Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. lokakuuta 2025
Kantalaan ensin oli mentävä ja sieltä sitten pitäjän kirkolle, huutoon pantavaksi, niin oli lasten täti Melkas-Mari sanonut. Ja siitä sanomisesta oli lapsille tullut tuhannen mietettä ja arvelua, paljon kyselemistä ja tutkistelua huutoon pano, sehän oli himmeä asia.
Mitähän tuo meille sanoo? kuului muuan pojista virkkavan pelokkaan kunnioittavalla äänellä. Peloittaako sinua? kysyi toinen. Ei peloita, mutta ei tiedä, osaako sen edessä olla. Ei sitä tarvitse pelätä, se kuuluu olevan lapsille hyvä ja antavan kirjat. Pitääkö sille osata lukea? Minä kai en osaa. Minä osaan Isämeidän ja Siunauksen, vaikkei kuulu tarvitsevan ennen kuin ripille mennessä.
Minä aion opettaa nämät kaikki lapsille. Meidän kodissamme on suuri joukko lapsia, ja lisää tulee joka vuosi. Jos ei niitä olisi niin paljon, minulla olisi kenties ollut aikaa oppia enemmän, niinkuin myöskin olla jumalisempi; mutta minä en ymmärrä, kuinka he tulisivat toimeen kotona, jos minä saisin jonkun hengellisen kutsumuksen. Kenties joku näistä nuoremmista säästetään pyhimyksen virkaan.
Mutta kun heidän äitinsä sen kuuli, sanoi hän minulle: »Mitä tuota tyhjää lonkuttelet lapsille, opettaisit heitä edes lukemaan.» Liekö lapsille sanonut mitään, sitä en tiedä, mutta eivät ne enää milloinkaan tulleet minulta lauluja tahtomaan, niinkuin aina ennen olivat tehneet. Enkä minä sitten ole heille laulanutkaan.
Ukko istui nyt hetken aikaa suu auki eikä vastannut mitään, niin että olin jo rupeamaisillani uudestaan kysymään. Vihdoin hän kuitenkin heräsi unestansa minun nähdäkseni hän oli juuri kuin olisi nukkunut silmät auki ja sanoi: Sinäkö se olit, joka olit sanonut toisille lapsille itses vanhasta pienennetyksi ja jolle toiset sitten niin kovin nauroivat? Minä olin.
Näille päivän lapsille nousee aurinko. Mutta kehen Jumalan elämänlähteestä kiitävät sateet sattuvat, ketä ne elävöittävät, lämmittävät ja valaisevat, hän avautuu täydellisesti Jumalalle: uskoo häneen, hänestä kokonaan elääkseen. Tämä on persoonallisen elämän aamun auringonnousu. Ennen vanhaan oli lukumiehen työkammio autio ja tyhjä kun luostarinkoppi.
Niin ystävällisiä sanoja hän heille lausui ja niin runsaasti antoi lahjoja lapsille, joiden nimeä ja ikää hän hyväntahtoisesti kysyi, että äidit ja lapset olivat ihastuksissaan.
"Niin, eikö sinulla ole nälkä? en ollut muistaakaan syö nyt ensin ja pane sitten lewähtämään", jatkoi waimo ja rupesi sitten laittamaan kiireesti ruokaa kamariin. Heikin syödessä meni waimo tupaan. Hän otti kaupunkituliaiset esille ja rupesi niitä jakelemaan lapsille. "
Vihdoinkin he pääsivät menemään eteisen ovesta, ja naiset palasivat saliin. Alette kokoili vaipat ja leikkikalut pojan jäljeltä, hänen ystävättärensä istui keinutuolissa, hiljakseen kiikkuen, puoleksi loikoen, ja, niinkuin näytti, vain tarkastellen somia sormiaan. Tuon tuostakin siirtyi katse sormien yli Lettaan. »Ulkona on todellakin ihanaa!» »Niin, kyllä se lapsille tekee hyvää».
Jos lapsille ja tytöille, niin on samate vanhoillekin ikäkuluille käki suotu vieras, eikä hopulla mikään heitä enemmän huoletuttaisi, kuin jos sanottaisi, ei enää käkeä kukuttelevan. Taas hänen kuultua ainakin toivovat vielä vuoden elävänsä ja oikein virkistyvätkin uudelleen, olkoon sitte syy käessä eli keväässä etsittävä.
Päivän Sana
Muut Etsivät