Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Pieni Kaarle, Rytilän oikea ja laillinen omistaja oli kuollut, siitä ei epäillyt kukaan. Hänelle tehtiin kuoleman kiitos K joen kirkossa ja samalla oli Rytilän kartano menevä hänen perilliselleen. Mutta se perillinen oli hänen setänsä, kapteeni Konrad Kornman.
»Voi miten lyhyt ihmiselämä sentään on» oli ajatus, joka ihan väkisin tuli mieleeni seisoessani Minette Donnerin paarien ääressä viime keväänä Diakonissalaitoksen kirkossa, jonka sairaalassa hän huhtik. 10 p. ainiaaksi oli sulkenut silmänsä.
Ja hänen sunnuntaiset saarnansa, ne osasi Liisa ulkoa vanhastaan, hänellä oli oikein täysi työ pysyessään valveella niinä pyhinä, joina hänen tuli vuorostaan käydä kirkossa.
Kun esimerkiksi ajateltiin, että hän sunnuntaikoulussa oli koko luokan edessä torunut Kinnulan matammin poikaa ja matammi kun nautti semmoista arvoa uskonheimolaistensa keskuudessa ja selittänyt vakuutuksensa olevan, että tuo jumalaton Liisa Snygg oli mennyt autuaana ijankaikkisuuteen juuri näillä sanoilla lopetti neiti Fager, puhuessaan asiasta ompeluyhdistyksessä niin voi hyvin ymmärtää, ett'ei kaikki ollut kuin olla piti, ja muutenkin hän oli käynyt niin ankaraksi kirkossa jotta toisinaan oikein tahtoi puistuttaa.
Itse asiassa hän kumminkin veisasi osaksi ulkoa. Mutta vaan osaksi. Hänen muistinsakaan ei näet ollut mikään maailmanennätyksien lyöjä ei edes niiden tavoittelijakaan. Siksipä istuikin hän aina kirkossa Pekka Simeon Hartikaisen vieressä, kuunteli sen veisuuta ja itse veisasi siltä kuulemillansa sanoilla, katse visusti omassa virsikirjassa.
Hänen kauneutensa oli enemmin henkistä kuin yksistään ruumiillista laatua ja vaikka hän luonteeltaan oli lempeä ja herttainen, näkyi hänessä aina pikemmin ykstotisuutta kuin iloisuutta. Päättipä moni, kun näki millä hartaudella Hanskurin Katri kirkossa rukoili, että se tyttö varmaankin salaa halusi vetäytyä pois maailmasta ja kätkeä itsensä luostariin.
On hiljaista kuin kirkossa, vain veitsenterä hiljalleen sahisee ja kello seinällä harvakseen naksaa. Vakaisia vieraita tulee! Mistäpä sen tietää? Kasi niin vakaiseen kasvojaan pesee. Kasi usein kasvojaan pesee Suon- rannassa harvoin vieraita käypi! Olavi yhä lapionvarttaan vuolee. Valkea on haapainen puu, valkeat Kyllikin pesemän paidan hihat. Kyllikki kylällä, ajatus kotona.
Toinen kastettiin, vaan kuoli, kun oli vuoden vanha, ristinvaatteet vielä puhtaana. Sentähden me olemme varmat siitä, että hän on paradiisissa. Minä ajattelen häntä joka kerta, kuin katselen kirkasta sädepilveä Pyhän Neitsyen ympärillä St. Yrjön kirkossa.
Mutta kun äitiparka oli suudellut sairasta lastansa ja nyt läheni ovea mennäksensä, pysähdytti Martha häntä sanoen: "Minä tahdon kuitenkin sanoa sinulle yhden asian, Helena, jotta voit varoa kaikkia, mitä voi tapahtua. Ei voi tietää mitä kirkossa on yöllä". "Kirkko on Jumalan oma huone", sanoi Helena.
"Mutta minä en viitsisi niin paljon kuin toistamiseen ajatella sitä", sanoi Peggotty iloisesti, "jos Davyni olisi jollakin lailla sitä vastaan ei, vaikka minua olisi kolmesti kolmekymmentä kertaa kirkossa kysytty ja minä kuluttaisin sormukseni loppuun plakkarissani". "Katso minuun, Peggotty", vastasin minä; "ja katso, enkö ole oikein iloinen ja enkö todella toivo sitä!"
Päivän Sana
Muut Etsivät