Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Hän oli vaan toisinaan istunut katsellen tätä pientä viatonta, kaunista lasta, niinkuin pientä linnunpoikaa, mutta hän ei ollut puhunut mitään eikä milloinkaan koskenut lasta. Vaan eräänä päivänä, kun hän istuili avonaisen lieden ääressä ja pikku Laila ryömi hänen ympärillään, sattui niin, että pienokainen oli vähällä vieriä tuleen. Jaampa tarttui lapseen ja nosti sen syliinsä.
Tule kanssani Suomeen, tuhatjärvien maahan!" Mutta Laila ei tahdo mennä Suomeen eikä huolia lahjasta, ei myöskään tahdo puhella hänen kanssaan eikä neuvoa häntä vanhempiensa puheille. Hän juttelee sen sijaan iloisesti Mellet'in ja Utsjokelaisen kanssa. Eräässä markkinapuodissa seisoi muudan nuori mies täydellisissä Lappalaisen tamineissa, turkissa, kurpposissa ja lakissa.
Hän ajattelee vaan daro-tyttöjään. Mitä sinä hänestä enää välität?" "Tahdotko tehdä niinkuin pyysin?" sanoi Laila kyyneleet silmissä ja katsoi rukoilevasti vanhaa ystäväänsä. "
Ingasjam, Ingasjam, kiitoksia, kiitoksia!" huudahti Laila kyyneleet silmissä. "Onko minulla nyt paha veli?" "Ei." "Tahdotko nyt sanoa hänelle Andasjam?" "Jos hän niin tahtoo. Saanko ottaa kirjan ja mennä?" "Ota vaan, nyt se on sinun!" "No Laila," sanoi Lind, kun tyttö tuli puotiin, "saitko raamatun?" "Sain," vastasi tyttö ja hänen suuret, kauniit silmänsä loistivat, "minä sain sen Inkeriltä.
Se oli soma näky, kun nuo muhkeat eläimet, sarvet takanojaisina huimaa vauhtia kiitivät jäätä myöten, jotta lumi pilvenä tuprueli ajajien päälle. Eräällä mäellä seisoi vouti, pappi, nimismies, kauppiaat, joukko Lappalaisia, Laagje vaimoneen, Laila ja Inkeri, kaikki katsellen tuota kilpa-ajoa. Ajurien joukossa oli myös Jaampa ja Mellet.
Ja äitisi, minä ja Jaampa tulisimme sinua katsomaan suuressa talossasi, istuisimme köyhinä Lappalaisina oven pieleen ja katselisimme ilolla sinua ja sinun lapsiasi." Laila itki, vaan ei sanonut mitään. Hänelläkin oli ollut unelma. Se oli melkein samanlainen kuin isänkin.
"Nimeni on Antero Lind," vastasi vieras, astui alttarin eteen, työnsi Mellet'in syrjään ja sieppasi Lailan, joka oli vähällä vaipua maahan, voimakkaihin käsivarsiinsa. Laila oli kuullut, nähnyt ja tuntenut hänet. "Laila, sinä et vielä ole vihitty," sanoi Lind, "sinä et ole hänen vaimonsa?" "En." "Jumalan kiitos!" huudahti hän ja painoi ensimmäisen suudelman neidon kalpeille huulille.
"Jaampa ja minä tulemme sinua hakemaan, ja me saamme asua uudessa teltissäni yhdessä." Elokuun alussa lähdettiin tuolle tunturiretkelle. Aikaiseen eräänä aamuna, kun ilma oli mitä ihanin, tulivat Jaampa ja Laila Inkeriä noutamaan. Lindin piti tuleman seuraavana päivänä.
"Etkö tunne mua, Laila, etkö muista Jaampaa, Laagjea, Mellet'iä ja poroja?" Lapsen kasvot kirkastuivat, hän pyyhki kyyneleet silmistään ja katsoa tuijotti Jaampaan. "Sinäkö Jaampa?" sammalsi hän. "Niin, minä olen Jaampa, pieni lintuseni, nyt et saa enää itkeä, nyt sinä saat ajaa Jaampan kanssa ja istua Jaampan selässä, saat olla iloinen ja syödä hyvää ruokaa Jaampan kanssa."
"Mikä vika?" kysyi Laila ihmetellen. "Se vaan, ett'ei se ole minun. Etkö myö sitä minulle?" "En myö," sanoi Laila hymyillen, "kuinka sinä voit ajatella, että möisin oman soman 'Vihurini' sinulle?" "Minä annan sinulle siitä 10 taalaria." "En myö kahdesta kymmenestäkään taalarista enkä mistään hinnasta! Entäs sinä, Inga, mistä porosta enimmin pidät?" kysyi Laila häneltä.
Päivän Sana
Muut Etsivät