Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Alkaa viinapöydän tuoreista tarjottavista, kiepsahtaa samovaarin laelle, laskeikse alas pitkin kahvikuppiriviä kulkemaan, viivähtää puhdaskasvoisen tarjoilijaneidin olkarusetissa, lehahtaa siitä hedelmäastiaan, joka kukkivana ja kauniina kohoaa kaikkien keskellä, ylinnä muita viinirypäleet ja punehtuvat omenat, ja päättää vihdoin vaihtelevan kulkunsa mustanruskeaan ryhmään toisella puolen pöytää, jossa hiukan juroina seisovat vieri vieressään kiinni olut- ja portteripuolikkaat.
Se on kuin uusi, tuntematon metsäpolku, joka korpeen katoo, noroihin painuu ja nousee huimaavien vaarojen laelle, näyttäen minulle maisemia, joita ei kukaan ole ennen nähnyt, en edes minäkään. Sentähden lemmin minä teitä, tunnelmani, kuin talossa lapsia lemmitään, vaalin teitä, enkä häpeä tunnustamasta teitä välistä hemmottelevanikin.
Näin juteltiin edelleen työtä tehdessä. Heti päivän tultua sai Pekka tyydyttää mielihalunsa, katsella ympäristöä. Oli tultu aukealle tunturin laelle, josta nuorten miesten hämmästyneiden silmien eteen levisi komea näköala. Tunturi kohosi toisensa takana lähellä ja kaukana, laaksoja ja kallioita, jäätyneitä järviä ja loppumattomia metsiä, mihin päin vain katseli!
Nosti kantelon kulosta, suori soiton polvellensa, silmäsi selälle järven, jossa päilyi illan rusko, katsoi taivahan laelle, missä valkopilvet liiti, kuuli kaislikon kahua, kukan vienon kuiskehia, siinä istuissa kivellä, avojalat hietikolla, jota illan lieto laine huuhtoi hiljaa suuteloilla. Hiljaa immen hienot sormet kannelkieliä hiveli; kaiholtansa katkeralta oli orpo opin saanut.
Puheen puutteessa kysyi taas Petteri. "Pidättekö kasviopista?" Mutta vihdoinkin saavuimme Kuhavuoren laelle. Edessämme avautui kappale Pohjolan helmeä: runojen ylistämää Suomea. Näkyivät Laatokan lahtien sinertävät pohjukat ja salmet. Näkyi Liikolan järvi ja Vakkojärvi ja Hympölä. Näkyi lammikoita. Ne lymyilivät maisemien lomissa kuin piiloutuneet kauniit, ujostelevat neitoset.
Hän näki ihmeeksensä, että Hinkki oli merelläkin aina vaan sama kuningas kuin maalla. He tulivat salmesta kylpylaitoksen pitkän sillan ohitse ja vene jo keinui rasvatyyneen avomeren sileällä mainingilla. Laskenut aurinko paistoi meren takaa pitkän pilven tuhansiksi punajoutseniksi, jotka yhä suurenevina kohosivat taivaan laelle asti. Hinkin mieli lauhtui.
Pieni hattara, joka oli noussut taivaan laelle, hajosi pian läpiloistelevan auringon selvittämällä, ja Amrei iloitsi niinkuin lapsi, kun somat, viheriäväriset Berniläisrattaat, pyöreän pehmeätyynyisen istuimen kanssa, tulivat paikalle. Jo ennen valjastamista, istahti hän niihin ja taputti ilosta käsiään.
Siihen tapaan hän jatkoi selityksiään kunnes minulle selvisi, että hän »kahdenkymmenen punnan ihmisillä» tarkoitti noita onnettomia, jotka oli lähetetty meren taakse Pohjois-Amerikkaan orjuuteen, ja että nuo vielä onnettomammat, viattomat olennot olivat lapsia, jotka oli yksityisistä syistä tai kostonhalusta ryöstetty kotoaan. Saavuimme nyt kummun laelle ja alhaalla edessämme näkyi Ferry ja Hope.
Matkamies asteli maantietä pitkin vaaleapohjaista, vihreäreunaista maantietä pitkin. Hän kulki niinkuin kone, joka kerran on liikkeelle pantu: kysymättä, ajattelematta, sivulleen katsomatta yhä vain eteenpäin. Matkamies saapui mäen laelle, josta tie laskeutui laaksoon. Ja siinä hän äkkiä pysähtyi, ikäänkuin kone, josta käyttövoima loppuu tai jonka eteen voittamaton este ilmautuu.
Tie, jota kuljimme, vei pitkin louhikkoisia vuorenrinteitä, ja vaikka Alan kiiruhti empimättä eteenpäin, en voinut käsittää, miten hän voi pysyä oikealla tolalla. Noin kello puoli yhdentoista aikaan saavuimme viimein muutaman kummun laelle ja näimme tulia alapuolellamme. Jonkun talon ovi oli nähtävästi auki ja siitä virtasi takkavalkean ja kynttilän valoa ulos.
Päivän Sana
Muut Etsivät