United States or Brazil ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin myllyn päällyskivi singahti humahtaen seinän läpi ja lensi ilmassa Keskitaloa kohti, yhä hurjasti pyörien. »Jokos ilmotat?» kysyi Uutela kävellen kiven alla. Kivi läheni ja läheni, nyt se oli aivan Keskitalon kohdalla, pyörien että säkenöi. »Jokos ilmotat?» kysyi Uutela taas viitaten kädellään, jolloin kivi laskeutui Keskitalon rinnan kohdalle.
Ei hän sitä ollut ajatellut, oli vain tuntenut eikä sitäkään kuolisiko äiti ja lapsi, vai millä tavalla tuo katoaminen tapahtuisi vain häviäisivät ja olisivat poissa. Mutta nyt Manta eli, poika eli rikos oli monikertaistuneena. Eikä se elänyt vain Keskitalon väelle, vaan myös hänelle »isälle».
Hän ei voinut olla tiellä käydessään hymyilemättä, muistellessaan kuinka Hanna, morsiamen nuorempi sisar, oli arvellut että sulhasmiehenkin pitäisi ostaa itselleen hattu, niinkuin isällä ja muillakin oli. »Lapsettaa, lapsettaa», oli hän hymyillyt. »Lakissa minä olen laskenut koko ikäni.» Aamiaisen hän söi Keskitalon väen kanssa.
Niin sen tunsi Keskitalokin. Hänet valtasi niin voimakas mielenliikutus, ettei hän voinut enää sanoa mitään, vaikka oli valmis lause huulilla, vaan painui kumaraan. Sitten hän sai lievän yskänkohtauksen. Uutela kääntyi Keskitaloon päin ja katseli häntä pitkän aikaa osanottavasti. »Sinä tulet pian perässä», ajatteli hän heltyneenä. Keskitalon yskä helpotti. Hän kääntyi kasvot punaisina Uutelaan.
Uutela näkee Keskitalon kääntävän päätään vaimoonsa päin ja luovan pitkän, murtuneen katseen. Sitten hän saa yskänkohtauksen, ankaramman kuin koskaan ennen, ja vanha emäntä rientää taputtamaan häntä hartioihin. Poikain silmiin on kierähtänyt vedet ja he katsahtavat toisiinsa: eikö Uutela meitä ja meidän yhteisiä työpuuhiamme ensinkään muistanut? Uutelan tulee paha olla, kun hän tämän näkee.
Niinkuin sen kaupan olisi mikään hengenhätä ollut! Eikä auta muu kuin vain katsella kuinka nämä viekkaat savolaiset hymyilevät ja iskevät seläntakana toisilleen silmää, että näin sitä pitkätukkaisia hämäläiskolloja keritään! Perhana! Hänen hämäläisluontonsa oli näissä muistelmissa noussut sellaiseen kapinaan savolaisia vastaan, että hän unohti kokonaan Keskitalon. Senkin keppiherrat!
Hän saattaa ilmoittaa, että on saanut Juhanin vaimoineen kesäapulaisiksi, että Juhanilla on jo vaimo, mutta ei lasta, että ne toukokuun ensimäisenä päivänä tulevat ja ovat kekriin asti. Auno kirjoittikin samalla istuimella, missä sai Mikon kirjeen. Hän haki sitten Keskitalon tytön Matin huviksi ja lähti juoksuttamaan kirjettä postiin.
Hän kohotti päänsä, häpeän sijaan ilmestyi kasvoille julkeus ja viha. »Uutelan!» huusi hän kuin veristä häväistystä torjuen. »Uutelalla ei sen kanssa ole mitään tekemistä!» Keskitalo luuli maahan vaipuvansa. Enin häntä kauhistutti tyttären kasvojenilme. »Herra Jumala!» vaikeroi hän. »Keskitalon suvussa ei ole ollut ainoatakaan huonoa ihmistä.» Tytär yhä yltyi.
Keskitalon suupielet vetäytyivät makeaan hymyyn, että Uutelakin kerran käytti raamatun vertausta. Hän kääntyi Uutelaan päin: »Ja molemmille kävi hyvin ja heidän joukolleen niinkuin myös olivat miehet ja veljekset keskenänsä!» Uutelan kielellä kirpelöi myrkyllinen sana tuon lopun vuoksi ja sen hurskaanimelän äänensävyn tähden, jolla se lausuttiin.
He olivat vihdoin kahden aukealla riihimäellä, suurten hirsikasojen keskellä. Keskitalon hetki oli tullut. Mutta silloin hänet valtasi äkkiä sellainen pelko, että hän rupesi vapisemaan. Se oli Uutelan kädessä välähtelevä kirves, joka tämän kammon synnytti. »Täällä voi tapahtua vaikka miesmurha!» ajatteli hän. »Sisällä on se tehtävä.»