United States or Dominican Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Hän sai pojan", sanoi Victoire. "Hänellä ei koskaan ole ollut lasta, ja hän on aina sitä niin toivonut. Mutta nyt on hän surrut niin katkerasti sitä, että poika kuoli pari tuntia syntymisensä jälkeen." "Se oli suuri onni hänelle", sanoi Norine. "Niin olikin", myönsi Rosine. "Sellaisessa asemassa ei lapsesta ole mitään iloa." Mathieu oli kuulustellut hyvin liikutettuna.
Niin ne kuluivat ajat, suvet talvet vuorotellen, lapsesta varttui vallaton pikku poika nulkki ja hoitajasta sukeni työntekijä. Anna oli kätevä ja voimakas, sekä muutenkin virkku tyttö ja oli näin suurena apuna isäntäväellensä.
Tutaksensa perinpohjin tuota kalliinta Jumalan luoduista olennoista, merkillisintä, oikullisinta, kummallisinta olentoa ihmistä, piti kirjailija häntä edessänsä pienestä lapsesta pitäin, aina wanhuuden ikään asti, käänsi häntä aina toisinpäin, kun niin tarwittiin, paremmin häntä tutaksensa, ja niin hän tuota edessään olewaa taulua käänteli ja katseli kapalosta hautaan asti sekä oppinunna että oppimatoinna, mutta kaikkein suurimpana silmämääränänsä piti hän kumminkin kurkistamisen, niin usein kuin taisi, tuon rikasaineisen taulun sydämeen, mitä siellä liikkui ja asui, ja kun hän waan sai sinne katsoa, silloin hän kuwasi ihmisen himojensa orjana ja niistä wapaana, toisinaan taas himojansa wastaan sotiwana ja niiden wahwana wastustajana ja wihdoin wiimeinkin onnellisena wihollisensa woittajana, monien kowien taistelojen ja waihettelewien onnien perästä.
VAPPU. Jaksan minä seisoakin sen aikaa, kun täällä viivyn. RISTO. Eihän toki, ei millään tavalla. Käykää tänne perälle. Ei teidän paikkanne oven suussa ole. VAPPU. Yhdentekevä, oli missä hyvänsä. Lapsestanne tahtoisin puhua pari sanaa. RISTO. Niin, lapsesta, näet. Niin, niin, siitähän minäkin. VAPPU. Saanko hoitaa ja kasvattaa häntä aivan kuin omaani? RISTO. Herran tähden, vielä häntä kysyy.
"Saat ajella kanssani kaksi hevosta edessä." "Ei, ei," huusi Stiina haltioissaan, tarttuen mummon kaulaan. "Pitäkää minä vielä, mummo, minä en tahdo! En tahdo lähteä Veräjätuvasta." "Mutta ehkä se on onnesi," kuiskasi akka kyynelsilmin; sillä hän piti paljon lapsesta.
"Mutta lapsi, kuoliko lapsikin, joka heillä oli, pieni tyttö nimeltä Laila?" "Sitä en tiedä, en ole kuullut mitään lapsesta," sanoi Lappalainen. "Ihmiset eivät vielä ole ruvenneet palaamaan ja luultavasti on siellä paljon hautaamattomia, koska ei löydy ainoatakaan elävätä olentoa Karasjoella.
"No se on mahdollista, vaan ei teistä niin viisasta ole tullut, että kuolleen herätätte". Viime sanat lausuessaan Helena purskahti itkuun ja puristi pienen ruumiin vasten rintaansa, peittäen sen muodon suudelmilla. Nähdessään lapsensa epätoivon, Lovisa virkkoi: "Takalon Elsa on köyhä leski ja hänellä olisi kyllin kahdesta lapsesta, vaan hänellä on kolme. Kolmas joutaisi sinulle".
Hän oli kuitenkin levollinen poikansa puolesta, kun hän katsoi Freedrik herraa, joka oli ottanut Jannen erityiseen hoitoonsa ja suojaansa; hän kyllä oli pitävä lapsesta huolen myöskin matkalla, sen hän varmaan tiesi. Paljo sanottavaa oli vielä viimeisessä hetkessä, mutta kuitenkin jäi suurin osa sanomatta, sillä tuolla tuli jo laiva, ja täytyi kiirehtiä siihen, jotta ei se jättäisi.
Iloisena tunsi hovineuvos sen olevan erään kaukaisen heimolaisensa, joka nyt oli neidoksi kasvaneena, vaan jonka hän viimeksi oli nähnyt lapsena. Muutama vuosi oli lapsesta tehnyt ihanan immen. Sievästi pyysi hovineuvos rohkeuttansa anteeksi, kysyen eikö se olisi mamseli N., jota sai kunnian puhutella? Punastuen ja kumartaen vastasi tyttö: "se minä olen."
Jos kuka matkalla kuolisi, hänestä ei mitään maksettaisi, mutta sitä vastaan hyötyisimme me jokaisesta matkalla syntyvästä lapsesta saman kuin aikuisestakin kuljetettavastammekin. Omituista oli katsella näitä puolivillejä ihmisiä heitä laivaan kuljetettaessa.