Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
VALPURI. Ma hiljaa kammiossa pieness' istun; Kutelen kultaa silkkiin; huolin, hempein Eleten aikan', niin kuin kyyhkyläinen, Mi kaikess' säysyydessään ei saa rauhaa; Mi koskaan vihannall' ei lehväll' lepää, Vaikk' kuink' ois uupuneena; jok' ei koskaan Juo vettä kirkast', ell'ei jaloillaan Sit' ensin hämmentele. AKSEL. Entä Aksel?
Eivät ole suinkaan vähäiset ne hirretkään, joiden varassa tällaisen tuvan katto lepää. Katto on sinertävästä lasista, samoin kuin seinätkin suurimmaksi osaksi. Sitä kannattamassa on suunnattoman suuret rautaiset kaaret, jotka yhtyvät katon taitteessa. Niiden suuruus lienee likimäärin käsitettävissä, kun tietää, että kukin näistä kaarista painaa 200,000 kiloa.
"Armoa!" huusi hän nyt, "armoa viattomalle, joka lepää sydämeni alla! Erik, sääli syntymätöntä lastasi!" "Haa!" huusi tyranni, "kirousta sille ja sinulle. Siitä en minä lukua pidä. Ceciliani pitää synnyttämän minulle Pojan, kolmen mahtavan valtakunnan perillisen." "Se on liika paljon!" vaikeroitsi Filippa, koettaen nousta ylös.
Kristinoppi osoittaa uskonnon ja siveyden elävästi yhteen kuuluviksi; Epikteetoksen niinkuin yleensä stoan siveysoppi lepää myös uskonnollisilla edeltämyksillä: se edellyttää uskon jumaluuden olemukseen, joka on oleeltansa pelkkää järkeä, on siveellisesti täydellinen ja jonka sukua on järjellä varustettu ihminen.
Et tiennytkään Sä silloin kuolemahan rientäväs. Nyt hyvästi, mun uljas toverini, Ja lepää makeasti matkaltas! ELMA. »Hyvästi, Pauli», lempeesti hän vastaa. MARKUS. Niin, niin! Ja häneltä en anteiks' saanut. ELMA. Ja Tyko, eikö anteiks' antais hän? Oi katsokaat, mi tyynyys ihana Ja kuva sovinnon on kasvoissansa.
On sankari poissa, mut henkensä ylpee ajasta aikahan ylpeenä katsoo huipuilta kulkua räyhäävän rahvaan, on sankari poissa, mut ylenkatse ylhäinen yllä kaupungin lepää, mi halvaksi luki esikoiskruununsa kansojen kesken, mi valtansa ikuisen aatelin antoi koruksi pöyhkeän barbarilauman. On sankari poissa, mut huipuilta henki ylpeä, ylhäinen kylmänä katsoo.
Emäntä itse, aina töissänsä tarkka, vehnaisia leipoo pöydän päässä ja silmäilee uloos vainiollen, koska tulleen vieraat kauka-kylistä. Perä-akkunasta päivä paistaa ja uuni loimottaen lämpii. Mutta sinisessä arkussansa Eriika lepää salin hiljaisuudessa, eikä kenkään hänen pyhää rauhaansa täällä hämmennä.
Kuka vakavammin haluaa saavuttavansa ihanata, sekö, joka nukkuen lepää käsivarttensa nojassa, vai sekö, joka intohimon kalvamana sitä toivoo? "Minä etsin, mitä te luulette itsellänne olevan; olevan!
Aamuruskon siivillä lensi Ellun paljon kokenut ja paljon kärsinyt sielu sinne, missä ei kärsimistä ole. Tuossa hänen ruumiinsa nyt lepää vuoteella, niin rauhallisena. Kuolon kamppaus ei ole jättänyt jälkeäkään hänen kasvoilleen.
ELINA: Ei. Mutta minun sydämeni sanoo niin. MAUNU TAVAST: Kuuletko, Anna? Hänelle ei nunnan huntu ole raskas oleva. Itse paavinpaita lie liian vähäinen hänelle. MAUNU TAVAST: Ei, Anna Lepaa, ei! Hän tietää nyt, kuka hän on. Ja hän tahtoo jäädä tänne elinpäiväkseen. ANNA: Kuinka? MAUNU TAVAST: Niin. Herra on tehnyt ihmeen tänä heleänä aamuhetkenä. Isä ja poika ovat toisensa ihmisinä tavanneet.
Päivän Sana
Muut Etsivät