Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Lasten silmät olivat kirkastuneet kuullessaan äitinsä ulkona huutelevan ja he kiirehtivät akkunaan katsomaan. Kun he näkivät äitinsä hurjana juoksevan rantaan, niin lähtivät jälkeen ja hätäillen huusivat yhdestä suusta: "
Itkee puuta vasten nojaten. Siitä nostaa päänsä ja kosken yli välkkyvässä usvassa näkee äitinsä kirkastuneet kasvot. Hän elossa! Tuolla, tuolla!
"Tokkohan sinulla niin monta olisikaan?" sanoi isä leikillänsä. Vanhin tytär sanoi vieläkin Lentsille: "Teillä on erinomaisen hieno soitannollinen aisti", ja tätä sanoessaan hänen ruskeat silmänsä olivat kuin kirkastuneet. "Jos vaan minun isä-vainajani", vastasi Lents, "olisi minulle lasna ollessani ostanut pienen viulun, kentiesi olisin soitannosa pitkällekin päässyt".
Hän oli selvästi nähnyt, että Natalian silmät olivat erityisesti kirkastuneet vasta sitten kuin hän oli ruvennut puhumaan asioista, jotka olivat tärkeät Natalian miehelle, maanluovuttamisesta talonpojille, perinnöstä, ja tämä seikka suretti häntä.
Kiirastuli-vuoren huipulla saa hän oppaaksen Beatricen, jumalallisen rakkauden ja ilmoituksen ja vaeltaa sitte hänen sivullaan kierto- ja kiintotähtien kautta ylös taivasten valoisiin avaruuksiin, joissa hän näkee niiden kirkastuneet henget, jotka ovat täällä maan päällä vaikuttaneet ihmiskunnan hyväksi.
Hän sanoo, että minun pitäisi ottaa Fritz. Mutta minä en tiedä itse. Fritz olikin kunnon miehenä ja perheen ystävänä ensin kääntynyt äidin puoleen. Johannes katsoi vakavasti Trudcheniin. Tyttö kohtasi yhtä vakavana hänen katseensa sinisillä, hiukan itkettyneillä silmillään, jotka siitä olivat vain suurentuneet ja kirkastuneet.
Luostarin priior tuosta säikähtänyt, suuttunut ja huutanut kuolevalle: »Pyhät veljeni jos sinä viettelet multa, olet kirottu, saat tuta helvetin tulta!» Ja katso! Vanhus noussut vuoteeltaan. Hänen kasvonsa kirkastuneet, hän tuijottanut kaukaisuuteen... »kuin kuvaan, kuin korkeimpaan ihanuuteen.»
Entä saarnasi, lanko? Minä nyt saarnasta viisi menköön kuin menee, nyt käydään katsomaan minun suoviljelyksiäni. Puolitiessä kirkolle tuli vastaan asiamies ja pyysi hattu kädessä syvään kumarrellen saada puhutella herra tohtoria ja ritaria. Menehän sinne odottamaan, minä tulen, kun joudun. Rovastin äsken niin huolestuneet kasvot olivat kirkastuneet, ja hänen astuntansa oli nopsa kuin nuorukaisen.
Nyt hän ei muistanut Heikkiä enää, ei isää, äitiä eikä kauppias Luikarista. Myöskin veljet, joista kaksi oli kotona, haihtuivat hänen mielestään. Kaikki suli kotoiseksi, riuduttavaksi mielialaksi, mistä vain mummon tyynet, kupariset, mutta ikäänkuin kirkastuneet kasvot ilmi elävinä pilkistivät. Jaana ei lukenut enää. Hän itki.
»Ka talvi!» lausui Vimparikin tallista ulos pistäytyessään, ja hänenkin äänessään oli samaa suosiollista sointua kuin muittenkin, vaan suu ei mennyt hymyyn eikä silmät kirkastuneet niinkuin muilla. Se oli sunnuntai. Ja kaunis päivä tuli silloin.
Päivän Sana
Muut Etsivät