Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. toukokuuta 2025
Taivas se kirkastui, tähdet ja kuu väistyivät päivän valon tieltä. Silloin palasi enkeli Luojan istuimen luokse, laski kirjansa, tuon äärettömän raskaista rikoksista raskaan kirjansa Jumalan eteen ja lausui: "Pyhä Isä! Minä odotin, kunnes kaikki olivat kirkossa kuulleet, vielä kerran kuulleet, armosi, rakkautesi sanomaa.
Pari, kolme päivää saapui sitte Melissa liian myöhään kouluun ja perjantaina hän ei iltapuolella tullut kävelemäänkään kouluopettajan kanssa, niinkuin aina ennen. Opettaja aikoi siis jäädä kotiin, koska hänen pikku toveritsansa ei tullut näkyviin. Kun hän korjasi kirjansa niitten paikoille, ennenkuin kouluhuoneesta läksi, kuuli hän vienon äänen lausuvan hänen nimensä.
Sillä välin kun pikku prinssi valmistausi tuntiansa varten noutaen kirjansa, kysyi kuningatar: »Mikä teidän on?... Tapahtuuko minulle jälleen joku ikävyys?...» »Oi, armollinen rouva, kaikki jalokivet olivat vääriä.» »Vääriä?»
Täällä riippui keskellä huonetta palava lamppu; hän otti esiin kirjansa sekä pergamenttikäärönsä ja alkoi lukea tuon pienen lampun heikossa valossa. Tunti tunnin perästä kului, jolla aikaa hän lepäämättä tutki pyhiä kirjoituksia.
Se pieni melu saattoi viimein ruhtinattaren katsahtamaan ylös; purpuran värisenä kohosi peljästyksen puna hänen koko kasvojensa yli; mutta hän tointui arvaamattoman nopeasti, ummisti kirjansa ja katsahti häiritsijään olkapäänsä yli närkästyneesti ja ylpeästi. "Teidän korkeutenne, minä tiedän käyttäytyväni anteeksi antamattoman taitamattomasti", lausui Charlotte.
Kapteenista tuntui niin hyvältä, hän sanoi, kun näki Thinkan istuskelevan kutimensa ja kirjansa ääressä, väliin portailla väliin puutarhassa... "Hän huomaa kaiketi nyt itsekin, miten hänellä on hyvä olla", sanoi hän äidille. Kapteeni usein kertoi tätä samaa; näytti siltä, kuin hän olisi tuntenut hiemasen levottomuutta tässä kohdassa.
Vähän aikaa Holtin talosta lähdettyä, soitettiin taas portilla. Kaksi sadetakkeihin puettua olentoa ulkona oli alkanut sataa kysyi neiti Korneliaa. Ne olivat Vildhagen ja matami Tvet. Palvelija käski heitä asuinhuoneeseen, jossa Kornelia ja neiti Vik istuivat kukin kirjansa ääressä. Tulijat tervehtivät hitaalla tavalla ja makealla hymyilyllä, joka oli käytännössä »ystävien» kesken.
Näissä kertomuksissaan oli hän koettanut olla ihan objektiivinen, ja kirjansa mottolauseeksi oli hän valinnut: Scribitur ad narrandum, non ad probandum. Niin juuri tahtoi Mériméekin kirjoittaa.
Niin hän tuolloin, tällöin iski kyntensä tukkiin; sillä suurella puuhalla juurtui aapiainen miehen aivoon. Mutta istuipa hän taasen pöydän-nokalle kertomaan vaikeata kappaletta. Ja viimeinpä, tullessa kevään, oli hänkin oppinut kirjansa kannesta kanteen; ja ylpeästi katsahtaen painoi hän sen umpeen.
Päivän Sana
Muut Etsivät