United States or North Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja suurimmalla voimainsa ponnistamisella kohousi Klairon sohvaltansa ja alkoi mahtavalla äänellä lausua erästä laulua, jonka Voltaire oli kerran kirjoittanut hänen kunniaksensa ja jossa hän omisti Klairon'ille yksistänsä erään uuden näytelmänsä onnistumisen.
Miljonillanne ja hohto-kivillänne ette voisi palkita Klairon'ille sitä, mitä häneltä ryöstäisitte: hänen kunniansa, jaloutensa ja kuuluisan taiteilija-maineensa." "Ah, se on minun Klairon'ini," huusi Voltaire innoissansa. "Näettekö minun Semiramikseni ylevyyttä; minun kuningattareni, joka polkee maailman jalkainsa alle ja leikittelee kuninkaallisten kruunujen, kuin Nyrnbergin lelujen kanssa."
Kun hän tuli lähemmäksi, säpsähti hän, ja tuli alakuloiseksi, että hän näki Klairon'in kalveana ja hengästyneenä nojautuvan ovea vastaan; ja hänen otsansa pimeni. Mutta hän salasi sen pian hymyilyllä, meni likelle ja ojensi kätensä Klairon'ille. "Mitä?" kysyi hän levollisesti. "Oletteko täällä, Klairon? Teille ei siis ole sanottukaan, että pyysin teitä syömään tänä päivänä yksinänne?"
Menneval'in käsitti joku vavistus tässä hiljaisuuden ja kuoleman majassa. Hän kumartui kamari-rouvan puoleen ja kosketti hiljaa hänen olka-päätänsä. "Nouskaa ylös!" kuiskasi hän. "Minä tulen ministeri Chaptal'in tyköä. Minä tuon apua neiti Klairon'ille. Katsokaapas tätä paperia! Lukekaa!" Vanha subretti nousi hitaasti lattiasta.
"Mutta nyt täytyy sen kuitenkin osoittaa itsensä niin kiitolliseksi, kuin suinkin mahdollista jalolle Klairon'ille", sanoi Menneval ystävällisesti. "Hänen ylhäisyytensä ei halaja mitään niin suuresti, kuin että hän poistaisi teiltä kaikkinaisen puutoksen, ja säästäisi teiltä kaikkinaiset arvollenne sopimattomat elämän murheet.
Te olette aina kieltäynyt ottamasta minulta mitään lahjaa; mutta tätä ette saa kieltää; tämä teidän pitää ottaa vastaan." Ja kreivi otti liivinsä taskusta punaisen sahviani-nahkaisen kotelon ja antoi sen Klairon'ille. Klairon otti kotelon ja avasi sen. "Teidän valo-kuvanne," huusi hän iloisesti. "Ah, niin hyvin onnistunut ja niin ihana valo-kuva!" "Eikö tosi, Klairon?
Nyt rouvaseni! Mene nyt, jos mieles tekee." Hän lykkäsi itse salvan ovelta, meni sivuun ja jätti vapaan pääsön Klairon'ille. Klairon seisoi alallansa, viipyi ja katseli melkein surullisesti hänen kalveisiin ja surun kalvamiin kasvoihinsa. "Klairon! Neiti Klairon!" kuului silloin huuto ulkoa. "Nyt on kiire: teidän osanne alkaa kohta. Neiti Klairon! Missä te viivytte niin kauvan? Joutukaa nyt!"
Ne ystävät ja herrat, jotka eivät olleet tahtoneet jättää Klairon'ia ennen, kuin olisivat sen voineet tehdä siinä iloisessa vakuutuksessa, että hän oli pelastettu ja jälleen vironnut eloon, tahtoivat nyt lähteä ja sanoa jää-hyväiset Klairon'ille.
Teidän Korkeutenne on tarjonnut Klairon'ille kaikkia maan aarteita, että hän niiden edestä lahjoittaisi teille vain hituisen rakkautta; Te olette tarjonnut hänelle kuninkaallisen saaliin; ja että Klairon antaisi sydämmensä sopessa Teille pienen asunnon, niin tarjoatte Te hänelle palatsin, joka varmaan kyllä varustettaisiin loistavimmilla ja kallehimmilla huonekaluilla, jopa suurimman linnan loistolla; mutta Klairon ei ota tarjottua palatsia vastaan, sillä kaikkein sen huonekalujen, sohvien ja tuolien joukossa puuttuu kaikeksi onnettomuudeksi se ainoa tuoli, joka yksistänsä viettelee Klairon'ia, ja jota vastaan hän ehkä vaihettaisi rakkautensa ja sydänkäpysensä.
Setäni on vasta nyt kuollut, kuollut New-Yorkissa rikkaana kauppiaana, ja määrännyt minut ainoaksi perilliseksensä." "Tässä, Klairon," jatkoi hän ja veti poveltansa esille paperi-käärön, ja tarjosi Klairon'ille. "Tässä on siihen todistukset. Tässä on oikeaksi todistettu ote testamentista.