Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
LEO. Metsot, metsot, jöröt linnut, tulipunaiset kaaret silmien ympäri! ANTON. Hehee! Viisi tetrao urogallus'ta! Urogallus, urogallus! Uhkea, verraton nomen tuolle kanalintujen taajalle taatalle. Urogallus! Ja he tappelevat kuin sankarit. Mutta miksi luikersit nyt metsoisiin? Kurja poika, parastashan koetat unohtaakses kaunoistasi. LEO. Mutta en taida.
Laiva ilmestyi taivaan rannalla tällä kertaa oikein todellinen laiva, eikä mikään erehtyminen nyt ollut mahdollinen, ja ystävämme itkivät ilosta, hartaasti toisiansa syleillen. Mutta voi! pian katosi laiva näkyvistä, ja heidän ilonsa muuttui haikeaksi suruksi. "Hän ei tule!" lausuivat alakuloisesti Leo ja Konrad. "Hän tulee!" vastasi Martti vakavasti "jollei hän jo ole mennyt mättääsen.
Leo pysyi kaiken iltaa tyynenä ja umpimielisenä, mutta selvään näkyi, että hän tuumaili jotakin, joka epäilemättä saattaisi hänen serkkunsa Elshöft'in pahuuden mitättömiin. Hyvä työ, hyvä hedelmä. Varhain seuraavana aamuna lähti Leo matkallensa, ja saapui jo puolipäivän aikaan Bremen'iin.
Hän luki dekadenttein ja symbolistein runoja ja kirjoituksia ja tutki Rose Croixin kalenteria. Jokapäiväisenä lukemisena olivat hänellä sitä paitsi Sinnetin romaanit kaksinaiselämästä kuoleman jälkeen. Leo Tolstoin kristillisyhteiskunnalliselle pohjalle rakennellut mietelmät omisti hän innolla, jopa vallan kiihkeästikin, mutta ainoastaan mietelminä, ei tosi elämään sovitettavina totuuksina.
Haa! voihan tämä, Herran tieten, kumota uroon kaiken olennon, ellei rynnistele hän, rynnistele ja miehukkaasti unohda kaikkia. LEO. Mitä tehdä sitten? Kuitata kaikki viikatemiehen kanssa, tai upottaa vimma »lohduttavaan maljaan»...? ANTON. Ei niin, ei niin! Oi kuule, Leo... LEO. Maan ja taivaan nimessä, älköön kuultako Leosta niin!
Olin kerran läsnä semmoisessa tilaisuudessa, toistakymmentä vuotta sitten, kun paavi Leo XIII vainaja viisikymmenvuotisen piispautensa riemujuhlassa nautti ehtoollisen Pietarin kirkossa, jossa silloin oli läsnä viisikymmentätuhatta henkilöä. Toimituksen päätyttyä syttyivät Pietarin kirkon jättiläisurut soimaan ja ihana, mahtava laulu vyöryi alas kupoolien kätköistä.
Eikä ole kuitenkaan nyt kaikki hyvin! ANTON. Näenpä sun vimmas. Mutta päästä jo osa tuskastasi tänne, ystäväs syliin. Noo, sano, poika, sisimmäinen aatokses tuosta meidän emännästä. Leo. Paljon hyvää on hän osoittanut minulle ja siitä kiitän häntä, toivoen hänelle kaiken elomme onnen ja ilon. Kohta eroomme; ja Jumal' avita, eihän kaukana, ett'ei hurja silmäni puserra vettä! Hetkessähän lähdet.
Hän oli kuullut ihmis-ääniä, mutta siinä luulossa, että Leo taikka Konrad oli puhunut unissaan, pani hän uudestaan maata. Tuskin kerkesi hän ummistaa silmiänsä, ennenkuin hän uudestaan kuuli ääniä, tällä kertaa varmaan aivan outoja, ja samalla ruvettiin ovea kolkuttamaan. "Suuri Jumala!" huudahti Martti, ja hypähti iloissansa pystyyn "Leo, Konrad, paikalla ylös! Meidän pelastajamme ovat tulleet!"
Parin silmänräpäyksen perästä seisoi Leo laivan kannella, ja sanoi, laivan parrasta vastaan nojauten, viimeiset jäähyväiset veljelleen. Vilho pyhkäisi kyynelet silmistänsä, käänsi venheen rantaan päin, ja alkoi kiireesti soutaa. Rannalle tultuaan kääntyi hän vielä kerran taaksepäin. Täysin purjein lensi Delphiini meren lakealla pinnalla.
Yhdellä hyppäyksellä oli Paul hänen rinnallaan ja sysäsi takaisin rohkeimmat ahdistajat, huutaen korkealla äänellä: Eläköön kuningas! Kas perkele! Oletko sinäkin täällä? huusi Leo ihastuen. Kääri hihasi, ja me möykytämme heidät mustelmille jok'ikisen! Eläköön kuningas!