Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
"Minä pääsin sen jäljille wasta tänä yönä, teidän herruutenne. Lukekaa nyt itse, jos ette usko. Minä tapasin Salojärweltä tulleet kirjeet Iiwarin huoneesta." Ja Kola weti tukun paperia poweltansa ja ojensi ne Flemingille. Tämä katsahti niihin pikaisesti ja pisti ne powellensa. "Se on kauhistus", sanoi hän. "Minä en woi ymmärtää miten se on mahdollista. Iiwar on palwellut minua lapsuudestani asti.
Ei meillä vapa olla saa, ei aattettansa paljastaa, ja oma uskon vakaumus on meillä kauhistus. Totuutta myös ei elämään suvaita meillä mielellään, ja puhe suor' on loukkaus ja seuran pahennus! Sä tokko nyt jo ymmärrät, kuin turhaan huudat, ryntäjät? Totuus on meillä mahdoton ja vapaus uskonnon. Kun yksi hallitsi kansoja, oli yksi kaikkien sortaja, hän ainoa puntari oikeuden oli holhooja ihmisten.
Kuka vaan löytää minun poikani joko kuolleena tahi elävänä, sen minä ruhtinaallisesti palkitsen! Joutukaa!" Onneton isä riensi järvelle ja heittäysi venheesen. Joukko kansaa seurasi hänen esimerkkiänsä. Elisabetin äiti heräsi vasta siitä voimattomuudesta, johon kauhistus oli hänen saattanut.
Mutta korvissa kaikui yhäti nuo onnettomat sanat: »vanha piika». Koneellisesti hän palasi takaisin peilin ääreen. Voi kauhistus, minkä näköinen hän oli! Kasvot harmaan kalvakat, silmät pyöreät, katse raivo, niska tumman punertavana. Tuo näky sai hänet jälleen tajuntaan. Semmoisena hän ei voinut mennä salonkiin. Hän koetti rauhoittua; joi vettä ja käveli edes takaisin huoneessa.
Juopuneenakin valtasi hänet kauhistus, kun Laaraa ei näkynytkään, mutta kohta kumminkin kohosi pää vedestä ylös ja kädet hapuilivat puolitietoisesti. Ui tännepäin, kehoitti Reittu. Laara ei käsittänyt kehoitusta, mutta parhaiksi sattui hänen kätensä yhtymään veneestä irtautuneeseen tuhtolautaan, johon hän vaistomaisesti tarttui ja alkoi turskua vettä suustaan ja sieraimistaan.
Rauhallinen kuolema samoinkuin rauhallinen elämä on hänelle kauhistus. Mutta, sinä Larsson, sano minulle: onko sinulla halua antaa pois kirves ja tarttua sormukseen? Hm, virkkoi kapteeni mietteissään, olisipa tuo sormus edes kultaa, niin veisin hänet kaupunkiin ja ostaisin rahalla tynnörin hyvää olutta, ehkäpä hiukan toistakin.
Toista pelkään minä ja pelkään taivaan rangaistusta, joka taitaa kiroukseksi muuttaa huomenlahjan mennessäni miehelään. Rikkaasta isästä lähden rikkaalle miehelle, mutta luulenpa, että on heillä molemmilla syytä katsoa surun pimentämällä silmällä rehellisyyden kultavaakaa, ja silloin ehkä synkistyy heidän elämänsä päivä. Ah! heidän aarteensa ovat mun sielulleni kauhistus.
Minun rauhaani ei kukaan ole häirinnyt, mutta sitä pahemmin on täällä häiritty kirkon ja kristillisen seurakunnan rauhaa, loukattu sen arvoa tavalla, joka on Herralle kauhistus. Täällä on läheisyydessämme harjoitettu törkeintä noituutta. Noituutta? Vai noituutta? Velhoutta? Ainahan ne näin markkina-aikoina...
Nään tuolta aavan ulapan ja aallot hyrskyharjat ja mielessäni vaihtelee niin kummat kuvasarjat: nään kuinka toiset riemuiten he laskee seljemmäksi ja kuinka kuolon kauhistus saa posken kelmeäksi.
Petronius ja Eunike ottivat seppeleen päästään ja läksivät kotiin, mutta heidän mentyään läksi Vinitius kirjastoonsa ja kirjoitti Lygialle seuraavan kirjeen: »Kun sinä, jumalattareni, aamulla avaat ihanat silmäsi, niin sanokoon tämä kirje sinulle: hyvää huomenta! Sentähden tahdon kirjoittaa tänään, vaikka huomenna saan sinut nähdä. Ylihuomenna lähtee Caesar Antiumiin, ja voi kauhistus! minun täytyy lähteä mukaan. Kuten jo sanoin sinulle, tuottaisi tottelemattomuus kuoleman, ja nyt ei minulla olisi voimaa kuolla. Mutta jos sinä tahdot toisin, niin kirjoita sananen, ja minä jään tänne. Petronius saa sitten käyttää kykyään ja torjua vaarat pääni päältä. Tänään minä onneni huumauksessa annoin lahjoja kaikille orjilleni ja ne, jotka ovat palvelleet talossa kaksikymmentä vuotta, vien huomenna pretorin luo ja teen heidät vapaiksi. Sinun, armaani, täytyy kiittää minua, sillä luulen toimineeni sinun lempeän oppisi mukaisesti. Olen tehnyt sen sinun tähtesi. Sanon heille huomenna, että heidän on vapaudestaan kiittäminen sinua, sillä tahdon, että he olisivat sinulle kiitolliset ja että he ylistäisivät sinun nimeäsi. Sen sijaan minä itse puolestani nyt antaudun sinun ja onnen orjaksi, ja suokoon Jumala, etten koskaan pääsisi vapaaksi siitä orjuudesta. Kirottu olkoon Antium ja koko Vaskiparran matka. Iloitsen sentään siitä, etten ole yhtä viisas kuin Petronius, sillä silloin minun ehkä täytyisi lähteä Akaiaankin. Eron aikana tahdon lohduttaa mieltäni suloisella muistollasi. Ja kun vain suinkin voin riistäytyä irti, istuudun hevosen selkään ja karautan Roomaan, jotta minun silmäni saisivat sinut nähdä ja korvani kuulla suloisen äänesi. Kun en itse voi tulla, lähetän orjani viemään kirjettä ja noutamaan tietoja sinusta. Tervehdin sinua, jumalattareni, ja syleilen jalkojasi.
Päivän Sana
Muut Etsivät