi ihmiseksi, loin jonkunlaisen epämääräisen koetus-ajan lävitse silmäni semmoiseen hetkeen, jona ehkä voisin toivoa peräyttäväni erehtyneen entisyyden ja päästä niin onnelliseksi, että menisin naimisiin hänen kanssaan.
"Minä en koskaan unhota ritarin vastausta, joka selitti koko tuon arvoituksen. Hän sanoi: "'Sinä et tahtonut rakastaa minua, Margrit, sillä ylpeytesi kielsi, mutta sinä rakastat kuitenkin. Sinä rakastat kuitenkin, vaikka minä löin sinua, vaikka olin häpeällisen raukkamainen, kun onnettomuus tuli.
Suunnitin askeleeni kaupungin länteiseen syrjään ja nousin ylös sille kalliolle, joka aina oli ollut lempipaikkojani. Ylös, ylös, ylimmälle huipulle saakka. Oi, jospa olisin vielä korkeammalle päässyt! Mutta siihen täytyi pysähtyä. Loin silmäni alas. Luonnon rauhallinen ihanuus aukeni eteeni.
Me puhelimme kovalla äänellä yleisistä asioista, enkä minä lainkaan tuntenut ahdistusta siitä, että tiesin olevani kaikkien huomion esineenä. Ja vaikka puhelimme asioista, oli minulla paljoa lähemmin mielessäni omat askeleeni, liikkeeni, päänpudistukseni, naurahdukseni. Sillä, kaiken aikaa minä nyt »loin kuvaa itsestäni». Tämä oli alku.
Panin puuhun puhtahasen, honkahan havusatahan, oksalle olovimmalle, lehvälle leve'immälle iloksi inehmisille, kunnioiksi kulkijoille. "Ikenin panin itähän, silmin loin on luotehesen. Enkä aivan latvasehen: oisin luonut latvasehen, siinä tuuli turmeleisi, ahava pahoin panisi; enkä pannut maavarahan: oisin pannut maavarahan, siat siinä siirteleisi, alakärsät käänteleisi."
Tuo kaikki teki koko kuvan niin viehättävän näköiseksi, että joka kerta, kun loin katseeni häneen, veri suonissani tulvi rajusti, niin että lopulta en enään tiennyt, mihin silmäni kääntäisin. Mutta ehkä voivun jo liiaksi haaveilujen piiriin, jonka tähden on parasta palata kertomukseemme.
Toisinaan saattoivat ne olla myös aivan inhoittavia ja vastenmielisiä. Mutta silloin minä en, merkillistä kyllä, epäillyt koskaan niiden todellisuutta, joka tuntui vain vastaavan omia pahimpia aavistuksiani. Ja koko ajan minä loin. Sillä Jumala oli minussa ja minä Jumalassa eikä ollut mitään eroa Hänen ja minun mielikuvillani. Ja koko ajan minä kärsin.
sanansa nuo niin innostutti, että kapusin kaikin voimin jäljessänsä, sikskuin ma seisoin paasiparvekkeella. Istuimme tuohon kumpainenkin, kasvot päin itää, josta oli käynyt kulku; on usein ilo katsoa näät taakseen. Loin silmän ensin ala-äyrähille, ja sitten ylös, sekä ihmettelin, kun vasemmalta meihin paistoi Päivä.
Loin katseeni luoteesen päin yli Kolin uinuvan laakson, sivu mustarintaisen jylhän vuoriniemen, Pielisen avaroiden selkien suurien saarien yli Nurmeksen pitäjään perille aina Kainunmaan rajoille saakka, jossa äärimäisenä taivaan rannalla Maanselän harjanteet rusona hämärtivät.