Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Lähiöpäivän aattona Jolanda herttuatar oli muutaman minuutin puhellut François Villon'in kanssa. "Ystävä", hän tälle sanoi, "kun te menette poikani kanssa, minun äidillinen pelkoni vallan poistuu. Minä luotan, minä toivon ... sellainen alttiiksi-antamus, kuin teidän, varmaankin tuottaa onnea!" Runoilija vastasi: "Minä valvon, taistelen ja kuolen hänen tähtensä, jos tarvitaan, rouva herttuatar.
Minä pidän myös arvossa tuota salaperäisyyttä, johon sinä kätkeyt, sillä ehdolla kuitenkin, että saan hoitaa sinua niinkuin sinäkin minua hoidat; alttiiksi-antamus alttiiksi-antamusta vastaan. Tässä on käteni." Ja kumpikin vaikeni, istuen mietteissänsä. Parin askeleen päässä heistä, Villon ja Troussecaille lopettivat yksinkertaisen illallisensa. "Hyvästi", Martti ystävä sanoi, asettuen nukkumaan.
Helena oli vaiti ja katseli mietiskellen imettäjää. Hän arveli, että hän kenties tässä tapaisi jotain, joka olisi kumminkin hänelle parempi kuin Cineaan filosofia. Kukaties löytäisi hän sen salaisen lähteen, josta tuo tyyni alttiiksi-antamus ja puhdas suloisuus vuotivat, jotka ilmestyivät kaikissa imettäjän töissä ja sanoissa. Imettäjä meni nyt taidottomaksi.
Nero, alttiiksi-antamus ja rakkaus, jonka aika oli pyhittänyt ja kunniantunto hillinnyt, kirkastivat hänen kaunista otsaansa ja hänen kyyneleistä kosteita silmiänsä; hänen suunsa oli valmis hymyhuulin tyhjentämään tuon katkeran kalkin. Hän ei enää ollut sama katukulmain runoilija, sama sukkela ilveilijä, jonka tämän kertomuksen alussa nä'imme lankeevan polveilleen Ludovik XI:nnen eteen.
"Vielä viimeisen kerran, saanko tietää nimenne?" hän kysyi. "Nimeni on Alttiiksi-antamus", runoilija vastasi. "Suokoon Jumala", nainen hiljaa lisäsi, "että voisin itseäni jonakin päivänä kutsua Muistoksi! Sitä varroten, kuka ikänä lienette, Anjou'n Jolanda teille ojentaa kätensä." Runoilija sitä tuskin tohti huulillaan koskea.
"Teidän nimenne?" herttua kysyi noustessaan hevosen selkään. "Olen sen jo äidillenne sanonut", Villon vastasi; "hänelle ja teille on nimeni Alttiiksi-antamus." "Minä panen sen mieleeni. Hyvästi!" Ja nuori herttua kannusti rajusti hevostansa. Villon seurasi häntä silmillään. Kun herttua oli näkyvistä kadonnut, hän jupisi: "Hyvä Jumala!
Päivän Sana
Muut Etsivät