Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Ukon pää kohosi entistäkin ylemmäs. »Niin hän menee tukkijätkän lutkana, vaan ei minun tyttärenäni!» tömähti kuin isomoukari alasimeen. Sitte oli taasen hiljaista. Kyllikin poskille sävähti harmin puna ja Olavi tunsi kiihkeätä halua toteuttaa äskeisen aikeensa. Mutta hän ymmärsi että noiden kahden täytyi saada itse suorittaa asiansa, kolmas sen vain pilaisi.
Lämmin aalto huuhtasi Olavin rintaa ja hän kiersi käsivartensa Kyllikin ympärille, niinkuin kiitollinen lapsi kietoo kätensä äidin kaulan ympäri: »Purista minut nyt kuoliaaksi, niin minä olen saanut ne molemmat, mitkä pyysin!» Mutta Kyllikki ei sanonut sanaakaan, ainoastaan puristi. Ja he lepäsivät siten pitkän aikaa, niinkuin kiivaasta itkusta väsyneet lapset.
Siellä laitan asiani kuntoon ja tuon tänne mammalle miniäksi tuon rikkaudestaan kuuluisan viinatehtailijan Saarelaisen tyttären, Kyllikin.
Olavin silmäluomet alkoivat räpähdellä ja niiden väliin tulvahtivat kuumat vedet. Hän nousi ja hiipi varpasillaan Kyllikin taakse. »Kyllikki!» sanoi hän rukoilevalla äänellä, kääntäen hänet hartioista hiljaa puoleensa. »Kaikkiko...?» »Kaikki!» vastasi Kyllikki kyynelten läpi säteilevin silmin, kietoen kätensä Olavin kaulaan. »Anna minulle anteeksi lapsellisuuteni.»
Kuumat veret törmäsivät nuorten kasvoille, mutta he seisoivat yhä hämmästyneinä, kykenemättä jäsentäkään liikauttamaan. »Pane jo päällesi!» sanoi ukko tuskaisella äänellä. »Ja sinä siellä, käy istumaan!» Kyllikin valtasi äkkiä sellainen kainouden tunne kuin hän olisi seisonut alasti suuren miesjoukon edessä. Hän tempasi hameensa ja puseronsa ja juoksi kiireisesti kamariin.
Semmoinen rakastettu ja semmoinen rakkaus puhdistaisi ja kasvattaisi, saisi ihmisen vapaudessaan nousemaan! Ja Kyllikin kanssa reessä ajaessaan talvisen taivaan alla Lemminkäinen luulee saavuttaneensa rakkautensa ihanteen: Kuinka katkera sitten on pettymys, kun todellisuus ei vastaa ihannetta: Lemminkäinen piti valansa, Kyllikki söi omansa.
Kyllikin pää oli painunut alas kuin raskaan iskun tapaamana. Mutta sitte se kohosi jälleen, hitaasti ja itsetietoisesti, ja Olavi huomasi hämmästyksekseen että noilla kahdella, jotka seisoivat vastatusten, oli sinä hetkenä sama asento, sama ylpeä ryhti ja sama päättäväisyys kasvoilla. »Vaan jospa Moision tytär siitä huolimatta menee tukkijätkälle!» helähti kuin vasaralla teräskangen kylkeen.
Siitä vannoivat valansa, laativat ikilupansa eessä julkisen Jumalan, alla kasvon kaikkivallan, ei Ahin sotia käyä eikä Kyllikin kyleä. Siitä lieto Lemminkäinen veti virkkua vitsalla, löi oritta ohjaksella.
»Mutta hyvänen aika, Kyllikki! Sielläkö sinä seisot...? Millainen hupsu minä olen, kun olen sinut sillä lailla unohtanut! Tervetuloa, Kyllikki! Tuhannesti tervetuloa!» Hän sulki Kyllikin syliinsä: »Kuinka reipas ja vihanta sinä olet! Nuortunuthan sinä vaan olet! Kiitos sinulle kaikesta ... äiti!» »Kiitos itsellesi!» vastasi Kyllikki liikutettuna, valkoista vuodetta katseillaan hyväillen.
Olavi astui pari kertaa perän ja oven väliä ja riensi sitte kuin tuulispää Kyllikin eteen. Hänen verensä oli päässyt salpauksestaan ja hän tunsi taasen kohoavansa tuomari-istuimelleen. »Sinä vielä uhmaat, salapetturi!» huusi hän vihasta kalpeana ja jalkaansa lattiaan polkaisten. »Tiedätkö mikä sinä olet? Valehtelija ja valapatto! Ja mitä sinä olet tehnyt? Sinä olet pettänyt minut!
Päivän Sana
Muut Etsivät