Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Aallot kohisivat rantaa vasten, tuuli humisi veneiden purjeissa ja mastojen vimpelit liehuivat sinne tänne. Suurista paasista tehty rantasilta ja koko ranta oli vallan ruskea kalamerkeistä, jotka olivat levitetyt kuivamaan. Kalliot, joilla kasvoi metsää ylimmäisiin huippuihin saakka, kuvastuivat heleän sinervään veteen; taivas oli aivan selkeä, ei pilvenhattaraakaan näkynyt siellä.
Vihdoin oli tyttö tunnustanut itsensä syylliseksi, yhä suuremman rangaistuksen pelosta. : "Ei", arveli Pekka, "minä varmaankaan en milloinkaan tule kuulumaan Jumalan ystävien joukkoon!" "No, mitä näistä kaikista pidät?" Aurinko loi säteensä mustansiniselle merelle, liput liehuivat, isoruusut kukkivat; kaikki käytävät olivat karhotut ja ne odottivat vaan Mariaa.
Mutta samana iltana istui Jaana kotonaan tuolla pienessä kamarissa pihan perällä ja koki opetella Internatsionalea virsikanteleella. Niin liehuivat kerran liput tangoissa. Niin sanottiin kerran, että kansan tahto oli korkein laki Suomenmaassa. Kansa tahtoi, ja kaikki valtion pyörät pysähtyivät. Kansa tahtoi, ja koko yhteiskunta-koneisto lakkasi toimimasta.
Niitä oli inhimillisiäkin olentoja. Vanginvartiat olivat luopuneet vankihuoneista ja vieneet muassaan taikka heittäneet pois avaimet. Jollei väentunko kadulla olisi ollut niin suunnaton, he olisivat yrittäneet jotakin pelastaakseen noita ihmisraukkoja, joitten parkuna kuului samojen seinien takaa, joitten yli liekit uhaten liehuivat.
Pekka astui nyt vapaana kaupungin katua, vaan alla päin. Hän ei tahtonut nähdä ketään, eikä näyttäytyä kellekään. Mieli oli synkkä, musta ja kolkko kuin linnan seinä. Kortevaaralle tultuaan katsoi takansa, muisti miltä näytti kaupunki, kuin markkinat kihisivät parhaillaan ja houkuttelevat viirit liehuivat ja rumpuin huima pärinä kutsui väkeä luokseen.
Nopeana kuin tuuli eteni Mikko pellon perillä, laukun päällä olevan nutun helmat vain liehuivat ilmassa. Kahden viikon perästä tuli Mikolta kirje, josta Auno luki: »Eilen illalla pääsin tänne perille. Täällä on hankitöitä enemmän kuin tekijöitä. Ei kuitenkaan hankitöitten aikana makseta kuin neljä ja puoli markkaa päivältä, josta markka päivältä menee ruokaan.
Mutta manaussanat jäivät näköjään tarkoitettua vaikutustaan vaille, sillä Svenonius ryömi alas saarnastuolista, kiiti epäiltyyn nurkkaan ja alkoi siellä mielipuolen tavoin viuhtoa käsillään, niinkuin olisi tavoitellut jotakin näkymätöntä vihollista. Hänen kasvonsa olivat vääntyneet, hiukset liehuivat hänen hikisellä otsallansa ... se oli aavemainen, hirvittävä näky.
Siinä oli kuin jokin hätä ja ahdistus, tänne asti tuntuen. Mutta liput liehuivat tuulessa kuin riemuiten, valkeat punaristiset ylinnä muita, niinkuin nyt olisi heidän päivänsä, ei suru-, vaan riemupäivänsä. Erakko oli odottanut minua hiukan alempana. Kehoitin häntä rientämään ... tapaamme toisemme ravintolassa. Olen levoton Hanselin tähden ... anteeksi.
Ikkunasta hän näki, kuinka ne liehuivat ympäri. Hienoa joukkoa siellä oli, kylän parasta; heillä ei ollut mitään hävettävää, heillä. Saivat mennä ja tulla niinkuin tahtoivat; ei heille kukaan irvistellyt. Hyvää sukua he olivat ja kuuluivat kaikki pitäjääsen. Ja kaikilla heillä oli omat tuttavansa. Joka pojalla oli tyttönsä, joka tytöllä poikansa.
Maantie kun oli sulana, kuivalla hiekalla, eikä ollut näkyvissä sellaisia kulkijoita, joista olisi tarvinnut välittää, tempasi iloinen mieli jalatkin palvelukseensa. Tuontuostakin pelmahtivat parit kilvan juoksuun, toiset tarttuivat käsikkäin ja pyörivät ympäriinsä niin huimasti, että pahoin huivinnurkat ja hameenhelmat liehuivat mennessä.
Päivän Sana
Muut Etsivät