United States or Egypt ? Vote for the TOP Country of the Week !
Seuraavana päivänä istui tohtori Galle taasen Liisan miellyttävässä arkihuoneessa. Paulalla oli lupapäivä ja hän näytteli äidin kehoituksesta miten hän oli koulussa edistynyt.
He eivät ottaneet korviinsa mitä Heikki heille jo useasti oli sanonut, ettei hänen tarkoituksensa suinkaan ollut iäksi lähteä. Mutta ihan lähtiessä oli Heikkikin tuntenut jotakin repeytyvän tämän eron takia. Erittäinkin herätti Liisa hänessä sääliä. Oli jotakin niin tottumatonta ja kömpelöä Liisan tavassa hillitä suruansa ja estää itkunpurskahdusta. Ei Heikki ollut koskaan häntä semmoisena nähnyt.
Näin pitkälle oli Johannes päässyt mustasukkaisissa mietteissään, kun hän äkkiä kuuli Liisan kysyvän jotakin Muttilalta. Minä olen nähnyt teidät ennen jossakin, sanoi Liisa. Mutta missä? Minut? ihmetteli Muttila. Mahdotonta! Siinä tapauksessa minäkin muistaisin sen. Odottakaapas! jatkoi Liisa miettivästi. Minä muistan sen kyllä... Niin, nyt minä sain kiinni siitä!
Hän teki hänen töitänsä ja toimitti kaikki niin huolellisesti ja hyvästi hänen talossaan kuin suinkin taisi. Pitihän Liisan tehdä se mielellään, sillä hyvä isäntä oli Lauri koko väkeänsä ja Liisaakin kohtaan.
Kun laitos taaskin pysähtyi, osti aliupseeri kaksi lippua, toisen antoi Liisalle ja toisen Katrille, jotta saivat mennä ajelemaan kerran. Tytöt lähtivätkin ja Katri istua kämäytti ensin hevosen selkään, kuten Kustikin oli viime kerralla, vaan kun hän näki Liisan istuvan reessä, meni hänkin sinne Liisan viereen rekeen.
Miina neiti oli viimme aikoina pakottanut Liisan kanssaan pitemmälle kävelyille aina etäiseen metsään, jossa se saivat ihailla koivujen ja leppien lehdelle puhkeamista ja lintujen iloista laulua.
Eikä Johannes voinut olla silloin tällöin kirjainsa yli vilkaisematta Liisan pukeutumista. Tuletko toimeen siellä? hän kysyi. Kyllä koetan, vastasi Liisa. Mutta missä minun laukkuni on? Johannes nousi sen hänelle ojentamaan. Kaipaan minä vähän toalettitarpeitani, sanoi Liisa. Tuokin vaikutti Johannekseen hyvin omituisesti.
He olivat tavanneet hänet eräänä 'corso'-päivänä Pinciolla. Kun he olivat vanhoja tuttavia ja kun kauppias Oikarisella ei ollut muutakaan tekemistä, hän oli kutsunut heidät illalliselle hotelliinsa ja jo siellä jotenkin suoranaisesti Liisaan ihastunut. Sitten he olivat menneet Muttilan ja Liisan yhteiseen asuntoon.
Auraa sitävastoin ei ollut vielä ollenkaan väsyttänyt, ja kun tämä oli viimeinen ilta Parisissa ja kun Muttila oli ollut niin ystävällinen... Johannes oli heti huomannut, että heidän välillään oli jotakin. Mutta hän oli suonut sen heille mielellään, puristanut vain heidän kättään ystävällisesti ja istunut toiseen pöytään Liisan kanssa. Liisa oli ollut heille tuiki tuntematon.
RIIKKA. Jos sieltä lapsen ruumis löytyykin, niin on se jonkun muun, ei Anna Liisan. HUSSO. Siitä vallesmanni ja korkea oikeus kyllä ottaa selvän, ellei Anna Liisa hyvällä tunnusta. Mutta eipä hän kykene tässäkään väittämään vastaan. Siinä seisoo vaan kuin tuomittu.