Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Nainen katsahti taakseen, pysähtyi ja ojensi kätensä tervehdykseksi Viion leskelle. »Mari!» huoahti Viion leski ja suurin silmin katsoen kysyi: »Minne sinä lapseni nyt?» Mari hymähti surullisesti, arvellessaan että kysymättäkin sen tiesi. »Mari rakas...» muuta ei Viion leski osannut sanoa. Hänen sydäntään viilsi nähdessään hänet näin, vaan tuntui samalla kuin lohduttavalle.
Vaan paneppas taas se matto peitteeksi, tuntuu vilustavan.» Ja kun emäntä oli hänet peitellyt, sanoi hän Viion leskelle: »Istukaa vielä, niin puhelemme lämpimiksi.» Viion leski istuutui uudelleen, tyyntyneenä, vaan asiatonna. Se mitä hän oli aikonut sanoa, oli jäänyt sanomatta, eikä hänellä enää ollut halua siihen. »Teidän naurunne karsi ruumistani.
"No ei tässä siis tule leskelle mitään, ei edes eläkettäkään, hänen täytynee lähteä pois talosta yhtä tyhjin käsin kuin minunkin. Kummallista! Sekava solmu, mutta ehkä tämä kerran selviää!" sanoi nimismies. "Noo jos kohtakaan leskelle ei jää omaisuutta, niin en häntä kumminkaan aja pois talosta; hän jääköön taloon ja syököön talon pöydältä kuolemaansa asti.
Se oli Kilpeläinen, Viion lesken lapsuuden tovereita. Hänet oli jo nuorten sytyttämä innostus houkutellut tanssiin, jossa vanhuutensa tunsi. »Sinun häissä sitä tanssittiin», sanoi hän Viion leskelle ja alkoi kehua, että siihen aikaan sitä tanssia vasta jaksettiin, enemmän kuin nykyinen sukupolvi. Yhdellä päivää ei häitä uskottu, eipä kahdellakaan. Viio ja hän olivat parhaita siihen aikaan.
Hyvillään kertoi Elsa aikeensa Nikkilän emännälle, käydessään häntä teelle kutsumassa. »Niin vainkin, niin vainkin, apuun päin se on», sanoi Nikkilän emäntä ja kammariin tultua sanoi Viion leskelle: »Kyllä Elsasta pian teille apu tulee, kun se on jo niin halukas. Pian se valtaa istuimen äidiltään.
Mutta hän oli talossa jo ehtinyt ilmoittaa sulhasen tulostakin ja siitä nousi hänen poistuttuansa touhu. Durnjakinilaiset nämä kun olivatkin moista touhun väkeä. Nytkin: eukko, Annushka, hommaili miestä sen toisen, äskettäin kuolleen suutari Durnjakinin leskelle Annalle, sille, jota kosimaan Iivana mieli. Aina se olikin, tää eukko, puhemiehenä jos kellä.
Kohta oli hän kulkenut joen poikki ja läheni varovasti Aumolaa. Vanhan emännän akkunasta loisti valkea. "Onhan hän nyt yksin?" jupisi leski ja astui hiljaa akkunan luo. Ei mitään ääntä kuulunut sieltä. Nyt leski rohkeni astua sisään. Sairas arvasi, kuka oli tulossa. Hän viittasi leskelle tulla lähemmä. "Kuinka te jaksatte, rakas muori?" sanoi leski, tarttuen sairaan käteen.
Niin oli, puuttui Jonathan innokkaasti puheeseen, että presidentistä piti tulla Ruotsin kuningas, mutta sitten hän oli vannonut hankkivansa eräälle vanhalle sotamiehen leskelle eläkkeen, ja kun hän kieltäytyi sitä tekemästä; kadotti hän sormuksen ja niin hänestä tuli sokea ja sitten tuli hänestä hassu. Kuulkaapa vain, sanoi isoäiti välskärille, kuulkaapa vain noiden pikkupatain korvia!
Päivän Sana
Muut Etsivät