Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. syyskuuta 2025
Kaikki oliot rasittavat itseään, enemmän kuin kukaan voi sanoin ilmaista: silmä ei tule kyllikseen nähneeksi, eikä korva riittämään kuulleeksi. Mitä on ollut, sitä tulee olemaan, ja mitä on tapahtunut, sitä tulee tapahtumaan edelleenkin, eikä ole mitään uutta auringon alla.
Näin sanottuaan paneutui Istvan taas korva maata vasten, ja päästyään selville suunnasta, jonne heidän oli lähdettävä saavuttaakseen varkaat, alkoi hän, enemmän ryömien kuin juosten pensaiden ja puunrunkojen välitse tunkeutua eteenpäin niin nopeasti, että hänen herrallaan, vaikka oli melkoista nuorempi, oli täysi työ häntä seuratessa.
Sulosoitto vihloo, Jos suhta rikotaan ja ajan mitta. Niin ihmiselämänkin soiton laita. Nyt korvani on herkkä moittimaan, Jos harhassa ei kieli mittaa nouda, Mut aikani ja valtakunnan soinnuss' Ei rikottua mittaa korva kuullut.
Ne hymyilivät hänelle, iloitsivat olemisestaan niinkuin hänkin, puhuivat kieltä, jota ei korva kuullut, jota ei ajatus käsittänyt, vaan jota sydän tunsi. Kaukana erään niemen nenässä oli hänen rakkain lempipaikkansa. Siellä hän istui usein tuntikaudet, eikä tietänyt ajan kulusta mitään.
Mutta yötamineissaan seisoi Sanni korva seinään painettuna ja tuijotti eteensä vinhasti. Silloin kuultiin ylioppilaan rivakasti heittävän huoneensa oven selälleen. Samassa silmänräpäyksessä riensi Sanni käsillään huitoen kyökin ovea kohti ja huusi korkealla äänellä: »Hän on tullut hulluksi! Nyt hän tulee tänne!»
EERO. Annas minä koetan. Mutta pidä sinä tuota sonnipulkkia. JUHANI. Niin, puhallappas sinne yksi mojova sana. UKKO. Kuka mies? Häh? EERO. »Kukakhaar!» sanoi pieni käenpoika kuivan hongan nokassa. Kukakhaar! UKKO. Tuossa on käki! EERO. Sinä riivattu! JUHANI. Kas tuota perhanaa! Paukahtipa! EERO. Paukahti, ja korva lukkoon. AAPO. Oikein tehty, sinä Kolistimen körri, oikein! EERO. Hiiteen äijä!
Korviin oli sattuvinaan ääniä, joitten alkuperää ei tarkoin tuntenut, ei erottanut mitä ne olivat, ei tietänyt mistä tulivat. Joskus oli tuntevinaan keväisen kosketuksen samalla kun korva kokotti ilmassa väriseviä omituisia ääniä.
Mutta, sanoi kreivitär vähän levottomana tänne, tähän etäiseen maaseutuun kuninkaan katseet eivät tunge. Kuka olisi ilmoittanut hänelle...? Kuka! huudahti kreivi vähän kiivastuen. Yksinvalta on aina epäluuloinen; sillä on silmä joka pensaassa ja korva joka seinässä.
Sitä tehdessään hän harvoin mitään virkki. »On sitä yhdelle suulle työtä tässäkin», oli hänen ajatuksensa. »Pettävät ne tuota vanhaa tässä maailmassa», jatkoi Maikki. »Ja mikäpä on pettäissä, kun ei enää silmä näe eikä korva kuule!» »Jopa se on pienen kiven ikä sullakin», sanoi ukko ja lähti astumaan kaupunkia kohden.
Muhammed mulle lausui sanat nämä, kun oli jalan nostanut jo lähtöön; sen sitten maahan painoi hän ja poistui. Toinenkin, jonka oli kurkku puhki ja nenä halki kulmaluihin saakka ja jolle vain ol' yksi korva jäänyt,
Päivän Sana
Muut Etsivät