Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
"Jokohan ne nyt niin kiivaasti olisivat menneet," epäili Erkki. "No niin kiivaasti ne menivät ... saat uskoa. Minä tuskin kerkesin piippuni sytyttää, kun olivat jo näkymättömissä... Mutta nukkuuko se tuo Tuomas tuolla, minulla olisi sille vähän asiata." "No mutta minkä näköinen se oli se höyryhevonen? oliko samanlainen kuin tuo Ketolan musta?" kyseli Erkki yhä olevinaan tietämätönnä.
Hikliini toimitti velkakirjan kuvernöörin, eikä kauan kulunut ennenkuin huutokauppa toimitettiin Ketolan talossa, myötiin puti puhtaaksi. Hikliini kuleksi silloin talossa, kuin ruhtinas, eikä näyttänyt olevan köyhä eikä kipeä. Paakka kuiskutteli Ketolan emännälle: "Eikö olisi ollut parempi ottaa mies, kuin menettää kaikki?" Kyynel silmin seisoi emäntä ja katseli taloutensa häviötä.
Paakka aivan kuin säpsähti, koski niin hänen omaantuntoonsa emännän vähäiset sanat. Hän oli todellakin toivonut tätä tapahtuvaksi Ketolan emännälle, oli yllytellytkin Hikliiniä. "Kuule Hikliini, emäntä on hyvin pahoillaan", sanoi Paakka. "Onko, se on hyvä. Vai on?" ja hän nauroi oikein sydämmestään ja koetti vielä enemmänkin. Paakkaa värisytti oikein. Tuntui kuin itse paholainen olisi hahattanut.
Ketolan torppa sijaitsee metsän sisällä, niitun syrjässä vähäisen ojan reunalla, noin kaksi virstaa Koskelan kylästä; lähempänä virstan matkaa ei ole minkäänlaista ihmisasuntoa, eikä mitään yleistä tietä kulje siitä läheltä, torppa on aivan yksinäinen. Renkejä ja piikoja ovat sen asukkaat ennen olleet, uudesta ovat he torpan metsään raataneet, monta kovaa työpäivää tehneet.
Lapsenhoitajana tietysti täytyi Annan olla, sillä Leena ryhtyi taas töihin entisellä kiivaudella ja melkein yöt päivät hyrisi rukki ja rohisivat kartat Ketolan tuvassa. Sattui joskus niin, että Leena nukahti rukkinsa viereen ja lapsenpiika seurasi emäntänsä esimerkkiä, ja pikku Mikko luisui lattialle, että kolisi. Silloin syntyi liikettä tuvassa.
Muita mainittavampia muutoksia ei Perukalla ollut tapahtunut kuin se, että Ketolan isäntä oli viime talven aikana kuollut. Ketolan talo oli siis isännätön. Talven tuimuus oli loppunut, ainoastaan aamusilla oli vielä pakkasia, mutta sehän olikin sitä lystimpi, kun ei tarvinnut kylässä käydessäkään kahlata vahvaa luuta, sillä hanki alkoi jo kannatella.
Me kun laukotimme Nuottaniemellä, niin ei kestänyt Heikkilän tamma Viitasen mustalle, ei yrittääkään. Seekatti kun se meni vihaisesti, vedet silmiin tuli minulta, vaan minä rapsin vain suitsiperillä kahta puolta. Vaan vielä parempi menijä oli Ketolan viimevuotinen ruuna, jonka Ketola möi joulumarkkinoilla torniolaisille. Kuule, onko sinulla sokeria?» »Ei minulla ole.» »Seekatti! Miks'et ottanut?
"Semmoisia, että Hikliini kuuluu puuhaavan naimaan", selitti Tuomas. "Naimaan! Tuo vanha ukon kolla!" ihmestyivät kaikki. "Aivan niin. Eilen kuuluu käyneen tahtomassa Hentilän Paakkaa puhemieheksensä." "Kukas morsian sitten on?" "Eipä kovin kaukainen. Ketolan emäntä." "Ketolan emäntä! Onko kummempata ennen kuultu", sanoi Eero kummissaan. "Lieneekö tuossa kumminkaan perää", epäili Erkki.
"Eipä heitä niin kerrottavia", sanoi Hikliini ja alkoi taskustaan kaivella piippunysäänsä. "Oletko käynnyt kaupungissa, kun kuulin sitä illalla puhuttavan," kysyi Erkki, kun olivat olleet tovin ääneti. "Kävinhän siellä... Kuka sitä sanoi?" "Ketolan Heikkihän sitä taisi puhua." "Niin, Ketolan isännän kyytissähän minä siellä kävin.
Enimmän huoletti häntä vaatetuksensa, tosin oli hänellä jo useampiakin pukuja, joita sopi vaihdella, mutta kaikki nuot oli tehty Ketolan torpassa, eikä siellä pidetty niin paljon koreista väreistä väliä, kuin kestävyydestä ja lämpimyydestä. Toisin sitävastoin oli toisilla tytöillä: keveät, heloittavan väriset puvut. Oikeen alakuloiseksi tuli Anna, vertaillessaan noihin omia harmaitaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät