Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Hetken kuluttua meni aurinkokin majoillensa, vaipuen puiden taakse suuren, punertavan pallon muotoisena: silloin mekin, kädet täynnä liljoja ja vakkaset täynnä mansikoita, kiipesimme vanhan aidan yli ja tepastelimme kotiimme. Monta hupaista hetkeä oli minulla sittemminkin, samana kesänä; se olikin onnellisin kaikista suvista koko ijässäni.
Tien mutkallisuus tulee siitä, kun jyrkkää vuoririnnettä ylöspäin mennään, niin sitä on kulkeminen ensin vasempaan sitten oikeaan, sillä tavoin kiertelemällä. Rappu rapulta kiipesimme ylöspäin, kärsivällisesti kantaen painavaa taakkaamme, hiki tippui otsiltamme, vaikka oli kylmän kolkko ilma.
»Me kiipesimme ylös kalliolle pajuista sekä muista vesoista tehtyjen tikapuiden avulla», kertoi vanki. »Yksi liittomiehemme ja heimolaisemme, joka oli palvellut kuusi kuukautta Ardenvohrin linnassa, saadakseen nauttia tämän yhden yön perinpohjaista kostoa, veti tikapuut ylös.
Me nousimme, hän meiltä haihtui, kuului nyt takanamme Beati Misericordes, ja sitten laulu Iloitse, ken voitat. Oppaani kanssa kahden kiipesimme nyt ylöspäin, ja minä mietin käyden etua saada hänen sanoistansa. Kysyen käännyin hänen puolehensa: »Mit' tarkoitti Romagnan henki tuolla, kun puhui 'toisesta' ja 'estehestä'?»
Kuu oli jo noussut taivaalle, ja me kiipesimme sille kalliolle, josta ystävä raukkamme oli syöksynyt alas, ja sen huipulta katselimme me varjoisaa nummea, jossa vaihteli hopeainen valo ja pimeys. Kaukana, Grimpenillä päin, loisti yksi ainoa tasainen, keltainen tuli. Se ei voinut tulla muualta kuin Stapletonin yksinäisestä asunnosta. Hiljaa kiroten pudistin nyrkkiäni sitä kohden.
Kaahlaten kiipesimme harjun selälle ja kuuntelimme, eikö tuo enää tuskin kuultavissa oleva ajo palautuisi; vihdoin se lähestyikin yhä enemmän ja enemmän, meni halki äsken mainitun laakson, siitä taas torpan ja järven välisen tien poikki ja sitten pitkässä soukeassa kaaressa sen mökin tienoolle, jossa olimme puolipäivällistä haukanneet.
Juuri kun olimme sen juurelle ehtineet, alkoi kallion takaa kuulua rattaiden räminää, kavioiden töminää ja hevosten korskuntaa. Arvasimme olevamme ihan maantien lähellä ja kiipesimme oitis kalliolle, nähdäksemme, keitä sen takana oli liikkeellä.
Me vuoret ylös alas kiipesimme Rämeiset, äärettömät lakeudet Kuin villit hirvet samosimme Ja vainoojaimme luotisatehessa Me uiskelimme yli tuimain kymein. Ken voi meit' vastaanseistä? Vapaus, Kotimme muistot, pyhä synnyinmaamme, Ne viittas yhä meitä luokseen tänne Kuin syysyön juhlalliset pohjantulet.
Isossa etuvarustuksessa oli myös useampia kaatuneita Turkkilaisia. Heidän pienistä ampumarei'istään olivat meikäläisten tykin- ja kiväärin kuulat tunkeneet sisään ja tehneet tehtävänsä. Tässä kiipesimme vielä ylemmäksi, kunnes pääsimme vuoren harjalle, isoon linnoitukseen.
Me vaivoin kiipesimme louhten lomaan ja joka puolla vuori uhkas meitä ja jalkaa, kättä vaati nousu jyrkkä. Kun oltiin ylä-äyrähällä kuilun, rinteellä vuoren avoimella, kysyin: »Mun Mestarini, mitä tietä mennään?» Hän mulle: »Alaspäin ei askeltakaan! Mua seuraa, vuorta nouse, sikskuin joku näkyvi, joka tiemme varman tietää.»
Päivän Sana
Muut Etsivät