Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Vaikka nämä indiaanit ovat niin vähälukuiset, eivät valkoihoiset kuitenkaan ole voineet kokonaan karkoittaa ja sortaa heitä, sillä ne äärettömät kentät, joissa heillä on tyyssijansa, ovat vielä niin vähän tunnetulta, etteivät takaa ajavat uutisasukkaat ole milloinkaan uskaltaneet seurata heitä kauemmas heidän asuinpaikoillensa.
Turhaanko he henkens heitti parhaat miehet Suomenmaan? Oi, te Suomen sadat kentät, sadat tappotantereet, Joita verivirrat ennen lämpöiset on huuhtoneet, Voisko lämmittää ne vielä verta polven nykyisen? Voisko sulattaa ne jäätä tyhjäin, kylmäin sydänten? Näin mä usein kysellynnä teilt' oon yli kaiken maan, Mutta vastaukseks aina huokauksen vaan mä saan.
Kapteeni oli voitettu, voitettu pahemmin kuin joku maan tasalle hajotettu linnotus. Voi ihanaa, voi katkeraa, voi onnea, voi onnettomuutta, voi kyyneliin asti liikuttavaa, voi naurettavaa! Keskellä hääyötä huusi hän suurella äänellä, istuallensa kavahtaen ja käsiänsä puistaen: Kerran jylisevät nämä kentät !
Sadathan kentät näki, kuin tää kansa Yks' kymmentäkin vastaan kestää voi, Ne sadat kentät, jotka hiekkahansa Ahneesti Suomen miesten veret joi: Kun suuren Kustaa Aadolfinsa kanssa He Saksaan uskonvapauden toi, Tai jalo Eevert Horn kun heitä johti Tuhannenkirkko Moskovata kohti.
Kapteeni löi häneen äkkiä tulleessa innossa kätensä yhteen, osottaakseen ääretöntä paukahdusta, mikä siitä oli tuleva. Kerran jylisee, Kerttu, kerran jylisee nämä kentät! Minä en usko sinua tuon vertaa! sanoi Kerttu näyttäen kapteenille aivan pientä osaa etusormestansa, ja meni niine hyvineen. Mutta oikeastaan kyllä itsekin jo alkoi aavistaa, että jotakin ihmeellistä oli tulossa.
Vain sinun henkäykses minun sieluni kirkkahaks saattaa, vain sinä taivahinen, vain sinä voimakas oot, kruunaat onnella pääni ja onnella rintani täytät, juhlaks arkeni teet, karkeloks kulkuni mun, annat mun leipääni viinin ja kyyneleihini lohdun, rauhan öljyä tuot mieleni myrskyihin, nähdä sa suot runon siintävät kentät ja, ah, sinun kanssas täysi on tyhjyyskin, laulava hiljaisuus.
Kun kerran nämä kentät jylisevät, kun kerran jyrähtää vallankumouksen ukkonen, niin on se tärisyttävä heitä siihen määrään, että he yhdellä kertaa näkevät kaikki: sekä olojen kierouden että myös uuden ajan mahdollisuuden.
Yhä kirjavammiksi käyvät myös jo nurmikkoniityt ja kumpuraiset kentät, mutta savipohjainen pelto uudisasukkaan mökin ympärillä on vielä kovin kosteana ja liejupintaisena. Sen salainen, taltumaton elinvoima puhkeilee jo kuitenkin ilmi, maan pintaa pieniin kumpuihin kohotellen.
Soita meille soitot sorjat, soita sankarisuvusta, joka valvovi alati, torjuu tuhot tulemasta, varjelee Kalevan kentät." "Sano sananen, Marjatan poika. Tännekö pysähtyä pitäisi?" kyseli tuosta Päivän poika. Mutta synkäksi oli himmentynyt Marjatan pojan katse, kun hän Päivän pojalle lausui: "Ei ole tuolla Päivän pojan paikka, urosten itkusuiden seassa.
Niin laajalle kuin silmä kantoi, olivat kentät ja kukkulat täynnä katselijoita: jalkaisin, ajaen, ratsain, miehiä, naisia ja lapsia. Inhimillinen uteliaisuus ei kammoa hirsipuuta eikä mestauspölkkyä. Päinvastoin nielaisee se sellaisen näyn suurella mielihalulla.
Päivän Sana
Muut Etsivät