Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Klairon'in, viime sata-luvun jumalattaren, Klairon'in, jonka jaloissa maailmat makasivat, Klairon'in täytyy Ranskalta kerjätä palasen leipää, ett'ei hän tuottaisi Ranskalle sitä häpeätä, että siitä voitaisiin sanoa: kiittämätön Ranska antoi suuren Klairon'in nääntyä nälkään."
Leipää ei ollut kun jollakulla, vaan kellä sattui olemaan, sekin pantiin tasan; näin sitte istuskelimme nuotion ympärillä ja miehet joiden silmistä äsken tyytymättömyys loisti, nauttivat nyt varsin tyytyväisiltä, jutellen ja uneksien niistä hauskuuksista, joita muka Adrianopolissa tulisivat näkemään ja nauttimaan.
Jaa, kaiketi ehdit sinä korkean ijän, minä tiedän sen, sillä ensimäinen sana, jonka lasna ulos suustasi sopersit, oli »leipää». ESKO. Pitää myös oleman viimeiseni, toivon. Minä lähden häihini, pappa. TOPIAS. Jumala olkoon kanssas, poikani, ja suokoon sulle menestystä! Me mahdamme kaikki sinun edestäsi rukoilla, sinun, joka nyt käyt sisään uuteen elämään.
Leipää ja maitoa!" huusi huuhkain, uhaten lapsia terävillä kynsillänsä. "Vai niin", sanoi Taneli, "sinä olet sitä laatua, kyllä minä sinun kohteliaaksi opetan." Ja samalla sivalsi hän huuhkainta aika tavalla kepillänsä, niin että se kirkuen lensi tiehensä. Lapset olivat nyt paluumatkansa perillä ja iloisina tömistelivät lunta jaloistansa ja vaatteistansa pienessä porstuassa.
Hän säpsähti ja silmäili kummastellen ympärillensä. «Täällä on joku käynyt! Olisiko Anna? Anna! Hän ei olisi salaa hiipinyt tänne. Jumalan nimeen! Mikä kumma!« Arkussa oli leipää ja muuta ruokaa. Vähäisellä paperilla, joka leivän päällä oli, seisoi: «Leipävaras antaa takaisin korkoineen, mitä lapselta otti, pyytäen anteeksi». Taasen riensivät hänen ajatuksensa lapsuuden päiviin.
Pulma kävi minulle liian vaikeaksi selvittää; minä päätin kysyä johtoa äidiltäni, ja kaikissa tapauksissa ensimmäiseksi viedä hiukan maitoa ja leipää leski Treffrylle.
Hän istui siinä kummastellen kirjelappu kädessään. Hän sattui samassa katsahtamaan ulos. Maria istui taas kirja kädessä samassa paikassa kuin aamullakin. Vilahdukselta tapasivat heidän silmäyksensä toisiaan. Maria loi alas silmänsä. Johannes leikkasi palan leipää ja kaasi pullosta vettä lasiin.
Simo leikkasi leipää, murensi sen kaljaan, ja sitten miehet rupesivat syömään. Mutta Martta istui pöydän nurkkaan, nojasi käteensä ja katseli vierasta. Ja Martan tuli sääli vierasta ja hän mieltyi häneen. Ja äkkiä vieras kävi iloisen näköiseksi, lakkasi rypistelemästä kasvojaan, loi silmänsä Marttaan ja hymyili.
Olenpa nyt sentään virkamies, jolla on leipää ja joka merkitsee paljon, niin, totisesti paljon, arveli itsekseen Aatami. Vaan mikä olen minä hänen edessänsä, hänen, jota joskus onnen hetkinä näen olenpa mitämaks tomu ja tuhka, ellen ruotsia osaa. Joku kohtelias lause voisi hätätilassa auttaa, esim.: fiini fröökynä ulospuhuu vackraste språkia. Niin, se kuului joltakin!
Oi, jos olisi Kappeli tuolla metsän reunassa aholla, jonne saisi mennä joka ilta istumaan, juoda tuutinkinsa ja syödä portsioninsa ja sen päälle kahvia liköörin kera. Ei ole. Mutta täällä on hapanta leipää ja pitkääpiimää ja talkkunaa ja maitovelliä, on puulusikoita ja torakoita. Ihana on tämä maaelämä. Ei saa postia kuin kerran viikossa. Ei saa »Päivälehteään» joka aamu vuoteelleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät