United States or Poland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nuo päivettyneet kasvot näyttivät niin oudoilta ja reippailta täällä kotona kevätkesän viileässä ilmassa; muutamalla oli tulipunainen paita, toisella sininen merimiehen lakki, jotka olivat kotoisin tuosta merkillisestä Riosta.
Elsa ei kuitenkaan tahtonut estää ulos pyytäneen lähtöä, vaan lupasi kumppaninsa ulos, jääden sillä kaupalla itse sijaan, että hän pääsee seuraavana sunnuntaina koko päiväksi, ja niin hän pääsikin. Seuraavana sunnuntaina olikin erittäin kaunis kevätkesän ilma. Aikaisin aamulla puki Elsa yllensä, hoiteli ensin tärkeimmät askareensa ja jouduttiin itsensä aamu-jumalanpalvelukseen kirkkoon.
Ei pysy onni, se livistää, Lyygia: hellimmätkin rakkaudet ovat sammuneet, sen tiedän minä vanha möhkäle. Autuaimmat päivät menevät niinkuin armas kevätkesän päivä. Täyteläisyys, lakastuminen...» Muttinen, josta onnenhetket maailmassa ovat niin harvat, tuntee, ettei hänellä ole *oikeutta* antaa toisille, jälkeläisille, elämän taakkaa, joka sittenkin on enimmäkseen pahaa, inhottavaa...
Yö oli jo ehtinyt, valoisa kevätkesän yö, kylmähkö ja kirkas. Vesipisarat jäätyivät koskikiviin... Miehet värjöttivät kylmän kosken keskellä... Silloin näkyi Iisakin ohjaama lautta jo tällä puolen Puurnunleuan. "Jo tulee lautta!" kuului huudettavan. Rannalla olijat koettivat viittoilla miehille, jotta nämä huomaisivat... Jopa miehet huomasivatkin ja nousivat seisomaan. Lautta tuli oikeaa reittiä.
Kovin ankara ei tuuli ollut, vaan ei sitä jaksanut soutaa. Siellä se nyt taas tuli sääpidon pitäminen uudelleen. Eipä muukaan auttanut ja tyytyä siihen täytyi. Saaressa ei ollut pahastakaan asuntoa, ei kalasaunaakaan, senpätähden ukot alkoivat kiireimmän kautta hommata nuotioita. Ei lämmin luita riko, varsinkin kun viileinä ja tuulisina kevätkesän öinä asuksii työtönnä ilman avarassa tuvassa.
Jaakko Jaakonpoika istui uuden majansa rappusilla ja poltti tutulla hopeahelapiipullaan, katseli silmät sirrillään alas kylään ja kasvot loistivat. Pihlajaniemen myynnistä oli kulunut toista vuotta. Oli kaunis kevätkesän aamu. Aurinko kimalteli niin somasti kirkon keskikuvussa ja kellotapulin ruuduissa.
Lintu lauloi vaan Eikä tauonnut, Lauloi innoissaan, Pois ei muuttanut Muutti vasta syksyn tultua. Kukka kaunihin Lienet, lapsonen, Lienet lintukin Laulu-lahjainen: Kiihdy tuoksumaan, Konsa hyväillään, Laula parhailtaan, Konsa kiitellään Tauota voit syksyn tultua. Helmass' äidin, suojass' isän Pikku Ilma iloitsee, Aamupäivän, kevätkesän Riemuja hän nautitsee.
Ensi kerran huomasi hän kesäisen ilman ja luonnon. Puistot olivat täydessä kesäpuvussaan, koivut lehdissä ja vihanta ruohokenttä levisi pehmoisen näköisenä kuin sametti. Tuulenhenki, niin mieto, että ei saanut puitten lehtiä leputtamaan, liikkui sinne tänne huljutellen ilmassa tuorekasta kevätkesän tuoksua, jota ehdottomasti hengitti tavallista syvemmälle.
Ei hän ollut koskaan oppinut tuntemaan kevään vallatonta riemua, eikä häntä koskaan kiusannut kevätkesän turhamielinen kauneuden himo. Hän näki elämän sen täydessä voimassa, kun jo sateisa syksy soi hedelmiään ja luonnotar karisteli pois kesäkorujaan.
Ihanat Bosporoksen rannat, joita kaunisti kevätkesän kaunis vihannuus, pidättivät meitä kuitenkin kannella. Ja kun olimme hetkisen katselleet noita ihmemaisemia, niin emme enää kylmää tunteneetkaan. Huomiomme niin täydellisesti kiintyi meitä ympäröiviin näköaloihin, että vilun tunne oli aivan poissa.