Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Kirja-Tiitsu sen nimen oli hän saanut pitää siitä saakka kun hän ennen aikaan oli ollut pitäjänkirjurina Kirja-Tiitsu oli ensimäinen kylän-posti, väärinpuhuja ja korvaankuiskuttelija Männikössä, tyhjäntoimittaja, joka kaikkein mutkallisimpia asioita taisi ympäristössä laverrella ja puheita ymmärsi panna paremmin kuin moni ravintolan-neitsyt matkaan.
Miehyen ensimäinen kysymys oli Rietua, vaikka hän itse oli huolta pitänyt eukon poissa olosta, jotta hän kerran voisi kahdenkesken puhua Annan kanssa. Ojamyllärin kirkkaat ruplat eivät menneet yöllä eikä päivällä hänen mielestään. Häpeemätön niinkuin hän aina oli, Kirja-Tiitsu otti tuolin ja istuutui rukin eteen Annan viereen.
Ei, se ei saanut tapahtua, sen estämiseksi oli hyvä neuvo keksittävä, mutta minkälainen? Sepä sen? Ja Ojamylläri mietti ja neuvoitteli turhaan niin yöt kuin päivät sekä oli sillä tapaa seitsemän päivää viikossa uriseva aviomies ja ilkeä isäntä. Niin tuli Antille kerran Kirja-Tiitsu mieleen, joka jo kyllä ymmärsi tehdä kaikkia vehkeitä ympäristössä.
Kuinka nyt? Mutta minä toivon myös, että siitä olette kiitollinen ettekä saata Annaa kerjäläisen tavalla majaani no, älkää peljätkö, minä en ole suinkaan häpeemätön!" "Kirja-Tiitsu! se on neuvo!" huusi Ojamylläri loistavin silmin. "Ja senkö ottaisit tehdäksesi?" "Miksi ei?" vastasi veijari, "suuni on jo kauan vettynyt tuon raittiin tytön tähden, kanan liha on aina kanan lihaa!"
"Mutta Kirja-Tiitsu" kysyi Ojamylläri epäillen, "mutta tahtooko hän sinua myös?" "Tahtooko? äh! äh! äh!" nauroi Kirja-Tiitsu, "pitäisikö tuollaisella köyhällä kirkkohiirelläkin olla omaa tahtoa? Hänen täytyy, myllyn-isäntä, hänen täytyy! Ja pankaa tähdelle, viimein kiittää hän vielä Jumalaa, että kunniallinen mies on hänet ottanut!"
Häpeemätön ja julkea kun hän oli, tuli hän takaovesta jälleen sisälle, jos häntä etuovesta viskattiin pellolle, ja ilman Kirja-Tiitsun sekaantumista ei mikään asia saanut tapahtua; sillä tuo kiskuri ymmärsi, paremmin kuin moni kuppari tahi tietäjäakka, mieliksi puhua, Kirja-Tiitsu auttoi sekä kosimisissa että peijaisissa, häiden ja kemujen toimeen panemisessa, kirjoitti kaikki anomus- ja arentikirjat, ja koko Männikön kylässä ei ollut sitä majaa, johon Kirja-Tiitsun terävä nenä ja rokon-arpiset kasvot eivät olleet tunkeuneet.
Veijari tunsi sen myöskin, raappasi jalallaan edestä ja takaa ja puhui vanhalla tavallaan yhtä ja toista. "Kuinka nyt käypi Sutlepan mökin ja pikkaraisen perunamaan?" kysyi Ojamylläri. "Sen tietää käteensäkin, ettei Rietu enää kuinkaan kauan pidä sitä". "Päälliseksi jos minä en tahdo" vastasi Kirja-Tiitsu, viipottaen häntäänsä kuin kalkuuna, milloin sen on hyvä mieli.
Kirja-Tiitsu uhkaa ajaa minut pois majasta, ja sitte ei auta muu kuin ottaa kerjäläis-sauva käteensä! Sinä ainoastaan voit pelastaa minua hädästä ja viheliäisyydestä, ja minä luotan hyvään sydämeesi, että sen myös teet! Jumala näkee ylhäältä! minä olen sinua pitänyt ja hoitanut niinkuin omaa lastani, ja kantanut sinua käsilläni kun kolmivuotiasna olit kuumeessa.
Minä muistan varsin hyvin kuinka ryysyisenä ja viheliäisenä hän aina kulki, ja että hän kylän takana olevalla karjalaitumella viimein sai loppunsa". Kirja-Tiitsu otti nuot katkerat sana tyyneesti vastaan, mutta itsekseen mietti hän: "Odota veikkonen, kyllä sinä maksat minulle tuon kahdenkertaisesti läikkyvillä ruplilla".
Puhuttiin ensin torihinnoista, sitte tämänvuotisesta ilmasta ja kylvöstä, kunnes Kirja-Tiitsu viimein alkoi kiittää Ojamyllärin ruunia. "Se on tosi", huusi hän ja löi polveensa, jotta nahkahousut mäikkyi, "se on tosi: uhkeampia eläimiä ei ole yhdelläkään kreivillä eikä ruhtinaalla!"
Päivän Sana
Muut Etsivät