Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. syyskuuta 2025
"Sen ohessa me tahdomme vahvasti uskoa ja aina mielessämme pitää, että mitä kärsimme, kärsimme Jumalan vuoksi ja mitä teemme, teemme hänen nimensä kunniaksi. Kiittäkää häntä, sillä hän on siunannut ahkeruutemme. Alkumme oli yhtä pieni kuin evankeliumin. Mutta nopeasti kasvoimme kuin puu raikkaan puron äyräällä. "Peläten ja vapisten kokoonnuimme alussa täällä. Vaara oli suuri, toivo vähäinen.
Kuin syksyn ensi jää oli järvellä, ja me jo päivän hämärtäessä kokoonnuimme sinne ja liitelimme, leikkielimme ja nauroimme, niin silloin oli mieleni niin ilonen ja hilpeä, kuin ei olisi ollut mitään surua maailmassa. Voi, kuinka kauvan siitä jo tuntuu olevan". Oli hänen puheessaan ja käytöksessään sekä vienoa surua, lempeyttä ja oikullisuuttakin, jota en ennen koskaan ollut huomannut.
Hän otti lakin päästään, pyyhki nenäliinallaan hikeä otsastaan ja lakin hikinauhasta ja läksi taas astumaan hiljalleen kädet selän takana. Niin vietti hänkin, samoinkuin mekin kivenlatoja ja hänen kolme apulaistansa herttaista kesää kaupungin kadulla. Oli aika elokuussa kun eräänä aamuna kokoonnuimme taaskin työpaikallemme, joka oli jo seurahuoneen kadulla.
Me kokoonnuimme joka mies laajalti, pitkiltä matkoilta, ja moni parraton, punaposkinen koulupoika taisteli silloin Viipurin muureilla kuin ärsytetty karhu. Moni kalpeni myöskin ainiaaksi, mutta yhtään vihollista ei päässyt kaupunkiin, sen voin todistaa. Olin minä mukana myöskin Raudun kirkolla. Burmeister meitä johti.
Pastori siunasi ruumiin, pitäen samalla kauniin, sydäntä liikuttavan hautaus-puheen vainajan muistoksi ja meille jälkeen jääneille lohdutukseksi. Levätköön rauhassa kunnon soturi! Ehtoohämärässä kokoonnuimme koko pataljona erään pienen joen rannalle, jossa oli kuormastomme ja keittopaikkamme, syömään jouluehtoollista. Pastorimme luki ruokasiunauksen, ennenkuin rupesimme nauttimaan ehtoollista.
"Sepä se, ukkoseni", vastasi vaimo; "ei sinusta kavalaksi; kutsuta vaan upseerit tänne". Me kokoonnuimme uudelleen, Ivan Kusmitsh vaimonsa läsnäollessa luki meille Pugatshevin julistuksen, jonka oli huononpäiväisesti kirjoittanut joku kasakka.
Piru hänet vielä perii, sanoi kuningas eräänä päivänä ei, ei hän kuitenkaan kironnut, tiedätkö, Lindsköld, kiroaminen on tyhmää, se ei ole siunaukseksi, eikä kuningaskaan koskaan kiroa. No niin, me lähdimme liikkeelle joulukuun alussa ja kokoonnuimme Schaueniin; ei kukaan tiennyt, mitä nyt oli tuleva.
Kun luentomme kello 6 illalla olivat loppuneet, kokoonnuimme me kaikki suureen saliin, saimme sitten jutella, leikitellä ja huvitella itseämme, mutta kuitenkin puhua keskenämme yksinomaan venäjänkieltä, jonka välttämättömyyden toteutumisesta näiden kahden kapteenin piti tarkasti pitää huolta.
Muussa tapauksessa uhkasi rangaista koko luokan. Hän kehotti siis luokkaa pitämään kokousta ja tekemään päätöksensä, ja poistui. Me pidimme käytävissä kokouksen meluisan kokouksen. Ja päätös tuli huimaavan rohkea: ei, vaikka joka mies erotettaisiin! Oli ilta, kun jälleen kokoonnuimme luokkahuoneeseen rehtoria odottamaan.
Niin yksinkertaiset olivat itse juhlalaitteet. Sinne kokoonnuimme kaikki, yli 70 kimnasistia, ja kun juhla oli vain toverijuhlaksi aijottu, ei sinne opettajia oltu kutsuttu. Alussa vallitsi juhlassa jonkunlainen juhlamenojärjestys ja jäykkyys.
Päivän Sana
Muut Etsivät