Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. toukokuuta 2025
Suomen asemalle, minne muut vähitellen kerääntyvät, ei heitä kuulu ja moniaan päivän kuluttua saamme kuulla, että he ovat jalan lähteneet painamaan kotimaata kohti. Mitä seikkailuja lienevätkin matkallaan saaneet kokea, mutta onnellisesti he joka tapauksessa ovat kotiinsa saapuneet.
Jos ovat lähteneet salolle ja eksyneet? Tai eivät ole ollenkaan lähteneetkään, jos ei tullut Kalamatti toveriksi, vaikka lupasi... Voi, että minä sen sittenkin sinne jätin! Juha kuuli taas Marjan huokaavan. Näkeehän sen kaikesta, että se jotakin murehtii ja kärsii. Hän lakkasi veistämästä, istahti ja alkoi vuolla. Viimein hän sai sanotuksi: Pitikö se sinua siellä hyvinkin pahasti?
Rouva Langella ei ollut mitään sitä vastaan, että nuoret joutohetkinään kävivät vieraissa koulutovereittensa luona; mutta halukkaammin hän kuitenkin näki, että he ottivat tovereitaan vastaan kodissa, ja hän oli iloinen siitä, että he siellä viihtyivätkin parhaiten eivätkä usein menneet muualle, elleivät terveytensä vuoksi lähteneet ulos kävelylle.
Ne olivat vakaista väkeä, kirkonkylän miehiä, jotka olivat juhannusyönsä yhtä rauhallisesti nukkuneet kuin muutkin yönsä, nousseet aamusilla varhain niinkuin aina muulloinkin, panneet anturat jalkaansa, pistäneet kellon kamarin naulasta housunkauluksen alle ja lähteneet rautatielle päin kävelemään. Olivat siellä usein ennenkin käyneet, joka pyhä, ei asiata mitään, mutta muuten vain...
Kun molemmat ruuhen noutoon lähteneet uimalla olivat saapuneet matalampaan paikkaan, alkoivat he, käsitysten kävellen, varovasti kahlata sinnepäin, missä arvelivat ruuhen olevan.
HILMA. Ketä minä sitte pelkäisin? MIINA. Eipä erityisesti ketään. KALLE. Kuulkaas! Tuoltahan ne tulevat jo, ne yliskyläläiset. Varhainpa ne ovatkin liikkeelle lähteneet. MIINA. Vallan miehiä siellä näkyy vaan tulevankin. Mitä varten sinä olet näyttänyt niin ynseältä viimme aikoina? HILMA. En minä tiedä olleeni ynseämpi kun ennenkään. ROOPE. Ja sitten sinä näytät niin vauhkolta.
Kerranpa kesällä, eräänä sunnuntai-iltana, koska aurinko kallistui luoteiseen ja tyyni oli ilma ja metsä, istui hän yksin lapsensa kanssa, istui rahilla, pöydän päässä. Niittujansa, huhtiansa katsomassa käyskeli Eero, ja kylään olivat lähteneet huoneen palvelijat kaikki. Oli nyt ihana rauha sekä ulkona että sisällä torpan sunnuntai-lakeassa tuvassa, ja lehditettynä laattia hymysi. Oli rauha ja hiljaisuus; ainoastaan tuolloin, tällöin kuului karjankelloin kaukainen kilahdus koivuiselta mäeltä. Mutta rahilla istui emäntä nuori ja haasteli lapsellensa, joka hänen helmastansa katseli häntä vastaan kuin hehkuva aamu. »Sanoppas, pienoseni», hän haasteli, hyräillen laulun ja puheen välillä, »sanoppas, pienoseni, mistäpä tiesit kotiasi tulla? Tulin pitkin Turun tietä, lirputtelin Hämeenmaitten härkäteillä. Mutta mistä kotosi tunsit, pienoseni? Koirasta hallavasta portin alla, tunsin kartanon kultaisesta kaivosta, ja olipa vielä pappien hevoset heinäladossa, ja olkiladossa olut-tynnöri. Mistä tunsit äitisi armaan, mistä isäsi tunsit?
Hän oli vaaliinsa tyytyväinen, ja heidän pieni Yrjö Maununsa tuotti hänelle iloakin, tavallansa täyttäen sen tyhjän sijan, jonka muut pesästä lähteneet pojat olivat jättäneet.
Sinne eivät Ruotsin kuninkaan voudit rohjenneet tulla veroa kiskomaan, sillä sinne sellaisille asioille lähteneet olivat saaneet syytä yritystänsä surkeasti katua, eikä kukaan uskaltanut ketään Saimaanniemen väestä oikeuteen manata. Mutta niemen talossa istui suvun vanhin ja sääsi lakia ja ankaraa oikeutta omaistensa kesken.
He olisivat hävenneet eivätkä olisi tienneet kuinka hiipiä pois, he olisivat, piiloutuen toinen toisensa selän taakse, lähteneet ja jättäneet salin tyhjäksi, ja sitten olisi taas pantu järjestykseen ja alettu elää entistä hiljaista elämätä. Mutta ei mitään isää enää koskaan tullut kansliasta. Hän oli poissa.
Päivän Sana
Muut Etsivät