Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Laila huomasi pian, niinkuin lapset vaiston tapaisesti tekevät, ett'ei tuo ruma naama ollut ollenkaan vastenmielinen, vaan että se päin vastoin kokonaisuudessaan oli paljasta, leveätä naurua, jonka vuoksi tyttö ei ensinkään häntä peljännyt eli kaiheksinut, vaan kiipesi hänen syliinsä ja tarttui kiini hänen vanukkeiseen tukkaansa, ja kun hän näki ukon korvarenkaat sillä jostakin taikauskoisesta syystä käytti Jaampa korvarenkaita tarttui hän toiseen näistä ja kiskoi sitä niin, että toinen jo olisi huutanut, mutta Jaampa antoi hänen vetää ja kiskoa pienillä palleroisilla sormillaan niin paljon kuin hän tahtoi; se oli hänestä vaan mieluista, että lapsi niin lähestyi ja kosketteli häntä.
"Mutta lapsi, kuoliko lapsikin, joka heillä oli, pieni tyttö nimeltä Laila?" "Sitä en tiedä, en ole kuullut mitään lapsesta," sanoi Lappalainen. "Ihmiset eivät vielä ole ruvenneet palaamaan ja luultavasti on siellä paljon hautaamattomia, koska ei löydy ainoatakaan elävätä olentoa Karasjoella.
"Niin, näetkös", sanoi Laila, "sinä et osaa, niinkuin minä, valita nuoria, kauniita nahkoja." "Meillä ei ole porolaumaa, jotta olisi vara valita, niinkuin sinulla." "Tahdotko, niin saat minulta turkin? Me olemme aivan yhdenkokoiset. Minä neulon sinulle niin kauniin, oikein kauniin turkin." "Minä ostan sen sinulta." "Ostat minulta! Ei, minä annan sinulle turkin ja sinä annat minulle kaulaliinan."
Vuodet vierivät, ja eräänä kauniina talvipäivänä seisoi kolme poroa, valjastettuina kukin pulkkansa eteen, Laagjen teltin edustalla. Laila oli nyt 12 vuoden, ja Mellet 15 vuoden vanha. Heidän tuli nyt lähteä Koutokeinoon kouluun, ja Jaampan tuli viedä heitä sinne. Koutokeinossa asui nimittäin pappi ja siellä pidettiin koulua.
"Hänellä oli nälkä, näetkös," sanoi Laila, "niinkuin Jaampalla, kun hän on ajanut sutta, hirveä nälkä, näetkös; sinä et koskaan tarvitse nähdä nälkää, mutta me usein. "Sinä erehdyt, Laila, Esau halveksi Jumalan lupausta, että hän oli tuleva suuren sukukunnan esi-isäksi. Hän oli himojensa orja ja möi kunniansa ja maineensa saadakseen syödä kyllältä, kun näki ruokaa edessään.
"Ei, Jumala siunatkoon sinua, Laagje", sanoi äiti, "ei sinua rangaista. Sinua minä kiitän niin kauan kuin elän siitä, mitä olet tehnyt minulle ja pikku Marialle." "Ei, Lailalle", muistutti Laagje. "Niin, niin," sanoi äiti, tuon tuostakin lasta suudellen, "olkoon hän sitten Jumalan nimessä Laila." Rutto.
Tänään on ensimmäinen käräjäpäivä ja usein näkee kaduilla kulkevan Norlantilaisia, Ruijalaisia, joskus jonkun Lappalaisenkin. Laila itse istuu, pieni lapsi sylissään yksin kotona nojatuolissa, joka on tehty Garnäsin rantakoivusta ja on ainoa muisto talosta. Laila on nojautunut tuolin selkämystä vastaan, sulkenut silmänsä ja näyttää kalpealta ja kivuloiselta. Tunturin raitis väri on kadonnut.
"Entäs sinä," sanoi Laila, "oletko sinä saanut paljon kosiolahjoja?" "En", vastasi Inkeri hymyillen, "minulla ei ole vielä kosijata. Me emme pidä tapana antaa kosiolahjoja, niinkuin te. Sitä paitsi olen minä vasta yhdeksäntoista vuotias." "Siis olemme yhdenikäiset. Minäkin olen yhdeksäntoista. Onko tuo komea mies tuolla puodissa sinun veljesi?" "Hän on veljeni." "Mikä hänen nimensä on."
Sekä kauppias että hänen sisarensa hämmästyivät nähdessään Lailan kauniit kasvot, ja nuo kaksi nuorta tyttöä eivät olleet monta sanaa vaihtaneet, ennenkuin tunsivat viehätystä toistensa seurasta. Laila taisi sen verran norjankieltä, että saattoi keskustella kauppiaan sisaren kanssa, ja tämä kutsui nyt Lailan omaan pieneen kamariinsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät