Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Kornelia oli jo ulkona ja riensi eteenpäin pitkin katua. Matkalla hän taas ehti ajattelemaan. Hän kuvitteli mielessään, mitä oli tapahtuva. Hän kuvitteli tulevansa sisään. Siinä seisoi Knut aavistamatta mitään, ollenkaan mitään, ja katsoi kysyväisesti häneen.
Knut oli nyt tullut, mutta vanha Holt oli ensimmäisen illan yhdessäolon jälkeen hyvin levoton. Puolen yötä hän käveli edestakasin makuuhuoneessaan ja mietti, mitä pojan muuttuminen saattoi merkitä. Hän oli »asettunut», sitä ei tarvinnut epäillä. Mutta vanha Holt miltei toivoi, ettei hän olisi tätä muutosta pannut alkuun, lähettämällä hänet toiseen kertaan maailmalle.
Se oli hauska, idyllinen tie, joka otaksui, että kaikilla oli aikaa runsaasti ja hyvät jalat, ja että kaikki rakastivat odottamattomia päähänpistoksia. Pietari pysyttelihe koko ajan jälkimmäisenä eikä ottanut osaa keskusteluun. »Mikä häntä vaivannee?» Knut ajatteli. »Onhan hän toivojensa perillä. Onko hänestäkin saavutettu onni vähempiarvoinen kuin odotettu?»
»Minä tiedän, ettei hänellä saata olla parempaa hoitajaa kuin te; Knut on kertonut minulle niin paljon, kuinka hyvä ja uskollinen te olette olleet hänen vanhaa isäänsä vastaan.» Katriina alkoi heti itkeä. Hän ikävöi semmoista, jonka kanssa hän saattaisi puhua avonaisesti, ja sitten hän alkoi kertoa Kornelialle elämänsä tarinaa, rehellisen, uskollisen ihmisen tarinaa.
Päivä oli jo mennyt mailleen tunturien taakse, kun Niilo tuli Bedsethin taloon. Tykyttävin sydämmin hän astui tupaan, jossa Knut Bedseth istui pöydän ääressä illallista syömässä nuoren vaimonsa vieressä ja talon palvelijat heidän ympärillään. Häntä otettiin ystävällisesti vastaan, ja pian istui hänkin pöydän ääressä vastapäätä nuorikon loistavia silmiä.
Knut oli säteilevän iloinen. Ei hän kuitenkaan puhunut matkoistaan, vaan yksistään omasta ja Pietarin yhteisestä elämästä entisinä aikoina. »Muistatko sinä? Muistatko sinä?» sanottiin lakkaamatta ja taisipa se niin olla, että Pietari muisti! Kaikki, mitä he yhdessä olivat kokeneet, oli uskollisesti tallella hänen sydämmessään.
»Voi, hyvä Jumala, mitä nyt tulee Korneliasta», hän sanoi. »Minä pyydän teiltä jotain», Knut alkoi. »Menettehän te huomenna hänen luokseen ja pyydätte häntä tulemaan tänne tapaamaan minua? Minun täytyy puhua hänen kanssaan.» Hanna nyökäytti päätään. He istuivat yhdessä, kunnes päivä koitti. He eivät vaihtaneet monta sanaa; mutta he kaikki tunsivat kuitenkin jonkunlaista lohdutusta yhdessä olosta.
Kuin se asia oli selvitetty ja Knut alkoi kiitellä pyssyjä ja kalakärpäsiä, innostui konsuli suuresti ja puhui omaa äidinkieltään jotensakin ymmärrettävästi, vaikka ainakin hiukan paksulla kielellä. Seuraavana iltana tuli pikku laivuri Knutin luo käymään.
Olihan Knut tosin kaunis ja iloinen poika; mutta ei hän kuitenkaan ollut se oikea. Kun Knut laski leikkiään, tuli Alfhild aina hauskalle mielelle. Mutta hauskuuden alla oli jotain kylmää, joka ei tahtonut sulaa: Knut tuntui sittenkin vieraalle. Kun Knut otti häntä syliin, kävi hän niin hämilleen ja ujosteli juuri kuin se, joka tietää myövän itsensä talosta ja tavaroista.
Sinä olet yhtä leikkisä kuin ennenkin, minä näen», Holt nauroi ja hieroi käsiään. He astuivat ylös maahan muuratulta portaita, jotka veivät talon edustalle. »Kuka nyt hoitaa sinun talouttasi?» Knut kysyi pysähtyen ylimmälle portaalle. »Hoitaa taloutta ?» »Niin.» »Hm se on Katriina», änkytti Holt ja kävi tulipunaiseksi. »Katriina? Sekö paksu, sisäpiika?» »Hm min.
Päivän Sana
Muut Etsivät