Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Heidän nokimustat hevosensa, heidän lumivalkoiset turbaninsa, jotka olivat koristetut mustan kotkan ja punaisen haikaran sulilla, heidän silmiä häikäisevät shaalinsa, heidän päivänlaskussa kimaltavat aseensa, ja tuo pitkä, aaltoileva kauniitten vartaloin ja kiiltävien värien rivi tämä sarja sankareita tällä palatsien kadulla sota on harvoin tarjonut mitään niin ylevää taikka ihantavaa näkyä.
Se minua ärsyttää; minä tunnen olevani sidottuna kidutuspaaluun, minä kalistelen kahleitani ja kiroan kohtaloani, joka on saattanut nuoren kotkan variksen pesään! Mistä nämät poistamattomat tunteet ovat syntyneet?" kysyi hän hitaasti astuen eteenpäin.
Paksut viikset, jotka eivät näyttäneet ajasta huolineen, vaan säilyttäneen entisen mustan loisteensa, peittivät hänen huuliansa ja antoivat hänelle hyvin sotaisen muodon, joka kuitenkin lauhtui, koska katsottiin hänen kirkkaisiin sinisiin silmiinsä, joissa kylläkin näkyi kotkan terävä katse, mutta samalla myöskin sanomaton lapsimaisuus ja suloisuus.
Ennemmin kulkea niin kauas kuin taivas sinertää! Kauemmin miettimättä otti hän kotkan olkapäälleen hänen ainoa tavaransa ja meni samaan suuntaan, mistä hän aamulla oli tullut Heiligkreuz'iin päin.
Hänen lyhyt harmaa takkinsa ja housunsa olivat pikemmin Flanderin kuin Ranskan kuosin mukaiset, ja keikarimainen sininen lakki, johon oli pistetty rautatammen vesa sekä kotkan sulka, oli jo siihen aikaan tunnettu skotlantilaiseksi päähineeksi. Hänen pukunsa oli sangen sievä ja huolellinen, mistä kävi selville, että nuorukainen itsekin tiesi olevansa varsin pulska.
Kotkan silmillä iski hän katseensa kaikkiin hänelle tulleisin asiakirjoihin. Pitkällinen kokemus ja alkutoimissaan useat, väärennyksien kautta tapahtuneet vahingot, olivat teroittaneet hänen näkönsä niin tarkaksi, että hän tunsi jokaisen asioitsian käsikirjoituksen niin tarkkaan kuin omansakin, nim. niiden, joiden kanssa hän vaan kerrankaan ennen oli kirjeenvaihdossa ollut.
Niin oli juuri kuin olisi katsellut ja kuulellut Karhun emäntää, tai Karitsan emäntää, tai Kotkan emäntää ihan ilmetysti. Erinomattain Anni osasi Falleria mestarillisesti matkia: kuinka hän alinomaa väänteli viiksiänsä koko kämmenellään, ja Anni teki tätä niin sukkelasti, että melkein olisi uskonut karhean parran istuvan hänen koirankurisilla huulillansa.
Tään neito, katsoen kalliolta, Het' omaks äkkäsi kullakseen: Kuin kotkan siivet ois hartiolla, Hän viepi sulholle seppeleen. Hän juoks, ei muistanut turmioita, Hän luokse armahan riensi vaan. Ja alas kiiveten kallioita, Hän loukahti surmaan kamalaan. Ja sulho, silmäten äyrähällä, Näk' oman armahans' turmion: "Mik arvo onpi nyt elämällä? Sen tuiki sammunut valo on."
»Mustan Kotkan» ravintolan edessä pysähtyivät rattaat. Ikkunat temmattiin auki, ja ennenkuin vieraat olivat vielä ehtineet nousta jalkeille, remahti sekava tervehdysmelu heitä vastaan.
Vastineeksi vanhus virkkoi noin: "Neitonen, mun sulo toivoni. Tiedä, että kaks on kasvanut Kotkan poikaa, kaksi jaloa Nuorta ruhtinasta linnassa Ruhtinamme Wolgan varrella.
Päivän Sana
Muut Etsivät