Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Kerjäläisenä oli hän tottunut toisenlaisiin vaatteisiin, suuriin, joissa oli väljyyttä joka suunnalle, pituutta ja leveyttäkin. Oli hänellä ollut välistä pituutta housuissa niin, että oli kääriä pitänyt lahkeet samoin kuin takin hihojakin, vaan ei hän koskaan sitä ollut rumaksi puhutellut, niinkuin nyt housunlahkeitten ja puseronsa hihojen lyhyyttä.
Tarina ei mielestäni oikeastaan minuun sopinut, sillä mitäpä setäni olisi tahtonut sukulaisesta, joka melkein kerjäläisenä oli tullut hänen ovelleen koputtamaan, etenkin kun hänellä oli syytä pelätä tätä.
Mutta oma lapsi on rakas, en minä häntä osaa soimata. Pois minä lähden tästä talosta, toiseen taloon itkemään opettelen tässä kerjäläisenä kulkemaan. Elkäähän menkö, Liisa, tuumitaanhan vielä. Auttaisikohan tuo, jos minä antaisin todistuksen, että lehmä on Liisan?
Ei sekään kovin kaukaa kestänyt. Nainen lakkasi työstään huoahtaen: "ken kerjäläiselle menee, se kerjäläisenä elää, eikä nyt enää saa edes kahvikuppia surullisen sydämensä lievitykseksi." Silloin tuli mies takaisin pihamaalle ja kyyneleet kiilsivät hänen silmissään, mutta hän ei virkkanut mitään, eikä vaimokaan kotvilleen suutansa avannut. Viimein hän kuitenkin kysäsi: "No mikäs näytti?"
Vihdoin koitti odotettu hetki. Ensinnä toivat sirkuksen palvelijat arenalle puisen ristin, joka oli niin matala, että karhu takajaloilleen noustessaan saattoi ulottua marttyrin rintaan asti, Sitten talutti, tai oikeammin sanoen laahasi kaksi miestä paikalle Chilonin. Hän nimittäin ei itse voinut kävellä, koska hänen jalkansa oli poikki. Asettaminen ristille ja naulaaminen tapahtui niin nopeasti, etteivät uteliaat augustianit ehtineet kunnolleen tarkastaa häntä, ennenkuin risti jo oli pantu vartavasten kaivettuun kuoppaan. Silloin kääntyivät kaikki silmät uhriin. Mutta harvat saattoivat tuntea miestä entiseksi Chiloniksi, Häntä oli Tigellinuksen käskystä kidutettu siihen määrään, ettei hänen kasvoihinsa ollut jäänyt ainoaakaan veripisaraa. Ainoastaan valkeassa parrassa saattoi vielä nähdä punaisen merkin, joka oli tullut siihen, kun kieli oli reväisty irti. Läpikuultavan ihon alta paistoivat luut. Hän näytti paljo vanhemmalta kuin tavallinen, harmaahapsinen vanhus. Mutta hänen kasvoissaan, jotka ennen olivat olleet täynnä ilkeyttä ja levottomuutta, ja hänen silmissään, joista aina oli loistanut epävarmuus ja pelko, oli nyt tyyni ja lempeä, joskin tuskallinen ilme. Hänestä henki nukkuvan tai kuolleen rauha. Ehkäpä usko johti hänen mieleensä ryövärin ristinpuulla, jonka synnit Kristus oli antanut anteeksi, ehkäpä hän hengissä puhui laupiaalle Jumalalle: »Herra, minä olen purrut kuin myrkyllinen mato, sentähden olen koko ikäni pysynyt kerjäläisenä. Olen ollut nälkään kuolemaisillani, ihmiset ovat tallanneet minut jalkainsa alle, lyöneet ja polkeneet minua. Olen, oi Herra, ollut köyhä ja sangen onneton, minua on kidutettu ja nyt minut lopuksi on naulattu ristin puuhun.
Ja kauppamies Karlgren oli oikeassa siinä, kun sanoi hänen kerjäläisenä tulleen K n kaupunkiin. Anteron äiti, jonka eduksi hän ensimäisen kerjuuretkensä oli tehnyt K n kaupunkiin, on kuollut; poika parka on nyt yksin maailmassa. Mutta hänessä on, jos saa uskoa kauppias Karlgrenin todistusta, oivaa kauppamies-alkua. Hän palveli juoksupoikana kauppamiehen luona ensinnä toista vuotta.
Miehensä sanojen elähyttämänä, jatkoi Leena: Rauhan jälkeen unohti Ruotsi, että Löfving oli kahdenkymmenen vuoden aikana jättänyt henkensä alttiiksi valtakunnan puolustuksessa, ja kerjäläisenä sai hän etsiä leipäänsä. Nyt kun vaara taas uhkaa, riensi hän samoihin vaaroihin, samoihin kärsimyksiin. Ja nyt tahdotaan sitoa hänen kätensä, ja ottaa häneltä hänen vapaaehtoisensa.
Sama ja myöskin sama, jollekka te lapsena ollessanne lupasitte, että, kun kerjäläisenä tulisin almua anomaan, antaisitte minulle juustoa ja voita-leipää. Muistatteko sitä vielä? Hoikka. Kyllä. Jukka. Vai pelkäätte se on turhaa! Viinasta olen jo kylläni saanut, sepä on minun mieron-tiellekkin saattanut. Hoikka. Kuinka olet tuohon tilaan joutunut?
Vaaliruhtinas itse sanoo, että hän mieluisammin luopuisi kruunustansa ja kerjäläisenä kulkisi mailmaa, kuin vastustaisi Herran ääntä. T:ri Melancthon epäilee ja sanoo, että meidän tulee tutkia henkiä, ovatko ne Jumalasta.
Minä kysyin, eikö hän ole minusta tiedustellut mitään, vaan siitä en ole saanut mitään selvää tolkkua, on ainoastaan sanottu veljeni hokeneen, että minä vielä palaan kerjäläisenä takasin. Ja arvatkaapa, herra tohtori, mikä minusta on ollut kipeintä kuulla? Se, että kotimaalaiseni kutsuivat minua kutunpaimeneksi. Siihen on veljeni syypää, että minä saan koko elämäkauteni tätä haukkunimeä kantaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät