United States or Dominican Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Täältä se oli etsittävä ja täällä vain se oli löydettävissä. Tämä köyhä, karu ja hankien peittämä ja korpien saartama erämaa, Se se on Suomen kansan luvattu maa, sillä tämä sille annettiin sentähden, että se oppisi Herraa seuraamaan. Ainoastaan täällä on siitä voinut tulla se, mitä se on, ja ainoastaan täällä se minusta näyttää olevan se, mikä se oikein on.
Mitenkä tämä pieni mustalaistyttö, jossa oli metsien ja korpien tuoksua, sopeutuisi Blumin perheeseen, missä kaikki, jopa tunteet ja ajatuksetkin, oli kiilloitettua ja siloitettua kuin hopea tarjoiluhuoneessa ja kupari keittiössä? Hän huokasi syvään, mutta samalla levisi hänen kasvoilleen säteilevä hymyily ja hän vaipui jälleen suloisiin unelmiin.
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi, sana kultainen! Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien. On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaipaa ken. Meit' ylpeä ei vieras nää, mut meille kallein maa on tää, maa saarten, vuorten, korpien, se meist' on kultainen.
Kokonaan liihoittelevan mielikuvituksen lapsi on hänen tarunäytelmänsä Päivän tytti, karjalaisen kansan- ja luonnon-elämän kuvausta taas hänen suorasanainen kokoelmansa Korpien povesta.
De Vaux oli aina kateudella ja mielipahalla huomannut, että hänen kuninkaansa tätä häijyä, petollista ja villiä heimokuntaa kohtaan, joka asui toisella puolen pientä virtaa eli korpien ja sydänmaitten halki vedettyä linjaa, näytti mitään kohteliaisuuden eli suosion osotusta, ja hän kerrassaan epäili koko ristiretken menestystä, kun siinä oli sallittu heidänkin kantaa aseita, koska hän sydämensä pohjassa tuskin piti heitä parempana kuin saracenejä, joita vastaan hänki oli sotaan lähtenyt.
Ja kuusien varjot ne tummentuu. Tuul' hiljaa heittävi lunta. Joko kotihin korpien hiihtäjä sai vai ollutko lie vain unta? Uni tuskat vie. Päivä loppunut lie ja loppunut yksin hiihtäjän tie. Ken siellä? Ken metsässä huhuilee? Kuka viitakon oksilla vilkkaa? Ken heittävi huntua valkeaa ja puuhun piirtävi pilkkaa? Se Tellervo on, tytär hongikon, opas metsien vieno ja vallaton.
Tula luttula lei, minä laulelen, hei, ja puijailen herraa kahta! Minä tiedän ne tiet niin tarkalleen, minä tunnen ne kumpaisenki: Vie toinen se korpien tyyneyteen, käy toisella tuulien henki. Tula luttula lei, minä laulelen, hei, ne on kaunihit kumpainenki! Minä lemmin palmuja linnojen ja mökkiä honkien alla. Minä laulan vimmoja viettien, mut rinnassa mulla on halla.
Niinkuin nuo vedet, jotka tuolta asumattomien erämaiden helmasta ja halki korpien, ohi ikihonkien vyöryvät tänne alavesiin kostuttaen täällä ja kostuttaen tuolla viljeltyjä rantoja ja luhtaisia niittyjä, samoin kansamme kulttuuri ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Juuri niin! Se on mainiota! huudahti Lauri. Se on suurenmoinen, ihana aate!
Metsän mies, korpien asukas on hienotunteinen ystäväänsä kohtaan, tuota opastaan, jota jo hänen esi-isänsäkin seurasivat ja joka on osa heidän elämästään. Jos hänen täytyykin polkunsa kohdalle kaski hakata ja aita panna, rakentaa hän siistit veräjät ja astinlaudat, eikä tien paikkaa polta eikä kylvä.
Se karttaa minua, ajatteli Juha pihaan mennessään. Välttää katsomasta minua silmiin, niinkuin ennenkin. Ei ole vielä kättäkään antanut. Eikähän syyttä minua soimaakaan. Saahan semmoista miestä halveksiakin, joka antaa ryöstetyn vaimonsa olla rosvojen maassa siksi, kunnes se itse sieltä tulee, yksinäinen vaimoihminen vieraalta maalta vihollisten käsistä, läpi korpien ja nevojen.