Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Hilkka tuli hätäisesti viereisestä huoneesta. Neiti, Te Häneltä pääsi itku. Voi lapsi parkoja, miten olette säikähdyksissänne. Mutta eihän se ihmekään ole! Toini siveli hellästi itkevän tytön hiuksia. Heikki katsoi taas kattilaan. Toini oli varma siitä, että hän koetti salata kyyneleitään. Pikku Viljo vain seisoi kyyneltä vuodattamatta ja jäykkänä sisarensa vieressä.
Siellä oli neljäntoista vuoden vanha, hento tyttö, jonka silmät ja kasvojenpiirteet muistuttivat ensimmäistä ostajaa, ennen aikojaan lakastunutta vaimoa. Hän oli itkenyt silmänsä turvoksiin Josun tähden eikä huolinut Topiaan lohdutuksista. "Ei hän tule, ei hän taivu", virkkoi hän surullisesti pudistaen päätään ja hilliten kyyneleitään. "Josu on..."
TAPANI (kyyneleitään pyyhkien):
Tulipunaiset ruusut poskillaan valkenivat viimeisessä hengenvedossa lumivalkeiksi, ijäinen kauneus astui katoovaisen kauneuden sijaan. Molemmissa taloissa itkivät ja murehtivat silloin kaikki muut ääneensä, paitsi Perttu. Hänen kyyneleitään ei kukaan nähnyt, hänen valituksiaan ei kukaan kuullut.
LINDSAY. Jumala estäköön meitä pitämästä hänen kyyneleitään suuremmassa arvossa kuin tämän maan parasta. MORTON. Ei suinkaan mylord itse ai'o linnaan tulla? RUTHWEN. Ai'on, vaikkapa kantaisitte minua sinne! LINDSAY. Mutta mitä mielittekään siellä tehdä, sairas kun olette? RUTHWEN. Nähdä että se roisto oikein tapetaan. Missä on Lethington?
Ah, rakas tätiparkani, olen vieläkin näkevinäni hänen, aina surullisena ja kyyneleitään pidättävänä, varsinkin uudenvuoden päivänä, kun me, hänen pienet sisaren tyttärensä, tulimme hänelle toivottamaan onnellista uutta vuotta.
Iltapuoleen pieni tyttö tuli, äitinsä seuraamana. Lovisa oli niin onnellinen tuosta hyväntahtoisuudesta, ettei hän voinut pidättää kyyneleitään. Kauheassa tyhjyydessä, jonka murhe ja yksinäisyys oli kaivanut hänessä, oli rakkauden ja osanoton osoitus kuin lievitystä hänen murheelleen.
Jos hän eläisikin vielä, niin kyllä Josukin tulisi." Maiju ei voinutkaan enää hillitä kyyneleitään... "
Annikka Lyle yritti turhaan estää puhkeavia kyyneleitään, kun virkkoi: »Yhden sormuksen, Allan, otan sinulta muistoksi hyvyydestäsi minua orpoparkaa kohtaan, mutta älä vaadi minua enempää ottamaan. Sillä en voi enkä tahdo ottaa vastaan lahjaa, jonka kalleus niin vähän sopii yhteen alhaisuuteni kanssa.» »Valitse siis,» sanoi Allan, »sinulla voi arkatuntoisuuteesi olla syytä.
Metsä, kunnaat, taivas, ne kaikki varmaan ymmärsivät, että hänellä oli suru sydämmessä. Tiesivät, että hän kärsi ja oli onneton. Siksi kutsuivat häntä luokseen, siksi kauneimman kauneutensa levittivät hänelle eteen. Täällä hänen ei tarvinnut kyyneleitään hävetä. Ei katsellut niitä kukaan vieraasti, eikä niitä kukaan kummastellut eikä pilkannut.
Päivän Sana
Muut Etsivät