United States or Somalia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kreivi, sittemmin herttua de Mornyn kirjurina v. 1861-65 ollessa jäi hänelle kyllin aikaa kirjallisten taipumustensa kehittämiseen, mihin hänen sujuvien rakkausrunojensa menestys häntä muuten kehoitti. Viimemainitun teatterin eli Ranskan kansallisnäyttämön nykyinen johtaja Jules Claretie, kirjailijamme nuoruuden ystäviä, kertoo pienen tarinan Daudetin suhteesta Mornyyn.
Nyt kun hän juuri oli julkaissut kertomuksen romanttiseen henkeen, niin oli sangen luultavaa, että seuraava tulisi ikäänkuin tälle vastapainoksi olemaan realistinen, sillä Mérimée suorastaan halusi säilyttää itsenäisen asemansa Ranskan kirjallisuushistoriassa. Kesäkuussa v. 1840 ilmestyikin Revue des deux Mondes'ssa kirjailijamme etevin kaunokirjallinen tuote "Colomba".
Mitä nykyiseen rakkauteen tulee, sanoo siitä eräs kirjailijamme, että tämä tunne nyt täyttää miesten sekä naisten sieluissa koko sen tyhjän tilan, mikä syntyi, kun elantohuolet loppuivat. Tämä on kuitenkin liiottelua, kuten käsitätte. Mutta yleensä ei avioliitto laisinkaan häiritse naisen elämän tehtävää.
Gerda! sanoi hän jo sisään astuessaan, nähtyään oven raosta valonhohteen makuukammiosta. Gerda! Minä kerron sinulle jotain ilahuttavaa. Minua on tahdottu ottamaan osaa erääsen suuren historialliseen teokseen, jota nuoret kirjailijamme aikovat toimittaa. Minun voitto-osuuteni ei ole mikään pieni oleva. Työ on taattu. Mitä sanot sinä asiasta, carissima mia?
"Entä jos nyt onnistuisi, entä jos nyt ei enää tulisi epätasaisuuksia, minä wielä koetan", ajatteli kirjailijamme ja ryhtyi työhön, sillä häntä oli suuresti elähyttänyt senkin wertainen menestys, joka hänen edellisellä teoksellansa oli ollut.
Ihmisen noin seisahtaessa metsä ja ihminen katsoivat toistaan silmäterään, taitse kaikkien kuluneitten aikakausien, joina ovat kauvas, kauvas toisistaan ja alkuperäisestä yhteydestään edenneet.» Kirjailijamme on myös luonnontutkija. Hän puhuu luonnosta niinkuin se, joka tuntee sen ajatuksellaan eikä vain silmillään ja sydämellään.
Todellisimman tyydytyksensä oli kirjailijamme kuitenkin aina tottunut etsimään työstä. Ja työssä hän sen nytkin toivoi löytävänsä ja matkustuksissa. Näihin yhdisti hän nimittäin tavallisesti jonkun tieteellisen tarkoitusperänkin. Ensistäänkin virkamatkoihinsa kotimaassa, sitten niihin molempiin ulkomaamatkoihin, jotka hän melkein peräkkäin teki ihailemiinsa maihin, Espanjaan ja Kreikkaan.
Olisihan kirjailijamme ollut paremmankin ansainnut, mutta miksi ei hän saanut eläessään palkkaansa raskaasta henkisestä työstänsä? Miksi hänen piti kuolla kesken=ikänsä puutoksiinsa? Miksi ihmiset tunsiwat hänen wasta liika myöhään hänen kuolemansa jälkeen? Eiköhän jälkimäisen suhteen senwuoksi, kun hän oli kirjailija, sillä niin kostaa maailma.
Tuo ajatustemme kesäaamu vastaa Suomen onnellisempaa tilaa laajaa sisällistä itsehallintoa omaavana valtiona viime vuosisadalla. Se on antanut Suomen kansallisuudelle ja kansallishengelle tilaisuutta kehittyä ja edistyä. Aamurusko taas on suomalaisuuden ensimäinen heräys, sellaisena kuin se tapahtui meidän ensimäisen varsinaisen suomenkielisen kirjailijamme Jaakko Juteinin kautta.
Ja mitä Pakkalan muuhun epiikkaan tulee, niin siinäkin hän on yksin, sillä kukaan toinen kirjailijamme ei ole sellaisesta vapaan runouden näkökulmasta tuonut kaupunkiyhteiskuntaa taiteen piiriin.