Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Liisi, miksi istuit sinne niin kauvas, siirry lähemmä, kehoitti Antti. Täällä on hyvä, minä vastasin. Mutta siellä olet meistä vallan erilläsi. Mitä se tekee. No, niinkuin tahdot. Sen jälkeen he antoivat minun olla, lienevät vallan unhottaneetkin minut vähäksi aikaa, kun istuin siellä purjeiden takana, etteivät nähneet.
TOINI. Totta puhuen, herra Hellstén, jo minä olen täyttänyt kaksikymmentä. HEIKKI. Onko mahdollista? Te näytätte paljon nuoremmalta. KERTTU. Herra jesta! Paan pjäänihi pantiks' että Ammaalia on lähemmä neljeekymmentä. HEIKKI. Selvästi. Suutele morsiantasi kädelle. Kuinka sinä olet noin epäkohtelias? VALTER. Setä minä en ikinä huoli hänestä. KAUPPANEUVOS. Et huoli? Ja sanasi annoit?
Minähän olen Tojanderska Björkbodasta ja tottakai nyt näette, että nämät ovat juustoja eikä suinkaan ryssänluotia. Antakaa minun siis rauhassa mennä menojani!» Mutta he eivät luultavasti ymmärtäneet eukon puheesta sanaakaan, sillä he tulivat vain yhä lähemmä ja laskivat aivan venheen viereen.
Ja vaikka hän ei nähnytkään mitään tarkoitusta elämässään, hän ei kuitenkaan voinut olla sen yksityiskohtia alituisesti punnitsematta, erittelemättä ja toisten ihmisten samantapaisiin kohtaloihin vertailematta. Hän tuli siten ikäänkuin lähemmä itseään. Eikä hänellä senjälkeen kuin hän oli aatteelliset harrastuksensa jättänyt ollutkaan enää moneen vuoteen ollut muuta tekemistä.
»Lähemmä, Jumala, sua!» Ei hätämerkkimme auta, ei sana sähkön, ei valo, ei tuli, rauta. »Lähemmä, Jumala, sua!» Ei anovaisina armon, suorina seisten, patsaina paatisen tarmon. »Lähemmä, Jumala, sua!» Soittaen sorrumme, veikot. Meilläi on vaimot, meilläi on lapsoset heikot. »Lähemmä, Jumala, sua!» Yksin on kuoltava kunkin. Auta ei mua, jos näen suistuvan sunkin.
Toivoin, että Kristiina tädin kuoltua jälleen olisin tullut lähemmä tätiäni, mutta se toivo petti. Suhde pysyi sellaisena, miksi se kerran oli muuttunut. Tulin vain tädille entistä tarpeellisemmaksi, kun hänellä ei enää ollut muuta seuraa. Vähän toista vuotta on täten kulunut. Ulkonaisesti on kaikki entisellään. Entä sisäisesti?
Mutta yhä tiukemmiksi kävivät hänen huolensa ja puuhansa kuta lähemmä syksyä kesä kului. 1 päivä lokakuuta oli veronmaksupäivä, jolloin jokaisen päätilaan kuuluvan talon oli tuotava määrätyt luonnontuotteet päätilalle. Tällöin muistutti talon piha oivallista markkinapaikkaa, jossa kuorma seisoi kuorman vieressä ja elukkaa oli kaikenlaista.
Vieras itsekin nähtävästi huomasi esiintymisensä outouden; hän kävi hämilleen ja tapaili sanojaan. Astukaa lähemmä! sanoi kreivi Horn sillä ylhäisen kohteliaalla äänellä, millä hänen asemassaan oleva mies puhuttelee alhaisempaansa, kun tämä pelkästä kunnioituksesta kadottaa rohkeutensa. Olette tahtonut puhutella minua. Mikä on nimenne?
Kuka on sinut opettanut noin puhumaan? kysyi Johannes. Liisa hymähti. En tiedä, sanoi hän, kuinka puhun ja mitä puhun. Sanat mahtaa joku toinen kuiskata korvaani. Hän puolestaan sanoi tahtovansa vain nukkua, vain nukkua. Eikä enää koskaan kokea mitään eikä puhua mitään kenellekään. Uni on kuoleman edelläkävijä, sanoi Johannes. Liisa värähti ja siirtyi vaistomaisesti lähemmä häntä.
Frits ja Dorotea istuivat nyt kahden tuvassa, ja jos suu ei mitään puhunut, niin puhuivatpa kuitenkin silmät ja puhuipa myös lämmin kädenpuserrus, ja Dorotean pieni ruususuu vastasi niin moneen kysymykseen, kun Frits veti hänet lähemmä itseään, ja hänen huulensa tekivät kysymyksiä. Hän uudisti lakkaamatta saman kysymyksen, ja Dorotea loi silmänsä maahan ja antoi aina saman vastauksen.
Päivän Sana
Muut Etsivät