Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Mutta kun Heikki oli saanut Ollin pystykauluksen paikoilleen, purskahti Olli nauruun. Katso peiliin itse! Tiesinhän minä, että ne olivat nuo sinun kiharasi! Heikki alkoi ottaa kaulusta pois. Ei, ei, anna sen olla paikoillaan. Nuo kiharat on poistettava! Sinun täytyy erota pyhimysvanteestasi, rakas sielu! Heikin teki niin hyvää heittäytyä onnettomuuksineen lapsen tavoin Ollin käsiin.
Ainoastaan alaleuassa oli jotakin, joka muistutti talonpoikaiskasvoja, ja ehkä myöskin kiharat ohimoissa. Maan tasalle kukistakaa! huusi Heikki ja kavahti istualleen. Hän heräsi, sammutti lampun ja paiskautui jälleen kyljellensä. Muutamia päiviä ennen juhlaa Heikin isä tulikin Helsinkiin.
Hän oli yhdenkolmatta, hänellä oli hienot, kauniit kasvot, suuret, ruskeat silmät, pitkät, kiharat hiukset ja hieman kihara parta. Vaikka hän ei koskaan ollut sairas, väitti äiti, että hän oli heikko, ja hemmoitteli häntä paljon. Muuten jumaloivat kaikki häntä hänen hellän, suloisen luonteensa tähden.
Sitten hän pyyhkäisi mustat kiharat ohimoiltaan ja painoi kovaa, kylmää terästä molemmin käsin hehkuvaan otsaansa. Vähän ajan perästä hän laski sen takaisin vaipan viereen arasti katsellen ympärilleen. Sitten hän meni akkunan ääreen ja katseli yön helmoissa lepäävää kaupunkia ja hurmaavaa kuutamoa. Hänen huulensa liikkuivat.
Hän tuli kuningattarena, kantaen kultaista otsa-ripaa puuteroittamattomalla mustalla tukallansa, joka kauniina aaltoina kierteli hänen otsaansa ja oli niskassa huolettomasti käärästy solmulle, josta yksityiset kiharat vapaina aaltoilivat alas. Hänellä ei ollut mitään pönkkä-hametta, vaan kreikkalainen vanhan-aikuinen vaatetus.
Pelko oli niistä kadonnut, katse kulki jonnekin kauas avaruuteen ja vei minut sinne mukanansa, huulet olivat puoleksi avoinna, otsa vaalea kuin marmori, ja kiharat olivat ikäänkuin tuulen vieminä koottuina taakse-päin.
Mutta viinituvan isännän suureksi ihmeeksi hän menikin ohi, poikkesi ensimmäiselle sivukadulle ja riensi korkean, paksun, pyöreän tornin luo, sitä kutsuttiin Aetiuksen torniksi jonka varjossa ylhäällä muurilla kaunis gootti kulki edestakaisin. Pitkät vaaleat kiharat ulottuivat hartioille saakka ja hänen valkea, hieno ihonsa sekä lempeät, siniset silmänsä tekivät hänet tyttömäisen näköiseksi.
Hän muisteli, kuinka hän ennen vanhaan oli koettanut lukea noita kiharoita, mutta epätoivoisena luopunut yrityksestään. Siinä ne olivat vieläkin, nuo samat kiharat, mutta vanhuuttansa harmaina nyt. Hän muisteli nuorta kelloseppää viisineljättä vuotta sitten, häntä, jonka rakkaus ja miehuus eräänä murheen hetkenä oli valloittanut hänen sydämensä. Ja lempeyttä helähteli nyt vanhan rouvan ääni.
Hän oli laskenut kätensä Luisan olkapäälle, jossa tytön kiharat sen peittiwät. "Tohtori", lausui hän wihdoin hiljaan. "Te sanotte, että se on waarallista. Te erehdytte. Minulle ei ole nyt mikään waarallista. Tämä tyttö on tuonut minulle uuden elämän. Olkoon keuhkoni ammuttu läpi, olkoon luoti tehnyt rintaani loukon. Sen on jälleen täyttänyt tämä suloinen olento.
TYKO. Mitä ilmoititte, on luonnollinen asia, luvallinen ja ihana. Te lemmitte tätä neitoa? NIILO. Jumal' avita! sen teen. TYKO. Kaunis tyttö, ja sieväluontoiseksi hän tuntui myös. NIILO. Niin, eikö ole hän kaunis? Ihanat silmät! TYKO. Kuin tähteä kaksi. NIILO. Kirkkaana otsa kaarteleikse. TYKO. Kuin kesäpäivän taivas. NIILO. Ne kiharat sitten! TYKO. Hämäräiset pilvet taivaan korkeudessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät