Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Huoneessa, jossa ei ollut muita kuin hän ja Liisa, ei kuulunut minkäänlaista ääntä. Kello seinällä oli vaiennut vedon puutteessa. Tätä haudan hiljaisuutta kesti kauan, se tuntui Liisasta jo pitkältä kuin iankaikkisuus ja että mitään loppua siitä ei tule.
Ja varman englantilaisen gentlemannin hahmolla, vaikka suomalainen epävarmuus sydämessä, istui Johannes kohta rouva Rabbingin vierellä upeissa ajopeleissä, matkalla erääsen ensiluokkaiseen anglosaksiseen hotelliin keskikaupungilla, joka oli kuin vartavasten luotu juuri heidän tapaistensa matkailijain kukkaron keventämiseksi. Ei jälkiäkään Liisasta eikä Muttilasta.
Minnekkäpä minä sinut nyt nukkumaan ... nuku siinä, niissä olet ... tuoss' on halko pääsi alle ... painau siihen lastukolle. Matti painautui lastukolle halkopinon juureen ja nukkui heti kohta. Liisa istuutui vähän matkaa siitä muutaman pölkyn päähän... Nyt vasta tämä rupesi Liisasta oikein surkealta tuntumaan. Voi hyvänen aika, kun tuonne lähdettiinkään!
Emmepäs ole tavanneet? Asuitko kauan Münchenissä? Koko syksyn. Ja nyt sinä matkustat Milanoon? Päinvastoin Roomaan. Roomaan? Siinä tapauksessa sinun täytyy muuttaa vaunua Veronassa. Minä tiedän. Ja sinä? Minne sinä matkustat? Roomaan. Me saamme siis matkaseuraa toisistamme. Johanneksen olisi koko ajan tehnyt mieli kysyä jotakin Liisasta. Mutta hän ei uskaltanut. Mahtoikohan Liisa olla mukana?
Rakkautta minä vaadin sinulta. JOHANNES. Hävytön! Jo minä sen arvasin. Sinne hän tähtää. ANNA LIISA. Johannes! JOHANNES. No, no, minä en suutu. Niin, puhu sinä päälle vaan, minä en uhallakaan suutu. MIKKO. Suutut tai et. Se on minulle se ja sama. Mutta Anna Liisasta sinä saat luopua. Ja parasta kun teet sen ajoissa. JOHANNES. Sinunko käskystäsi? Odotahan, vaan elä pitkästy.
Saattoi kai se ajatella kuinka pahaa tahansa, jos vain tahtoi... Ja Liisasta rupesi tuntumaan ihan siltä, kuin olisi hänen pitänyt lähteä viemään niitä heti paikalla ... ihan vaikka jalan ... saattaisi se Matti toki hevosenkin antaa, ei se liian paljon olisi, jos antaisi ... ruustinnan tähden saattaisi antaa, kun se kuitenkin mahtoi lankojaan odottaa...
Malinen ei kotonaan laittanut lähtiäisiä sanottavasti. Hän epäili, että jos sinne vieraita kutsuisi, muistuisi niiden mieleen yhtä ja toista Anna Liisasta. Arkana hän täälläkin vävynsä kotona katseli vierasten kasvoja pitojen alkupuolella, mutta vakaantui vähitellen siinä ajatuksessa, ettei ne sitä muistele.
Hän tiesi että hänen omaa iloaan d'Angleterressä olisi tärvellyt ajatus Liisasta, joka sillä aikaa istui yksin kotona ja odotti häntä. Siksi oli hänelle kovin tärkeätä koettaa hommata jotakin hauskaa Liisallekin. Hän oli parantumaton egoisti. Minä olen viettänyt niin monta ikävää iltaa elämässäni, vastasi Liisa.
Liisasta hän sen vielä olisi voinut aavistaa, sillä olihan Liisa tyhmä neitsyt, joka ei tiennyt mistään paremmasta. Joka oli elämässään paljon rakastanut ja jolle siis oli myöskin paljon anteeksi annettava. Mutta Aura? Sehän oli tuiki käsittämätöntä. Kaikki, mitä hän kuuli, oli siihen määrään uutta ja outoa hänelle, että hän melkein unohti pääasian.
Mutta Severin vaatei Ivaria pois yölevolle. Ja tämä, joka muuten ehkä vielä olisi oikoillut, oli nyt hyvinkin nopea lähtemään pois tuvasta, ikään kuin ei hän olisi tahtonut kuulla, mitä väki Liisasta puhui. Kun Mari ja emäntä olivat saaneet kuulla, että Ivar oli löytyvissä, menivät he levolle. Ja jälkimmäinen nukkui pian. Sillä ei mikään häirinnyt hänen mieltänsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät