United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sa puoliks tervetullut, sun puoliks soisin pois. Sua kirota en saata. Se raskas rikos ois. Sa lahja elämältä liet muuan sinäkin ja löisin antajaasi jos sinut kiroisin. Sain lahjaa monta muuta. Ja kukkuraksi sun. Sun antajasi eteen ma kiittäin polvistun. Jos katoat sa keltä, ei enään mitään jää. Niin kauvan kun on kipu, on myöskin elämää. Sua kipu tervehdin. Sinikallio rannassa taivaan.
Hän hymyili katkerasti. Hätääntyneinä me hyväksymme julmimmankin itsevaltiaan maailman hallitsijaksi. Hurjintakin tyrannia saattaa lepyttää, tai saattaa häntä vastaan ainakin taistella ja häntä kirota; on ainakin se lohdutus, että saattaa sanoa: sinä olet kohtuuton, sinä olet julma!
Mutta lapseni tuli paremmaksi kuin itse olin, hän ei unohtanut vihattua äitiänsä, vaikka kyllä tiesi ja tiesithän sen että ainoa keino saadaksesi hyvää nimeä ja mainetta oli olla poissa täältä ja muiden kanssa kirota minua." "Sen tiesin; vaan se ei ollut koskaan mieleeni." "Jos sinäkin olisit ollut itserakas, niin olisit sen tehnyt.
Oi, en voi sua kirota, en kiittää, katsella sun laineihisi voin vain!
Olen rakastanut teitä, Paul, ensi näkemästä asti, ja te olette ensimmäinen, ainoa rakkauteni. En tiedä, pitääkö minun kirota vai siunata sitä hetkeä, jolloin teidät näin; tiedän vain, että koko sieluni on teidän omanne. Herminie...
Meitä oli 1,100 ratsumiestä, hummerhjelmiläisiä ja meyerfeltiläisiä, ja lisäksi odotimme 400 miestä jalkaväkeä, joiden piti tulla reellä ajaen jäljestämme. Jos meillä vain olisi ollut tekemistä Oginskin kanssa, olisi pari eskadroonaa riittänyt, mutta kuurilaiset ovat perhanan joukkoa. Eikö ole pirullista, että minun aina pitää kirota?
Sitä tehdessä täytyi hänen kuitenkin tuon tuostakin hammasta purren kirota päänsärkyä, joka oli selälleen kaataa joka kerta, kun, hänen mielestään aivan tahallaan, sylen täysi halkoja aina romahutettiin kannelle juuri hänen hyttinsä kohdalla. Kun hän kohosi kannelle, häikäisi silmiä kirkas päivänpaiste. Ilma oli läpikuultavan puhdas. Raitis aamutuuli puhalteli suurelta Saimaalta.
Mielessäni pyöri aina vaan kysymys: mitä vainaja oikeastaan tahtoi sanoa tyttärelleen. Tahtoiko hän kirota tyttärensä, vai anteeksiko tahtoi antaa? Tulin vihdoin siihen päätökseen, että hän tahtoi antaa anteeksi. Kolmen neljän päivän perästä oli Martin Petrovitsh'in hautajaiset.
Niinhän se sattui minun kohdalleni, vaan ei nuo toki kaikki käyttäne oppitaitoaan niin väärin, että sitä tarvitsee vanhemman kirota. Isäsikö kuului kironneen, vaan mitäpä tuo sekään heittänee kiroomatta. Erehdyksiä ja puutteita tämä maailma on kyllä täynnä, vaan eihän ne kiroillen parane.
»Juuri sen vuoksi, että minä olen häntä rakastanut, on minulla oikeus hänet kirota!» huusi forstmestari keskeyttäen forstmestarinnan rukouksen. Esteri syöksyi saliin ja riensi juosten forstmestarin työhuoneen ovelle, vaan pysähtyi äkkiä ja nojausi ovenpieltä vasten kalmankalpeana ja silmät ummessa. Hän ei ollut rohjennut tähän asti astua äidin kuvan eteen.