Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Kun Scrooge tarkoin katseli tätä ilmiötä, muuttui se kolkuttimeksi jälleen. Jos sanoisi, ettei hän säpsähtänyt taikka ettei hänen verensä liikahtanut hirveästä tunteesta, joka oli sitte outo lapsuudesta saakka, puhuisi valhetta. Mutta hän tarttui avaimeen, josta hän oli hellittänyt, väänsi sitä rohkeasti, astui sisään ja sytytti kynttilänsä.
Samoin kuin Mrs Campion alkoi Lady Glenalvonkin verrata molempia serkuksia toisiinsa, Kenelmin vahingoksi, sillä toinen näytti hitaisuudesta päättäneen panna kynttilänsä vakan alle, toinen näytti rehellisesti tahtovan antaa kynttilänsä loistaa ihmisille.
Olivat jutelleet keskenään kauan auringon laskun jälkeen ja antaneet pimeän tulla hiipien huomaamatta, niinkuin ihmiset tahtovat, jotka ovat levollisessa, perheellisessä keskuspuheessa. Niin tapahtui, kummallisen sattumuksen kautta, että juuri silloin kun Lomaque puhalsi kynttilänsä sammuksiin virkahuoneessaan, Rosa sytytti lukulamppua veljensä asunnossa.
Hän ei suo itsellensä yölepoa, ja kuitenkin kuluu luultavasti viisikymmentä vuotta, ennenkuin hänen teoksensa ymmärretään sekä arvossa pidetään. Ja päivin hän käyttää kaikki tunnit niihin monenmoisiin töihin, joita hän virkansa puolesta on velvollinen tekemään". "Hän on kynttilänsä tapainen", sanoi kornetti, "lahjoittaaksensa valoa, se itsensä kuluttaa.
Tämän ihastuneen mielialansa vallassa ja sallimatta minkään häiritä itseänsä, joka olisi voinut riistää hänen ajatuksensa, vaikkapa vain silmänräpäyksenkin ajaksi, niin hurmaavasta aineesta, Durward palasi linnaan ja vetosi jälleen entiseen estelyynsä, että muka hänen päätänsä kivisti, saadaksensa olla erillään piispan virkamiesten seurasta näiden syödessä illallista, sytytti kynttilänsä ja läksi hänelle määrättyyn makuukamariin, missä hän luki ja yhä uudelleen luki rakasta kirjettänsä, suudellen tuhat kertaa yhtä rakasta sormusta.
Haki vielä ainoan kynttilänsä pöydälle palamaan, että tulisi enemmän valoa. Koko ruumista karsei salaperäinen pelon tapainen arkuus. Istahti pöydän taakse penkille, otti sukan kudelmansa, puistalti itseään ja syvästi kaihoen sanoi: »Huih, kun tuntui ilkeälle. Olivat niin kamalat nuo revontulet. Koko ruumistani luistelee niin oudosti... Mitähän hänestä hyvä Isä näyttänee.
Paitsi käden antamista ja »isoa sanaa», jotka hän oli oppinut jo lapsuudenkodissaan Taka-Möyrylässä, hän taisi vielä lukemattomia muita, eikä hän suinkaan ollut niitä, jotka ystävällisesti pyydettäessä panevat kynttilänsä vakan alle. Hän taisi esim. »ottaa lakin miehen päästä». Sen oli Hovin herra itse omassa korkeassa persoonassaan hänelle opettanut.
Sitten olivat sammuttaneet kynttilänsä ja panneet maata, eivätkä tienneet oliko herralla ehkä vielä kauemminkin ollut valoa. Jo kello 7 aamulla oli Alarik kumminkin pystyssä. Tuodessaan hänelle kaakaota verannalle vanha kyökkipiika oli vielä itsekseen ajatellut: kas tästä nyt tulee herralle koko kesän pysyvä tapa. Oli sekoitellut hänelle kaakaota ja hän oli kehaissut sitä hyväksi.
Ja mieheni, noh, se on tiettyä, hän oli tyytyväinen, koska minä tyydyin häneen. Jospa tietäisit, kuinka raittiilta hän näyttää ja kuinka iloiselta! Näetkö, sepä on sen vuoksi, että minä pidän häntä järjestyksessä, hän ei nyt enään saa rasittaa itseänsä, kuten ennen, eikä hän myöskään enään istu yökausia kynttilänsä ääressä, siitä tavasta on hän itsensä vieroittanut.
Hänen oma minänsä merkitsi hänelle sangen paljon ja kaikissa tapauksissa enemmän kuin useimpien muiden hänen lähimmäistensä minuudet. Hän ei ollut suinkaan niitä, jotka panevat kynttilänsä vakan alle, yhtä vähän kuin niitä, jotka antavat vain asian puhua puolestaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät