Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Ell'ei hän suloisesta hymyilystäsi olisi lukenut vastausta kysymykseensä, olisi hänen poskensa vaalenneet, sydämmensä hyytynyt, ja surusta olisi hän vaipunut kuolemaan. Mutta nyt hän tiesi mitä tahtoi tietää, nyt hän tiesi kaikki, ja kantoi sitte tyytyväisenä kaikki kärsimykset. Hän oli palkkansa saanut; vaatiko hän muuta?
Vaikka tämä oli vieraasta hyvin rasittavaa, suostui hän siihen kuitenkin. Mutta se oli hyvin sopimatonta, että hän heidän kysymykseensä: eikö tämä ole kaunis seutu? vastasi: "no, käypihän tuo laatuun." Hän ajatteli, että täällä ei näkynyt olevan paljo kuvattavaa kaunista, mutta ei saattanut sitä kuitenkaan sanoa.
Iloiten katseli hän, miten muutamat miehet eräänä päivänä kuljettivat venettänsä korjatun kosken lävitse. Hänen kysymykseensä, eivätkö olleet iloiset niin helposti päästä koskesta, vastasi vankka Suomalainen: ompa tästä päästy ennenkin. Ihan Raattisaaren lähellä kosken lopulla on lohipato, josta mainiota Oulunlohta pyydetään. Mutta talvellakin oli Oulunjoella luonnon näytelmiä näytettävänä.
Vastaukseksi hänen kysymykseensä kuului äkkiä nummen avarasta pimeydestä sama kummallinen ääni, jonka jo kerran ennen olin kuullut suuren Grimpenin suon laidassa. Tuuli kuljetti sitä äänettömän yön läpi, ensin kuului hiljainen uikutus, joka kasvoi ulvonnaksi tai karjunnaksi ja sitten hiljeni kumeaksi muminaksi.
He ottivat siis vastaan maan-asukasten vierasvaraisen lahjan ja nauttivat sitä halukkaasti. Aurinko meni nyt mailleen ja toivottiin toisilleen hyvää yötä. Keskiyön aikana heräsi Stanley kovasta rummuttamisesta. Hänen rauhattomaan kysymykseensä vastattiin kaikki olevan rauhallista, mutta lakkaamatta kuului kuitenkin tuo kamala rummuttaminen pimeässä yössä ja karkoitti kaiken makaamishalun.
Hän kääntyi ristikkoaukkoon päin ja jatkoi samassa, ikäänkuin vastaten omaan kysymykseensä: "Niin... Mutta alhaalla on sotamiehiä." "Sata sotamiestä," vastasi Vinitius. "Emme siis pääse siitä!" "Emme!" Lygilainen sivalsi kädellä otsaansa ja kysyi toistamiseen: "Kuinka sinä pääsit tänne?" "»Löyhkäävien kuoppien» päämies antoi minulle tesseran..."
Vastauksen kysymykseensä on hän antanut elämänsä työllä. Sata vuotta oli kulunut. Taas istui Suomen piispa samassa huoneessa, missä sata vuotta ennenkin. Hänen edessään oli suuren suuri kirja; sen sivut oli kullalla silattu ja komea nahkainen päärme sen kansissa oli kultaan kuvattu.
"Minä luulin vaan niin," jatkoi Maiju, ikäänkuin syyksi kysymykseensä, "kun näin teidän armonne lukevan kirjettä, ja kun huomasin Margareetta neiden tietävän uutisia Ruotsista." "Margareetanko?" kysyi Katariina rouva kiivaammin, kuin hän ehkä olisi tahtonut.
Mutta kun lapsi kuolee, on kuin tuo pienoinen, kylmenevä enkeli eroaisi meistä pitkällä kysymyksellä, miksikäs hänen täytyy lähteä päivänvalosta ja kukkasilta, jotka hänestä vielä näyttävät lempeiltä ja kauniilta. Ei kuoleva lapsi kysymykseensä saa mitään vastausta. Elämää se ei tunne, kuolo on sille vieras, ja ihmetellen se lähtee ikuisuuden valoon.
Hänen ensi kysymykseensä, minä aikana iltasella Schyvall kulki talojen sivutse, oli tämä vastannut: "kymmenen tienoissa". Mutta sitten pyysi Nivalinkanen Schyvallia tulemaan kanssaan kävelemään tuota samaa polkua, ja sillä kävelyllä selkeni Schyvallin muisti: muitakin havaintoja astui hänen mieleensä, hän muisti missä hän milloinkin oli kelloonsa katsonut.
Päivän Sana
Muut Etsivät