Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Minä panin asian enemmän sydämelleni kuin se ansaitsikaan, ja pysyin heistä erillään, mutta kun olin mielenlaadultani iloinen, en antautunut surun enkä katkeruuden valtaan, tulin vaan vähän pikkuvanhaksi, niinkuin ne, joiden kanssa seurustelin. "Kun olin kahdenkolmatta vanha, kuoli äiti; hän oli ollut viimeisen kuukauden hyvin heikko ja nukkui hiljaa ijäksi.
Vetäköön häntä se synti Jumalan, suuren, kaikkien syntien anteeksi antajan luokse saamaan ijankaikkisen synnin päästön. Missä synti suureksi tutaan, siinä armo ylenpalttiseksi tutaan". Tämän sanottuaan rovastinna rauhoittui itkustaan juuri kun se lupaus olisi puhdistanut hänen mielestään katkeruuden.
Ja sen hellyyden hivuttamana, jota hän ei enään voisi saada tyydytetyksi, tappionsa katkeruuden runtelemana, mutta toivoen vielä jotakin hirveätä kostoa, kääntyi hän poispäin salatakseen kahta suurta, katkeraa kyyneltä, hän, joka muuten ei koskaan itkenyt. Benjamin ja Guillaume imivät yhä.
Kun pirtin nurkan taaitse käännyimme, näkyivät pienessä karsinaikkunassa harmajat, ryppyiset kasvot, joissa vielä lepäsi äskeisen kauhun ja katkeruuden leima, ja se katse, joka meihin singahti jäähyväisiksi syvälle vajonneista, punakoista silmistä, oli täynnänsä inhoa ja kirousta. Vanhus parka!
Naomi oli vanhempiensa ylpeys ja ilo, ja heidän mielihyvänsä, joka, vaikkapa vasten tahtoansakin, osoittivat hänelle, myös tavallansa lisäksi katkeruuden herättämistä Javanin sydämessä. Naomi koetti kaikin keinoin saavuttaa veljensä suosion, vaikka onnistui huonosti.
Siihen toivoon oli hänellä sitä enemmän syytä kun hän tiesi, että rovasti oli paheksuva poikansa tekoa yhtä paljon kuin hänkin. »Sinun isällisten tunteittesi katkeruuden ymmärrän muuten sitä paremmin kun oma poikanikin, vaikkei aktiivisesti ollutkaan mukana, kuitenkin on aatteellisesti ottanut osaa siihen, mitä on tapahtunut, ja siis moraalisesti ollut täydestä sydämestään mukana.
Ja kaikella vakavuudellaan Aini nyt tutki omaa sydäntään ja tuomitsi kuolemaan kaikki kateuden ja katkeruuden tunteet. Ne eivät saisi hänen jouluiloansa häiritä. Eikö hänellä ollut koti, vanhempia ja veli, joille hän voi rakkautensa uhrata, ja kaikki nuo hänen pienet koululapsensa sitte?
Hän oli siinä purkanut kaiken mielensä katkeruuden, kaiken kaihonsa oli hän siinä kertonut. Olikohan hän kenties liikoja sanonut? Sitä hän ei olisi tahtonut. Mutta todellisuus oli hänestä niin synkän synkkä. Hän otti kirjeen käteensä ja luki: »Oi Elsa, mitä onkaan elämä? Yhtäjaksoista kauheaa pettymystä. Onnen muruja saamme joskus maistaa, sitten murheita, tuskaa ja huolta.
Hän halveksi ihmisiä, ulkoapäin päättäen tosin kylmästi, mutta sisimmässään sitä hehkuvammin. Ei se ylistyskään, jonka hän kauneutensa vuoksi sai osakseen, sammuttanut hänen sielussaan ainoatakaan katkeruuden kipinää.
Se ei ollut Jumalan tarkoituksen mukaista, ei hänen tahtonsa toteuttamista. Minä, minä olen syntiä tehnyt, kohosi tunnustuksena Eilert Olsenin sisimmästä, mutta siinä tunnustuksessa ei ollut kirpeän katkeruuden kärkeä. Suuri rakkaus oli avannut hänen silmänsä. Sentähden se ei haavoittanut.
Päivän Sana
Muut Etsivät