Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Nero, alttiiksi-antamus ja rakkaus, jonka aika oli pyhittänyt ja kunniantunto hillinnyt, kirkastivat hänen kaunista otsaansa ja hänen kyyneleistä kosteita silmiänsä; hänen suunsa oli valmis hymyhuulin tyhjentämään tuon katkeran kalkin. Hän ei enää ollut sama katukulmain runoilija, sama sukkela ilveilijä, jonka tämän kertomuksen alussa nä'imme lankeevan polveilleen Ludovik XI:nnen eteen.
Hänen käytöksessään ja puheessaan ilmaantui jotain tyventä ja tasaista, joka osoitti mielen jäntevyyttä. Hän oli nyt vaatetettuna samanlaiseen kansan pukuun, kuin missä hänen ensikerran tapasimme eilisaamuna kotonansa Puolamäellä. Hame ja liivi oli hienosta villakankaasta. Niihin oli kudottu tai ommeltu muutamia punaisia nauhoja, jotka vähän kirkastivat tummaa vaatteusta.
Voi, kuin nyt ajattelen näitä ihania talvi-päiviä länsimaakunnassamme, sen kosteata ilmaa, sen jääniljakalla peitettyjä maanteitä, sen lumettomia kankaita, sen synkkiä metsiä, sen mustanpuhuvaa merta ja sen kummallisia, päivän valasemia pilven hattaroita taivaalla, kuin ajattelen näitä hiljasia iltaseurusteluja tuvassamme, jota lamput valasivat, jota siivous ja mielevyys kirkastivat, jossa ystävällisyys ja rauha vallitsivat, kuin muistelen käveleväni edestakaisin odottaessani Elinaa tulevaksi lukemiseemme ja kuin ajattelen hänen sitten astuvan sisään ovesta siivona ja sievänä, raittiina ja talvi-ilmasta vilustuneenakin sekä puettuna punaruutukkaiseen hameesen kuin muistan hänen monta ilosta leikkipuhettaan taikka ajattelen hänen tuossa istuvan ja kuuntelevan suuret mielevät silmät siirollansa, posket punahehkussa ja suu puoleksi avonaisena, sekä ihmetellen ja innostuen siitä, että hän nyt ensi kerran sai katsella vaihtelevaan, ihmeelliseen runomaailmaan, kuin nyt ajattelen näitä niin aavistamattoman ihania iltapäiviä, jolloin ilmassa oli joku salanen, juhlallinen lämpö, kuin muistelen, kuinka nämät tekokuvaelmat pakottivat häntä, vaikka hän oli niin harvapuheinen luonnostaan, kumminkin ilmottamaan sydämmensä sisimpiä tunteita, kuinka joku silmän katsahdus tai punahehku kasvoilla tai joku käden liikenne, joku äänen värähdys tai joku sananen vaan ilmotti hänen mielensä syvästi kaipaavan sitä rakkautta ja alttiutta, jota hän tavallisesti kätkieli lyhyellä, tylyllä käytöstavallaan, sekä näytti koko sen hellän kauneudentunteen ja sen sanomattoman uskollisuuden ja totuudentunnon, joka vallitsi hänen sydämmessään kuin muistelen näitä iltaseurusteluja sekä meidän monia kävelyjämme päivällisen perästä, jolloin palavalla innolla puhuimme kaikesta, jonka olimme lukeneet, ikäänkuin olisimme eläneet niitten tapauksien läpi oi, silloin näyttävät nuo kauniimmat runokertomukset, kuin koskaan ovat innostuttaneet mieltäni, minusta olevan vaan sen todellisen elämän himmeitä kuvia, jota silloin elelimme, ja silmieni edessä seisoo olento, joka näyttää tuhat kertaa kauniimmalta kuin maailman suurimmat runoilijat ovat mahtaneet luoda, olento, jonka tunteminen on aina oleva minun suurin häviämätön onneni.
Joskus välkkyväiset revon-tulet kirkastivat taivaan kantta sanomattoman loistavilla väreillä, keltasella, purppuralla ja oransilla, osoittaen näytelmän, jonka juhlallista ihanuutta ei eteläisillä mailla voida aavistaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät