United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
He alkoivat hommata lähtöä ja minä olin aikeessa lähteä mukaan, vaan isä sanoi hyvin päättäväisesti, että »Tapani ei saa mennä kylään. Kyllä ne siihen ovat oppimassa sittenkin, kun on korva korvan tasalla.» »Kyllä se on koko herännyt, tuo Keskitalon akka», kuulin äitini puhelevan heidän mentyään. »On se koko kummi ja senlaisen se on hänkin valan tehnyt kummina ollessaan.
Hän ponnisti kaikki voimansa, laski molemmat kätensä tuolin selustimella hervottomasti lepäävälle Keskitalon käsivarrelle ja sanoi sillä äänellä ja katseella, että toinenkin ymmärsi kaiken olevan nyt heidän välillään sovitun: »Niin on, niin on, naapuri. Jättäisittekö nyt minut vähän kyllä sitten kutsun, kun aika tulee.» Uutelan oli vallannut tuska ja hätä.
Jos hän olisi ollut laiska, ilkeä, juoppo tai miten tahansa virheellinen, niin olisi tuntunut paljoa helpommalta hän olisi silloin tavallaan kohtalonsa ansainnut. Niin kului päivä päivän perään Keskitalon voimatta koskaan päättää: tänään se on tapahtuva! Silloin sattui aivan mitätön tapaus, joka katkaisi kaikki aprikoimiset.
Kun emäntä illallisaikaan oli keittiön puolella, valtasi Keskitalon yksinjäätyään taas synkät mietteet. Hänen mieltään vielä kerran poltti ajatus, olisiko kovin suuri synti koettaa menettää ihmisalku, joka ei siitä tulisi mitään kärsimään, ja pelastaa puolikymmentä tuskassa kiemurtelevaa ihmistä ehkä estää tapahtumia, joiden laatua ei kukaan voinut tänä hetkenä arvata?
»Emme me jaksa tätä häpeätä kantaa, vaikka kuinka ajattelisi», sanoi taas Keskitalo. »Kun jokainen sen ymmärtää kun Uutela on niin vanha ja kun hänellä ei ole ollut nuorempanakaan lapsia.» »Uutela!» huudahti emäntä kauhistuneena. Nyt vasta hän muisti sen puolen asiasta. »Voi Jumala, mitä hän sanookaan ja tekeekään?» Keskitalon mielestä se ei kuitenkaan ollut pahin kohta.
Keskitalon valtasi hätä: »Aikooko se hullu nyt ilmottaa, että ne ovat ruislaarissa?» »Kyllä minä tiedän, sillä me ne yhdessä varastettiin!» huusi tytär yhä kovemmalla äänellä. »Mutta sanokoon itse.» »Se ei ole totta!» tahtoi Keskitalo huutaa. »Manta varasti ja minä vain piilotin, ettei tulisi talolle häpeä.» Mutta hän ei saanut ääntä esiin, vaikka olisi kuinka koettanut.
Keskitalon härkä oli ruvennut puskemaan ja kuopimaan aitavierellä olevaa nietosta, niin että suuret nätälumikokkareet sinkoilivat korkealle ilmaan. Sen huomasi Matti ja alkoi iloissaan hyppien nauraa rähistä ja sormillaan osoitellen hokea: »Oo, oo, oo». Huomatessaan, että Auno halusi lukea, siirtyi Mikko nyt Matin luokse varomaan poikaa, ettei tämä innoissaan hoipertuisi penkiltä alas.
»Kyllähän sinä, Keskitalo» ajatteli hän » olet kärsinyt, sen minä hyvin tiedän. Mutta mitäs siitä, kun sinun väärä halusi kuitenkin näkyy menevän perille.» Uutela tunsi että hänen aivankuin piti rientää Keskitalon avuksi. »Katsos, Keskitalo» ajatteli hän taas »tämä on nyt sitä meidän laiskankouluamme! Minulta vietiin se, mitä minä väärin tavotin. Niin pitää myös sinulta vietämän sinun tavotuksesi.
Etenkin vanhalla emännällä... No, kukas tietää, vaikka se nyt niin puhuu lasten edusta kukas tietää. Hän katsahti Keskitaloon. Tuolla ne nyörit lepää! hän ajatteli. Sen hän oli huomannut alusta alkaen. Sellainen into ja touhu! Hän katseli Keskitalon sisään painunutta rintaa, laihoja kasvoja ja nukkuneen velttoja jäseniä. Kukas olisi uskonut tuommoisesta miehestä!
Hän tärisi sisällisestä liikutuksesta ajatellessaan millaisia haluja ihmisen sydämen pohjassa riehuukaan, kun ne vain uskaltaa tunnustaa. »Totta», jatkoi hän myönnytyksiään, »en minä ottanut Keskitalon tytärtä työn avun tähden en myös rakkauden tarpeesta en mistään tarpeesta kyllä se oli muuta.» Silloin hän ymmärsi, ettei heidän välillään ollut mitään oikeata avioliittoa ollutkaan.